Siihenkö asti kunnes kuolema erottaa?

[pohdintaa]

Läheltä seuranneena olen miettiny omaishoitajan"kohtaloa"ja siitä alkanu ajattelemaan että jos itse joskus sairastuisin toivon ettei mun mies ikinä haaskaa loppu elämää minuun jos todella sairastun tautiin joka tappaa pikku hiljaa ja olisin vaan enää pelkkä kuori.. Omaishoitajat monesti itse sairastuuu henkisesti myös, taakka on niin raskas ja henkisesti uuvuttava..
En toivoisi omien lapsieni alkavan minua hoitamaan, soisin heille kaikille sen että"unohtaisivat"minut johonki laitokseen,kävisivät silloin tällöin katsomassa. En koe että he hylkäisisivät minua vaan jatkaisisivat elämäänsä.
Haluasitteko te että läheiset hoitaisivat teitä jos sairastutte tautiin josta ei voi parantua vaan on ns."pitkä kuolema"eikä lopuksi ymmärrä ympärillä tapahtuvasta mitään.

 

[aaa]

Näin mäkin toivoisin mutta ei se taida koskaan niin mennä kun läheiset kuitenkin haluavat olla lähellä ja auttaa tukea ja rakastaa.

 

[Team Switzerland]

Näin toivon minäkin.. Siis jos hoitoa tarvisin usean vuoden ajan.. Olisi outoa jos mieheni hankkisi uuden vaimon sairauden aikana, mutta muuten pitäisi jatkaa elämää..

 

[;D]

Saattelin juuri isääni. jos ihminen on oikein rakas ei sairaus voi eroittaa. Me jatketaan elämää nyt ilman häntä. Kaikki tehtiin mitä voitiin, mitään ei jäänyt sanomatta. Tämä sopi mulle. en kiellä ettei taakka olisi ollut suuri, mutta oli sen arvoista. voimia kaikille omaishoitajille.

 

[Team Switzerland]

Saattelin juuri isääni. jos ihminen on oikein rakas ei sairaus voi eroittaa. Me jatketaan elämää nyt ilman häntä. Kaikki tehtiin mitä voitiin, mitään ei jäänyt sanomatta. Tämä sopi mulle. en kiellä ettei taakka olisi ollut suuri, mutta oli sen arvoista. voimia kaikille omaishoitajille.

Eihän sitä voi tietää toki ennen kuin omalle kohdalle sattuu.. Minun kohdalla siis.

 

[pk]

Ei siihen velvoittaa voikaan, sen pitää olla oma tahto ja valinta.

 

[nipo]

Juu en todellakaan haluaisi, että mies vuositolkulla vaihtaisi vaippojani, kääntelisi, syöttäisi ja ulkoiluttaisi. Jotenkin tällä vkolla tullut dokkari alzhaimerintautia sairastaneen naisen ja miehensä elämästä oli todella pelottava. En haluaisi miehelleni tuollaista elämää. Hän kertoi, etät ovat tavallaan ulkona muusta elämästä, lapset ei juuri käy (ja se oli hänen mielestään ihan ok) ja muutenkin elämä pyöri vaimon hoitamisen ympärillä. Oli sairastanut uupumusta ja ollut sairauslomalla useasti.

Haluaisin toki olla kotona niin pitkään kuin se ei ole ylivoimainen taakka. Eli silloin, kun en olisi ihan täysin toisten armoilla. Osaisin syödä ja hoitaa vessa-asiat ja voisin olla yksin esim. miehen työpäivän ajan. Mutta jos tuosta menisi pahempaan, niin ehdottomasti jonnekin laitokseen. Toki kotilomat olisi varmasti ohjelmassa ja säännölliset vierailut, mutta olla hoitovastuussa puolisosta 24/7... Never.

 

[Hewletin Paccardi]

Näin mäkin toivoisin mutta ei se taida koskaan niin mennä kun läheiset kuitenkin haluavat olla lähellä ja auttaa tukea ja rakastaa.

Varmaan useimmissa tapauksissa ei niinkään puhdas lähimmäisenrakkaus vaan velvollisuudentunto ja se mitä muut ajattelevat jos mummon/äidin/isän "hylkää" laitokseen

 

[;D]

Saattelin juuri isääni. jos ihminen on oikein rakas ei sairaus voi eroittaa. Me jatketaan elämää nyt ilman häntä. Kaikki tehtiin mitä voitiin, mitään ei jäänyt sanomatta. Tämä sopi mulle. en kiellä ettei taakka olisi ollut suuri, mutta oli sen arvoista. voimia kaikille omaishoitajille.

Eihän sitä voi tietää toki ennen kuin omalle kohdalle sattuu.. Minun kohdalla siis.

Se on ihan totta, asiat tulee yksi kerrallaan ja kohta huomaat olevasi hoitaja tai hoidettava. Jos nyt pitäisi tai voisi valita uudelleen juuri kokemani ajan en valitsisi toisin.

 

[SeOlinMinä]

Saattelin juuri isääni. jos ihminen on oikein rakas ei sairaus voi eroittaa. Me jatketaan elämää nyt ilman häntä. Kaikki tehtiin mitä voitiin, mitään ei jäänyt sanomatta. Tämä sopi mulle. en kiellä ettei taakka olisi ollut suuri, mutta oli sen arvoista. voimia kaikille omaishoitajille.

Tiedän kyllä mitä tarkoitat itsellä mummo pahasti sairas mutta että mitä itse toivoisin jos sairastun, minä en näkis pahana jos miehellä ois toinen nainenki jo, kun esim.ms tauti voi edetä kymmeniä vuosia ja ihminen voi elää monta vuotta ymmärtämättä juuri mitään.

 

[vieras]

Mä toivon,että mun mies pistää mut hoitokotiin heti jos käyn sellaiseksi,että tarvitsen ihan kaikessa apua.En tiedä tekiskö hän niin,mutta mä toivon.Itse seurasin juuri läheltä omaishoitajan elämää viiden vuoden ajan.Se kun on niin epätoivoista hommaa tietää,että tämän paremmaksi se ei muutu vaan juuri päin vastoin,aina huonommaksi.Kuitenkin tämä omaishoitaja jaksoi ja jaksoi ja hänestä näki,että rakkaudesta hän toimi.Ei velvollisuuden tunteesta tai muusta vaan ihan rakkaudesta.

 

[jk]

Kodinomaisessa paikassa jossa olen töissä, on mies asukkaana joka dementoitui täysin 50 vuotiaana. Tosi rankkaa vielä nuoremmalle vaimolleen, mutta nyt muutaman vuoden sisällä on jättänyt käynnit kerran-pari viikkoon. Ennen kävi joka päivä, ja olisi hoitanut varmaan kotona jos olisi pystynyt. Mies ei enää tunne häntä ollenkaan

 

[catlady]

Pohdittiin tuota tässä yksi päivä miehen kanssa, kun nähtiin aiheesta ohjelma.
Vaikee sanoo, ennenkuin se oikeesti omalle kohdalle tapahtuu. :|

 

[SeOlinMinä]

Juu en todellakaan haluaisi, että mies vuositolkulla vaihtaisi vaippojani, kääntelisi, syöttäisi ja ulkoiluttaisi. Jotenkin tällä vkolla tullut dokkari alzhaimerintautia sairastaneen naisen ja miehensä elämästä oli todella pelottava. En haluaisi miehelleni tuollaista elämää. Hän kertoi, etät ovat tavallaan ulkona muusta elämästä, lapset ei juuri käy (ja se oli hänen mielestään ihan ok) ja muutenkin elämä pyöri vaimon hoitamisen ympärillä. Oli sairastanut uupumusta ja ollut sairauslomalla useasti.

Haluaisin toki olla kotona niin pitkään kuin se ei ole ylivoimainen taakka. Eli silloin, kun en olisi ihan täysin toisten armoilla. Osaisin syödä ja hoitaa vessa-asiat ja voisin olla yksin esim. miehen työpäivän ajan. Mutta jos tuosta menisi pahempaan, niin ehdottomasti jonnekin laitokseen. Toki kotilomat olisi varmasti ohjelmassa ja säännölliset vierailut, mutta olla hoitovastuussa puolisosta 24/7... Never.

Katsoin saman, ensin meinas tulla itku naisen puolesta mutta sitte miehen.. mietin siinä että onko tuollaista rakkautta edes olemassa vaan onko se velvollisuutta ja jo ehkä hiukan riippuvuutta toisesta. Olen nähny omaishoitajan jonka pää sekosi täysin..

 

[-]

En haluaisi -erityisesti lasteni käyttävän omaa elämäänsä minun hoitamiseeni. Sivusta olen seurannut ikäiseni vanhemman omaishoitajana toimimista. Henkilö itse haluaa ehdottomasti hoitaa vanhempansa kotona, mutta samalla on luopunut käytännössä katsoen kokonaan mahdollisuudesta muuhun elämään. Mutta on siis ihan sinut ratkaisunsa kanssa.

 

[Äiti]

Toivon, että kun itse olen siinä pisteessä, että eutanasia olisi laillinen.

 

["Vierailija"]

Jos kotona on toimintakykyinen puoliso, niin nykyään vanhukset ja sairaat pyritään pitämään siellä kotona niin pitkään kuin mahdollista. Eli vaikka et puolisoasi haluaisi hoitaa, niin joudut häntä hoitamaan, koska asutte samassa osoitteessa. Voit hakea paikkaa laitoksesta mutta niitä paikkoja ei tosiaan paljon ole tarjolla, ja lääkäri päättää laitospaikan tarpeesta. Lääkäri voi todeta, että puoliso pystyy hoitamaan kotona joten paikkaa ei anneta. Eli tää ei ole ihan aina oma valinta omaishoitajalla.

 

["vieras"]

Toivottavasti eutanasia olisi sitten jo mahdollinen jos omalle kohdalle kävisi, että sairastuisin niin, että loppu olisi pelkkää kitumista.

 

["vieras"]

Meillä on miehen kanssa lähisuvussa montaa dementoivaa sairautta. Läheltäkin sen nähneenä, mies on sitä mieltä että hoitaisi minut kotona "loppuun saakka". Itse en ole niinkään varma olisinko yhtä sitoutunut. Oma isoäitini hoiti vuosikaudet isoisän kotona viimeisiin kuukausiin saakka. Onneksi isoäiti oli vanttera nainen, sillä kyllä se nostelu ja kääntely, peseminen ja muu olivat melkoista fyysistä urheilua. Henkisestä puolesta puhumattakaan. Itse, jo kokoeron vuoksi, en varmasti samaan pystyisi jos kohtalo sen eteen toisi.

Isoisän hitaan hiipumisen nähneenä, haluaisin kyllä pois tästä maailmasta ennenkuin taantuisin täysin toisten holhottavaksi. Se on yksi suurimmista peloistani. Perinnöllinen alttius on olemassa ja lähestyy minua kahdelta puolen sukua.