J
joo
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:ei ny millään pahalla, mutta eikö ne vanhemmat ajattele yhtään lapsensa hampaita, jotka antaa syödä tuttia yli 4 vuotiaaks?? :O Ei sillä, on mullakin kaveri, joka söi tuttia 6 vuotiaaksi saakka, ja ihan on hyvät hampaat ja isänsä vielä hammaslääkäri! Mutta kun kerran pitkään tutin syönnin haitoista varoitellaan niin miksi ei sitten vieroiteta aiemmin? Tuskin niitä haittoja muuten esille tuotaisiin, jos niitä ei oikeasti olisi. Meille sanoi hammashoitaja, että viimeistään 2 vuotiaana olisi hyvä olla tutti pois.
Missään muualla maailmassa ei puhuta tutin ja hampaiden yhteydestä kuin Suomessa ja kuitenkin Suomessa on Euroopan huonoimmin hoidetut hampaat. Oiskohan se vika jossain muualla kuitenkin kuin tutissa. Monilla lapsilla tutti on mukana vain tietyissä tilanteissa, ei jatkuvasti, joten huolehdi sinä vain omistasi, tällä lapsella on saattanut olla juuri jokin tietty tilanne menossa.