M
Me Vastuunkantajat=)
Vieras
Euron kriisi
Eihän tässä näin pitänyt käydä: Italia varoittaa tulevasta avunpyynnöstä
Talouselämä 54 min. sitten
Karoliina Paavilainen Kaikkien valtavien pelastuspakettien ja palomuurien rakentamisen perimmäinen tarkoitus viime vuosina on ollut, että euron kriisi ei leviäisi Espanjaan ja Italiaan, jotka ovat todennäköisesti liian suuria pelastettaviksi.
Espanjan avunpyyntöä moni pitää jo selviönä, mutta Italian selviytymiseen ilman apua sentään jotkut ovat uskoneet.
Nyt usko on koetuksella. Torstain Financial Times kertoo, että Italian johtajat ovat alkaneet vihjailla maan joutuvan hakemaan laina-apua muulta Euroopalta cuoden vuoden loppuun mennessä.
Italian virallinen kanta on ollut, että sen ei tarvitse pyytää Euroopan hätärahastoa ostamaan sen julkisia velkakirjoja - ja jos tarvitseekin, vain "kevyin" ehdoin.
Nyt pääministeri Mario Monti saattaa joutua jo muutaman kuukauden sisällä muuttamaan kantaansa, ketovat FT:n lähteet. Maa saattaa joutua hakemaan laina-apua ja tekemään vastineeksi uusia, kovempia talousuudistuksia.
Jos Italia kepsahtaa edes osittain EU:n autettavaksi, hätärahaston rahkeet voivat joutua koetukselle. Italian velkataso on euromääräisesti euroalueen suurin, noin 2000 miljardia euroa, ja talouden kokoonkin suhteutettuna Italia on euroalueen velkaantunein maa Kreikan jälkeen.