Selvänäkijä

vierailija
Paras näkijä sekä reilu ja rehti on Anne Kae

Onko kellään muilla kokemuksia?
Minä olen soittanut Anne Kae:lle jo 20 vuoden ajan - muutaman kerran.
Hyvin on nähnyt työasiat.
Uuden elämäntilanteen myötä soitin noin 3 vuotta sitten. Kertoi, että tulee ulkomaalainen mies, joka matkustaa koko ajan Suomeen ja takaisin, eli ei ole Suomessa vakituisesti. No ei ole tullut tälläistä miestä.
Soitin uudeleen vajaa vuosi sitten ja kertoi, että tapaan miehen, joka on kotoisin ja asuu Suomessa ja kertoi kaupungin nimenkin -joka sijaitsee sisäisessä Suomessa. Eli näky muuttui.
On luvannut erään asian tapahtuvaksi jo yli 10 v sitten, mutta ei ole mitään asiaan viittaavaa tullut vielä elämääni.
Joten kokemuksan perusteella sanoisin, että joitakin asioita näkee hyvin- joissakin asioissa ei niin hyvin.
 

Yhteistyössä