Sera kertoo elämästään jännämiehen kanssa

[vierailija]

HS:

"Kaupunki|Väkivalta
”Itkin vain, että voitko tappaa”, helsinkiläinen Sera sanoo – Nyt hän kertoo väkivaltaisesta miehestään, että muut uskaltaisivat lähteä
Väkivaltaa kokeneita auttavien ammattilaisten mukaan koronavirus on lisännyt joidenkin kontrolloivien läheisten vallankäyttöä.

Sera pelkäsi impulsiivista aviomiestään, joka raivostuessaan löi ja repi hiuksista.
Satu Pajuriutta HS

2:00 | Päivitetty 8:03
HELSINKILÄINEN Sera istuu ulkomailla autossa aviomiehensä vieressä. Takapenkillä on yhteinen lapsi.

Mies ajaa tuntuvaa ylinopeutta ja samalla hakkaa rattia. Yhtäkkiä hän pysäyttää auton ja huutaa tappavansa Seran. Sitten hän huutaa, että tappaakin lapsen ja itsensä.

Muutaman minuutin päästä mies rauhoittuu yhtä nopeasti kuin on raivostunutkin. Hän silittää Seran päätä ja ihmettelee, miksi tämä ei heti anna anteeksi uhkaavaa käytöstä.

Sera ei voi, koska miehen silittävät kädet ovat myös lyövät kädet.

Sera on miehensä seurassa jatkuvasti varuillaan eikä ole turvassa varsinkaan kotona. Siellä, piilossa muiden katseilta, miehen kädet heittävät seinille tavaroita, läimivät Seran ruhjeille, repivät häntä tukasta, puristavat kaulasta.

Lopulta koittaa päivä, jolloin Sera menee hoitoalan töihin kylki ja sormi murtuneina. Hänen kasvoillaan on vahva meikki, joka peittää edellisillan lyöntien jälkiä.

Päivästä on nyt aikaa runsas vuosi. Sera ei pystynyt kertomaan totuutta jälkien alkuperästä työkaverille mutta meni pahoinpitelyn jälkeen lääkäriin.

Sera ei uskalla ajatellakaan, mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi asunut miehen kanssa vielä koronavirusepidemian aikana. Silloin heidän olisi pitänyt olla pienessä asunnossa koko ajan yhdessä."

 

[vierailija]

"SUOMESSA lapsesta saakka asuneen Seran ja Turkissa tuolloin asuneen miehen seurustelu alkoi etäsuhteena. Melko pian vietettiin häitä ja mies muutti Suomeen.

Uhkaava käytös alkoi heti. Kun pariskunta oli juhlissa, Sera huomasi häpeävänsä miehen impulsiivista käytöstä: mustasukkainen mies menetti malttinsa, kun Sera halasi miespuolisia ystäviään.

Mies olisi halunnut heti naimisiinmenon jälkeen lapsen. Sera taas halusi ensin valmistua, tehdä töitä ja kalustaa kunnollisen kodin. Lapsia saisi tulla, mutta vasta myöhemmin.

”Tässä huomasin myös kulttuurierot – sen, että minä olen pitkään Suomessa asuessani suomalaistunut. Varsinkin miehen suku ajatteli naisen ja miehen rooleista avioliitossa eri tavalla kuin minä. Koin, että he pyrkivät vaikuttamaan hänen ajatteluunsa.”

Sera kertoo, että mies ja sukulaiset painostivat häntä hankkiutumaan raskaaksi. Kun hän sitten alkoi odottaa lasta, mies vuoroin tuki, vuoroin pahoinpiteli. Serasta tuntui, ettei hänellä ollut ketään muuta, johon tukeutua.

HYVIÄKIN hetkiä oli. Tekoja katuessaan mies oli vakuuttava: vannoi, ettei enää tee pahaa, ja lupaustensa mukaan aina yrittikin toimia.

Hyvät hetket kuitenkin hupenivat koko ajan. Serakin kiroili, huusi ja haukkui miestään riidoissa.

Mies suuttui pienistä asioista. Lattialla sikin sokin lojuvat lapsen lelut riittivät laukaisemaan raivokohtauksen.

Sera laihtui kilotolkulla, ja hänelle tuli iho-oireita, lääkärin mukaan stressin aiheuttamia.

Perheväkivaltaa ei onnistuta kirjaamaan kovin hyvin, koska uhrit eivät välttämättä kerro siitä eivätkä ammattilaiset kysy ja tilastoi tekoja tarpeeksi. Serakaan ei kertonut edes lääkärille, kuinka miehen kädet olivat olleet hänen kaulallaan ja painaneet niin, että sen jälkeen sattui niellä.

Hän jätti kertomatta senkin, että mies oli heilunut kotona veitsien kanssa ja uhannut ottaa hengen itseltään.

”Olin niin lopussa, että itkin vain: voitko tappaa, että tämä päättyy”, Sera kertoo."