sieltä ne taas kurvas...

[maari]

Nyt on sitten yritystä 1v8kk...menkka ..keleet tuli ja niin kivuliaat, endo taitaa ola pahentunut jo sen verran että soitto väestöliitolle paikallaan...kyllä masentaa vaikka niin yritän etten periksi anna ja välillä mietin että pitäisikö, siis antaa vaan periksi ja hyväksyä se tosiasia että vielä ei ole meidän aika?

millaisia mieteitä liikkuu uiden lapsettomien mielessä? syytättekö itseänne, koetteko olevanne ns. kokonainen nainen kun lasta ei kuulu?

tämän ketjun tarkoitus voisi olle toistemme tukeminen vaikeina päivinä:

" Jokaisena päivänä saamme elämäämme jotain uutta"

 

[piltti]

Moi!!

Meidän tarina on sellanen, että esikoista yritettiin monenlaisilla konsteilla seitsemän vuotta.
Lopulta tutkimusten ja vähän "kevyempien" hoitojen jälkeen päädyttiin tekemään ivf.
Koska yritystä oli takana pitkä aika, en olisi koskaan uskonut, että jo ensimmäinen kerta tärppää, mutta niin vain kävi .
Lääkärit varoittelivat, että on hiukan tavanomaista suurempi mahdollisuus, että raskaus ei etene täysille viikoille asti, mutta ihana poika-vauva syntyi täsmälleen laskettuna aikana :heart:

Olimme asennoituneet siihen, että perheeseemme ei enempää lapsia synny, mutta reilu vuosi myöhemmin luonto päätti toisin.
Toinen poikamme sai kaikkien yllätykseksi alkunsa täysin "luomusti" ja kolmas lapsi saa toki tulla, jos on tullakseen.


Tarinani tarkoitus on antaa lapsettomuudesta kärsiville uskoa tulevaan. Yrittäkää jaksaa, niinä huonoinakin päivinä!!

 

[elli]

Mulla kanssa tätä kakkosen yritystä takana noin 2 vuotta, tullaan pikkuhiljaa siihen vaiheeseen että enää ei hoidot jatku clomeilla ja muilla pillereillä, vaan olisi aika siirtyä rankempiin hoitoihin. En ole varma jaksanko enää näitä pettymyksiä joka kuukausi ja sitten vielä sekin että ikäero esikoiseen kasvaa kokoajan, sitä miettii että miten tulisivat sisarukset toimeen keskenään kun välissä olisi jo 6-7 vuotta tässä vaiheessa(tiedä sitten kuinka kauan vielä kestää?).No mulla on varmaan tänään huono päivä :'(

 

[taustalla]

..niin onhan tämä raskaaksi yrittämisen tuleminen ollut yhtä vuoristorataa,lähinnä sitä alamäkeä!Usko meinaa loppua hoidoista huolimatta ja nyt olen jopa käynyt miettimään parisuhdettamme -liekö joka kuukausi koettu pettymys alkaa heijastumaan mielialaankin jo sen verran että alkaa kyseenalaistamaan jo yhteiselämääkin?!Jokuhan voima meitä silti vuodesta toiseen yhdessä pitää...ja ei voi kun uskoa ja toivoa että se "voima"antaisi meille vielä joskus elämän arvokkaimman lahjan!

 

[mom of two]

Kyllä mä koin, että en ollu kokonainen ennen lapsia. Ja se johtu varmaan siitä, kun niin kovasti halusin äidiksi. Siis lapseton nainen on mielestäni ihan yhtä hyvä ja kokonainen, jos itse on tyytyväinen. Mekin eka hoidoista saatiin poika ja toisista toinen poika. Meidän kohdalla ei edes yritetty mitään pillerihoitoa, vaan suoraan ivf. Aika rankkojahan ne hoidot on, mutta kyllä sen kestää, kun pitää ajatuksen palkinnossa.. Kaikkein vaikeinta meillä on ollu miehen sperman vieminen...kun ei pystyny klinikalla, niin teki sen sit kotona ja minä vein purkin tissien välissä labraan . Nyt pojat on 3v ja 5kk ja kaks alkiota jäi pakastimeen oottamaan. :heart: Voimia teille kaikille! Älkää luovuttako!! :hug:

 

[maari]

kiitos kaikille vastanneille, sitä saa kummasti voimaa kanssatovereista. yksi raskas työpäivä takana, olen sairaanhoitaja/terveydenhoitaja. mitäs muut teette työksenne?

 

[mom of two]

Olen erään halpahallin osastopäällikkö. Nyt äippälomalla. =)

 

[elli]

\

kiitos kaikille vastanneille, sitä saa kummasti voimaa kanssatovereista. yksi raskas työpäivä takana, olen sairaanhoitaja/terveydenhoitaja. mitäs muut teette työksenne?

Lääkemyyjänä toisessa suomen lääketukussa