Serkkuasiaa

[Sissi]

Meillä on neljäsluokkalainen poika ja kaksi pikkusiskoa. Suku on pieni, lapsillamme on yhteensä vain neljä serkkua, kolme äidin ja yksi isän puolelta. Isänsä puolen serkku on kaikeksi onneksi samanikäinen poika kuin omamme ja on tuttu pojallemme vauvaiästä saakka. Asumme samassa kaupungissa mutta pojat käyvät eri koulua. Koska poikien isät ovat veljeksiä olemme perhetuttuja ja lapset on lapsuudenkavereita. Kuitenkin parin viime vuoden ajan olen huomannut että pojat ovat etääntyneet toisistaan. Itse asiassa serkkupoika ei ole pariin vuoteen tahtonut poikaamme kylään luokseen ja meillekin on tullut vain kun hänet on pyydetty, usein ei silloinkaan. Sitten kun hän tulee, pojilla näyttää oelvan hauskaa ja leikit sujuvat hyvin yksiin näin sivusta tarkkailevan mielestä. Sama harrastuskin pojilla on kun molemmat käyvät jalitsuharkoissa.

Minua on alkanut vaivaamaan se kun he muuten eivät pidä enää yhteyttä vaan tämä serkkupoika tuntuu pyytävän kotiinsa vain muita kavereita eikä koskaan poikaamme. Yhteydenpito onkin yksipuolista eli jos meidän poika ei soittaisi, he eivät tapaa toisiaan ollenkaan. Joskus pojan äiti totesi että poikien luonteet eivät oikein käytä yksiin. Hämmästyin todella koska minun silmissäni heillä on hauskaa yhdessä ja meidän poika sanoo että "Matti" on kiva kaveri. Ilmeisesti tunne ei ole molemminpuolinen. Mitä tekisitte meidän tilanteessa? Olen yrittänyt kannustaa poikaamme pitämään yhteyttä serkkuunsa joka on ainut poikaserkku ja asuu vain parin kilmetrin pässä. Kuitenkin niin lähisukua ja kun pojallamme ei ole veljiä eikä muita poikaserkkuja, onneksi kavereita kyllä on runsaasti. Mutta kun sieltä ei tule vastakaikua, pitäisikö suhteen antaa laimentua ja ajatella vain, että pojilla on omat kaverinsa ja serkun kanssa ei tarvi olla tekemisissä?

 

[Ju]

No kyllä mä oon sitä mieltä, että turha "pakottaa" olemaan kavereita, jos ei se lasten halusta mene niin. Itselläni on kaksi saman ikäistä serkkua ja lapsena olimmekin tiiviisti yhdessä, sit tuli semmonen väljempi omatkaverit-kausi, ja nyt aikuisena ollaan suht tiiviisti yhteydessä.

 

[Sissi]

Niin tarkennan vielä että meidän poika haluaisi olla kaveri ja on ylpeä että on samanikäinen serkkupoika.

 

[riksis]

Itse olen törmännyt lähiaikoina tähän samaan asiaan. En tosin serkku- vaan kaveriasioissa, mutta kuitenkin. Eli minun tyttö alkoi ihan selkeästi (11v) vieraantua eräästä ystävästään. Harrasteen kautta löytyi uusia kavereita jne. Toisen tytön äiti sitten syyllisti lastani siitä, että on toisten kanssa (EN tosiaan tarkoita sinun syyllistävän, meillä kävi näin). Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ystävät kuitenkin loppupeleissä valitaan itse. Alkuun vähän "pakotin" tyttöä olemaan tämän kaverin kanssa. Hän kuitenkin valehteli tyttäreni kiusaavan koulussa jne (juttu paljastui lopulta aivan täydeksi valheeksi). Hänen äitinsä sitten soitteli meille, haukkui tyttöni ja minut sekä kasvatustaitoni, nyt ei tytär halua olla tämän kaverinsa kanssa missään tekemisissä, enkä enää pakota.

Joten, sinuna ehkä tukisin lasta etsimään uusia kavereita. Välithän serkkuun saattavat taas tulevaisuudessa korjaantua vaikka kuinka läheisiksi. Ehkä serkulla on nyt joku "paikan etsimisen" vaihe .

 

[Sissi]

Ehkä olette oikeassa. Olen itse niin sukurakas ja poikanikin tuntuu olevan että senkin vuoksi olen tukenut tätä ystävyyttä. Oma poikani ei ole huomannut lainkaan että toinen on nihkeämpi ottamaan yhteyttä vaan aina toisinaan tahtoo kysyä serkkua meille. Pitäisikö minun sanoa että odotetaan josko sieltä päin tulisi edes joskus aloitetta vai antaako poikani elätellä illuusiota molemminpuolisesta ystävyydestä?

 

[Sissi]

Nostan jos on muita kokemuksia tai ajatuksia.
Kuinka läheisiä teidän lapest on serkkujensa kanssa?

 

[tyytyväinen tyttö]

meidän lapset ei näe juuri ollenkaan serkkujaan vaikka asutaan alle10km eikä me vanhemmatkaan nähdä serkkujamme lainkaan. Ei vaan ole tarvetta olla tekemisissä.
yhteen aikaan halusin tosi paljon että lapset näkee serkkujaan mutta koska kälyn kanssa on nin hankalaa luovuimme ajatuksesta.