T
todella järkyttynyt
Vieras
tuttavaperheemme oli joutunut muuttamaan rivitalo-asunnostaan (ei vuokra, oma) koska naapurit ahdistelivat, haukkuivat, häiriköivät jne.
heillä on 6v. vammainen lapsi, joka ei osaa puhua vaan kommunikoi kiljahtamalla ja korttien avulla. öisin myös monasti herää. Tälle ei siis voi mitään.
Naapurit syyttivät kotirauhan rikkomisesta, tahallaan öisin hakkasivat näiden seiniä tai parvekkeella hakkasivat tavaroita niin että kuului meteliä ja heittivät roskaa heidän parvekkeelleen ja muuta törkeetä käytöstä. Loppujen lopuksi uhkasivat viedä oikeuteen kotirauhan rikkomisesta.
Tuttavaperheemme siis muutti omakotitaloon, eivät uskaltaneen enää jäädä asumaan sinne. meno alkoi käydä niin hurjaksi, jopa väkivaltaiseksi
mä olen ihan järkyttynyt, miten ihmiset voi olla noin julmia! : 0 ajattelisivat kuinka rankkaa näillä vanhemmilla on lapsen kanssa; lapsi ei kykene juuri enää kävelemään, häntä joutuu nostelemaan, saa epilepsia kohtauksia, valvottaa öisin jne jne