Setis: ”Apuu-va! Oltiin jäädä kiinni salasuhteestamme Annien kanssa. Piti tulla pitkä paussi tapaamisiin ja nyt olen 2:n ihanan tsainapimun loukussa”

Kiitos kaunis, rakas ystäväiseni, kerron mitä tapahtui.

Juu, joku laverteli meistä kun oltiin ihan viattomasti samaan aikaan eräässä paikassa. Tarina on pitkä, mutta Annie sanoi heti ettei voida nähdä ainakaan 1,5 kuukauteen lämpimissä merkeissä mun punkassa. Petyin tietysti, koska olen tosi viriili mieshlö edelleen..

Ja pari päivää sitten oli naispuolisen (minkäs muun 🤭) thaikkututtavani synttärit (hänet opin tuntemaan jo ennen Annieta mutta ja meillä ei ole toistaiseksi ollut valitettavasti mitään seksiä keskenämme vaikka ollaan kerran nukuttu yö samassa sängyssä kesämökilläni) ja onnittelin häntä.

Hän innostui pitkästä aikaa viestittelemään kanssani ja ollaan menossa yhteiselle päivälliselle lähiaikoina. Minä tietysti tarjoan synttärisankarille, hänkin on huomattavasti minua nuorempi, ehkä noin 40 v nyt tai jtn. Ala-asteikäisten lasten äiti kuitenkin Ja yhden kai jo täysi-ikäisenkin? Tai liki?

Mutta kumminkin, on tosi hienoa tuntea ihmisiä täysin eri kulttuureista 🥰
 
Poimin toisesta ketjusta vielä aiheeseen liittyvää kirjeenvaihtoa 🤭

Juuri tuon takia on valtakunnan kannalta ihan suotavaa, että päämiehillä on nuoria naisia (tai Haaviston kohdalla miehiä) yöseurana. Pois jätetty näet pettyneenä kertoo medialle tuon kaipaamasi strategisen mitan, ehkä tosin alakanttiin...

Just niin. Me viriilit miehet tarvitaan meitä huomattavasti nuorempia naisia seuraksemme. Minulla se sopiva ikähaarukka on 25-35 vuotta nuorempi 😍

Kyllä meitsikin on parhaassa mahdollisessa terässä nyt, kiitos Annien. Ja mitähän uutta kivaa thaikku Soriya mahtaakaan tuoda elämääni?

Odotan innolla ❤😍🥰😘😋
 
vierailija
Poimin toisesta ketjusta vielä aiheeseen liittyvää kirjeenvaihtoa




Just niin. Me viriilit miehet tarvitaan meitä huomattavasti nuorempia naisia seuraksemme. Minulla se sopiva ikähaarukka on 25-35 vuotta nuorempi

Kyllä meitsikin on parhaassa mahdollisessa terässä nyt, kiitos Annien. Ja mitähän uutta kivaa thaikku Soriya mahtaakaan tuoda elämääni?

Odotan innolla
Klamydiaa, kuppaa, herpestä ja hiviä siis odotellessa.
 
  • Haha
Reactions: setis
Klamydiaa, kuppaa, herpestä ja hiviä siis odotellessa.
Nope.

Nuorella Anniella on ollut vaan 2 miestä ennen mua, ja ollaan vedelty paljaalla jorkella, ei tullut niitä ongelmia. 👍

Thaikku vaatii pitkää väsytystä koska on buddhalainen ja irtoseksi on heille aika pahasta. Mutta ei sen puoleen kyllä minulle Annie yksinkin riittää ihan täysin, tuon toisen kanssa olen pelkkä ystävä ja tarvittaessa autokuski.

Olenhan kuitenkin herrasmies toisinaan 😎😁
 
Kuka Annie? AnnieC? Eiks se ole jo aika vanha?
Annie C? En tunne. No kun neiti on mua tasan puolet nuorempi, niin en sanoisi liian vanhaksi. Lähinnä täydelliseksi setämiehelle 🥰

Ei hän onneksi pitänytkään lupaustaan, että tavataan mun punkassa vasta heinäkuun lopulla. Niin se luonto vetää tikantytönkin puuhun, tänään naatiskellaan taas yhdessä, tyttö saa kovat kyydit taas kerran. Sanoi viimeksikin ”I like your bangings” ☺

Aah, pelkkä ajatuskin meidän kohtaamisesta sai ”teltan” nousemaan täällä 🤭
 
Tsemppiä ja kaikkea hyvää Setis!!!💪❤



( Toivottavasti kuva näkyy, oon ollut niin pitkään poissa, että hyvä kun muistaa miten homma toimii!😱 )

Kunhan pelikaudet on vedetty loppuun niin palaan taas ehkä vähän vakituisemmin.🥳🤗
 
  • Rakkaus
Reactions: setis
Tsemppiä ja kaikkea hyvää Setis!!!


( Toivottavasti kuva näkyy, oon ollut niin pitkään poissa, että hyvä kun muistaa miten homma toimii! )

Kunhan pelikaudet on vedetty loppuun niin palaan taas ehkä vähän vakituisemmin.
Kiitoksia 🌷🌷🌷

Oi että kun löysit ihan Annien tyylisen kauniin nuoren naisen 😍😘
Hänhän viihtyy aina sään salliessa minimekossa, ja kotonaan sisätiloissa aina, on myös tuollainen iloinen, hymyileväinen, kaunisvartaloinen, pitkätukkainen, tykkää tuollalailla tanssahdella kun videoin TikTokkeja hänelle.

Tänään vihdoin nähdään mun luona, todnäk ”voimistellaan” vaaka- ja miksei muissakin asennoissa 🤭
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Ja ajatuskuplassasi lukee kuitenkin ”kadehdittavaa”

Toisilla katsos menee lujaa, sinulla ei enää vuosikymmeniin, jos edes milloinkaan?
Ikävä tuottaa pettymys.
Mulla ja miehelläni on oikein tyydyttävä seksielämäkin, säännöllinenkin eikä mikään satunnaisluontoinen pano. Sen sijaan näissä ylikorostuneissa löpinöissäsi ei ole mitään kadehdittavaa.
 
  • Tykkää
Reactions: -roosaruusa-
Ikävä tuottaa pettymys.
Mulla ja miehelläni on oikein tyydyttävä seksielämäkin, säännöllinenkin eikä mikään satunnaisluontoinen pano. Sen sijaan näissä ylikorostuneissa löpinöissäsi ei ole mitään kadehdittavaa.
Kyllä me nyt keskimäärin kerta/viikko rakastellaan, parhaana viikkona kolmena eri päivänä. Kyllä minun elämäni sillä osastolla on ihan yhtä juhlaa, paljon useammin kuin keskimäärin ikätovereilla. Saattaa olla ihan nollissa suurella osalla?

Sinäkin olet näitä huvittavia Alepan kaltaisia tapauksia joiden on pakko lukea tekstejäni, vaikka otsikon perusteella tietää tasan tarkkaan mistä on kyse 😂😂😂

Kiitokset kuitenkin mielenkiinnostasi 😁👍
 
vierailija
Kyllä me nyt keskimäärin kerta/viikko rakastellaan, parhaana viikkona kolmena eri päivänä. Kyllä minun elämäni sillä osastolla on ihan yhtä juhlaa, paljon useammin kuin keskimäärin ikätovereilla. Saattaa olla ihan nollissa suurella osalla?

Sinäkin olet näitä huvittavia Alepan kaltaisia tapauksia joiden on pakko lukea tekstejäni, vaikka otsikon perusteella tietää tasan tarkkaan mistä on kyse

Kiitokset kuitenkin mielenkiinnostasi
Jos elämäsi sisältöä moinen kohoauttaa, niin ole hyvä. Vähästä on kiinni.
 
Jos elämäsi sisältöä moinen kohoauttaa, niin ole hyvä. Vähästä on kiinni.
Naurettavaa ja säälittävää dissaamista jälleen. Jokainen heteromies kyllä tietää kuinka upeasti tällaiset hetket kohauttavat ketä tahansa poikamiestä nuoren kaunottaren kanssa. Toista se on teillä ikänne puolesta jo kylmenneillä naisilla.

Kun niin uteliaana luet tätä ketjua säännöllisesti niin voin kertoa että hän lähti juuri pois luotani, meillä oli sattuneesta syystä vaan puolen tunnin nautintohetki, mutta sitäkin upeampi. Aah mitä ”moaningia” sain taas kuulla kun vein naiseni onnen seitsemänteen taivaaseen viidellä eri asennolla. Nyt on taas ne kk:n kohokohta-ajat kun voin olla ”with naked dick” 👍
 

Yhteistyössä