Semperin keräilypankin uudet lahjat, ja pöh!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja *Ihmettelen*
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

*Ihmettelen*

Vieras
Höh. Semperin keräilypankkiin oli tullut uusia lahjoja, no, siis kaksi uutta lahjavaihtoehtoa. Nalle Puhin sininen lorukirja, joka meillä jo on kaupasta ostettu joskus aikoinaan. Ja sitten semperin omalogollinen ruokalappu. Ja pöh! Olen tosi pettynyt. Mulla on iso pino etikettejä kun toivoin että olisi taas lehtitilauksen saanut tai jotain hyödyllistä, mutta pöh, ei mitään mitä meille voisi tilata. Surkeeta.
 
Se reppu on ollut ihan kiva, on lapsella kerhoreppuna, juuri sopivan kokoinen tuon ikäiselle. Mutta ne kaikki muut roinat siellä, surkeeta. Oikeesti, ne teki sen kyselynkin silloin että mitä toivoisi mieluiten lahjaksi sinne keräilypankkiin, ei kai kukaan oikeesti ole mainosroinaa sinne toivonut. Lehtitilausta minä ainakin toivoin. Se olisi pitkäaikainen hyöty.
 
Joo pettynyt minäkin. Silloin kun aloitin keräilyn oli Finlaysonin peitteitä ja pyyhkeitä ja lehtitilauksia, mutta nyt ei ole pitkään aikaan ollut mitään kivaa. Puolivuotta säästelin etikettikasaa, mutta nyt heitin roskiin. Olkoon.
 
Silloin vanhaan hyvään aikaan kun kaksplussakin oli vielä kunnon paikka jossa oli kunnon vaihdetaan palsta niin siellä pystyi vaihtamaan ne etiketit pois jos ei tarvinnut. Nyt ne vaan homehtuu kaapissa, ei oo enää mitään kunnollista vaihtaripalstaa. Kyllä on surkeeta kaikki tänään ;)
 
Noissa lahjoissa on pisteiden määrä ja lahjan hinta ihan päin honkia. 160 pisteellä saa imukuppilautasen ovh 7,50, 150 pisteellä kirjan ovh 18,90 ja 110 pisteellä ruokalapun ovh 10,00.

No tilaisin kirjan ja olen tyytyväinen. Olikin pitänyt hankkia tuo kirja. Kauan kanssa odotin, että tulee jotain tilaamisen arvoista. Aloitin kanssa sillon kun siellä oli peittoja ym. Ne oli tavoittelemisen arvoisia lahjoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja upp3:
Alkuperäinen kirjoittaja Pessi:
Meillä on muovikassillinen etikettejä. Taidan vinttasta roskiin. En tod. huoli ilmaiseksikaan mitään mainos-ruokalappua tai minireppua tms.

Lähetä tänne etiketit nii ei mee keräys hukkaan :D :laugh:

Tai sit mä vielä jemmaan niitä toisen vuoden ja ootan jos sinne tulisi jotain järkevää.
Toinen purkkisyöjä tulossa meidän perheeseen.
 
Joo, olen tilannut semperin keräilypankista aikoinaan me naiset-lehden, kodin kuvalehden ja vauva-lehden muistaakseni puolivuotiskerrat. Mutta kun vertaa esim Ruotsin semperin keräilypankkiin niin siellähän on ollut rattaita sun muita palkintoja. Ei täällä olla läheskään samalla tasolla semperin pankissa. Mutta ne lehtitilaukset oli mukavia palkintoja ja se reppu ja ne aterimet on kanssa olleet ihan hyviä.

Sittenhän siellä on ollut finlaysonin tuutu peitettä, huopaa ja huppupyyhettä, hackmannin muumiaterimia, noiden omaa mainoskrääsää ja omia tuotteita... Nyt on sitten tuo valikoima minkä näkee kun menee semperin sivuille katsomaan.
 

Yhteistyössä