Sekundäärinen lapsettomuus

Päätinpä aloittaa uuden keskustelun, kun en tiennyt minne täällä voisin omaa tarinaani kertoilla ja juttuseuraa tämän asian tiimoilta saada...

Eli yritystä nyt takana 1v ja 1kk, menossa yk15 eikä testeihin ole tullut haamun haamua, eikä muutenkaan mitään muuta kuin negoja toinen lapsi meillä on haaveessa, enkä olisi ikinä uskonut kuinka kipeä tilanne tämä voi olla. Esikoinen tärppäsi luomusti juuri kun vuosi olisi tullut täyteen, ja ajattelin painoa pudottaneena sen jälkeen että toinen tärppää varmasti nyt nopeammin, eikai meillä voi nyt vuotta kestää? mutta toisin kävi, ja yli vuosi on jo mennyt.

Kun jotenkin tuntuu että pää hajoaa, sydämessä on möykky jota ei sanoin pysty purkamaan... eikä oikein tiedä edes että mitä seuraavaksi tehdä? gynelle pitäisi pian aikaa varailla, mutta miten sekin voi olla niin pelottavaa?? :ashamed:

Jotenkin olisi "kiva" jutella muiden sellaisten kanssa, joista tuntuu ettei kuulu enää lukemaan noita vauvakuumeilupalstan juttuja, kun siellä ei juuri näy ketään joiden yk:t olisi edes yli kymmentä... ja varsinkin meitä sekundäärisesti lapsettomia ihmisiä olisi kiva saada juttuseuraksi, jos saisi vaikka tätä oloa purettua täällä

 

Täällä yk29 ja OI10 eli kolmannella yritysvuodella mennään ja hoidoissa ollaan. Taustalla pco ja vähän aikaa sitten sain kilpirauhaslääkityksen. Jospa tämä odotus vihdoin palkittaisiin. Esikoinen sai alkunsa yk1 hieman yllätyksenä, sillä en ajatellut onnistuvan niin helposti. Tällä kertaa en uskonut, että menisi näin kauan. Vuoteen tai vähän reiluunkin olin kyllä varautunut, mutta nyt on mennyt jo 2½ vuotta. Harmittaa, etten mennyt aikaisemmin yksityiselle kilpirauhasen vajaatoimintaoireiden vuoksi. Muut lääkärit eivät ottaneet huoltani todesta, sillä arvot ovat rajojen sisällä huonosta voinnista huolimatta. Nyt olo on hiumasti parempi, joten olen saanut paljon lisää toiveikkuutta onnistumisen suhteen. Kemiallisia on kyllä ollut, mutta se ei lohduta.

Itse kirjoittelen kyllä kuumeilupinoissa, mutta myös lapsettomuusosiossa. Molemmissa on puolensa. Osa lapsettomista ei miellä sekundäärilapsettomia lapsettomiksi, mutta kyllä tämäkin kipeää tekee. Olen löytänyt porukan, josta saan tukea.

Gynelle menoa ei tarvitse pelätä. Julkisellekin puolelle pääsette jo hoitoon, joten pian vaan lähetettä. Jospa ensikäyntiä odotellessa jo tärppäisi eli toimisi säikytteenä. Tsemppiä ja voimia! Onneksi on se yksi lapsi, josta iloita. Se auttaa ainakin minua jaksamaan tämän koettelemuksen läpi.

 

Täällä myös yksi sekunda tyyppi:wave: esikkoa aikoinaan tehtiin vuosi ja nyt kakkosta tahkottu kaksi vuotta. Inssejä tehty 2 joista negaa ja nyt eka ivf joka ilmeisesti päättyy myöskin negaan:ashamed: sekundäärinen lapsettomuus satuttaa siinä missä tavankin lapsettomuus. Me ollaan toivottu niin kovin sisarusta tolle meijän likalle, mutta ei ole kuulunut.

 

Täällä myös yksi. Mulla paha endo joka leikattu kaksi kertaa. Esikoista tehtiin 2,5 vuotta. Ekan laparoskopian jälkeen tärppäskin sit luomusti, vaikka lääkäri sanoi että endo tehnyt niin pahoja tuhoja ettei luomuraskaus ole mahdollinen. Poika syntynyt 01/06. Toista on yriettty enemmän ja vähemmän siitä asti, 3,5 vuotta oltu hoidoissa (välillä on pidetty kyllä taukoja). Ehkäisyä on vimeksi käyetty 2001. Nyt meillä meneillään eka ivf, perjantaina siirrettiin yksi top-luokan alkio, toovottavasti kyytiläinen tarraa kovasti kiinni. Saa nähä kuin käy.

Monesti tuntuu että monikaan ei ymmärrä sitä tuskaa mikä myös meitä "sekundoja" koskettaa. Meillä kun kesti tuon esikoisenkin teko tovin niin on tätä tuskaa ihan tarpeeksi nähty. Mulla vielä lähimmät ystävät saa lapsia noin vain , nytkin kaksi raskaana toiselle tulossa neljäs, toiselle viides. Tiedän etteivät ystävieni raskautumiset vähennä minun raskautumismahdollisuuksia, mutta välillä vaan tuntuu niiiin epäreilulta...

Olipas vuodatus . Tsemppiä kaikille teille! Toivottavasti saadaan mekin se toinenkin lapsi. meillä poika kovasti toivoo kahta pikkiveljeä ja kahta pikkusiskoa jos nut ees sen yhden sais

 

Heips macy gray, tyty85 ja hiippis81 :wave:

kiitos kun kirjoittelitte, helpottaa aina itseä kun joku vastaa kirjoituksiin ja kun huomaa että samoja tunteita on teillä muillakin!
Hiippiksen sanoja lainaten, tuntuu ettei tätä monikaan ymmärrä ja mulla myös lähipiirissä alkaa ne saamaan toisia lapsia joiden esikoinenkin on nuorempi kuin meidän lapsi, ja se vain satuttaa vaikkakin se ei ole meidän onnesta pois jos muut niitä ihania vauveleita saa, mutta se pistää niin miettimään sitä että koska on meidän vuoro?

macy gray pitkä yritys teilläkin takanapäin millaisia oireita sulla oli tuossa kilpirauhasen vajaatoiminnassa?

 

Mialiina > Oireili monellakin tavalla, vähitellen lisääntyen. Aloitekyvyttömyyttä, voimattomuutta, kömpelyyttä, hajamielisyyttä, keskittymisvaikeutta, silmien kuivuutta, haluttomuutta (seksielämän ylläpitäminen on vaatimut asennoitumista, ettei muutu pakkopullaksi), hiusten lähtöä jne. Se selvinnee myöhemmin aiheuttiko lapsettomuuttakin, kun ei ole hoidot tehonneet. Kannattaa hakeutua asiaan perehtyneen lääkärin juttusille, jos itseä epäilyttää.

Kierto vaihtui, mutta en tiedä jatkuuko hoidot ennen syksyä. Yritys jatkuu ainakin. Jospa se plussa tulisi ennen kuin siirrytään ivf:n pariin.

 

Mä vihaan eniten sitä lausetta kun ihmiset sanoo "onhan teillä edes yksi lapsi,olkaa siitä onnellisia"..rupee vituttaa oikein kunnolla. Tottakai me ollaan siitä onnellisia, mutta kun jo on se lapsi niin tietää mistä jää paitsi kun ei toista lasta ole. Sit se kun näkee oman lapsen kaipaavan sisarusta ja leikkitoveria..ihmiset kyselee, millonkas teette sisaruksen jne. Mä olen ainakin tosi väsynyt tähän yrittämiseen..meillä meni siis eka ivf tuoresiisto meni ihan reisille:ashamed:

 

Täällä myös yksi sekundääristi lapseton. Perheeseen kuuluu kouluiän kynnyksellä oleva luomulapsi ja mies. Nyt 1,5v tuloksetonta yritystä takana , toiveena pikkukakkonen. Nyt vihdoin rohkenin gynelle ja sain lähetteen tutkimuksiin. Ylipaino lienee este tai ainakin hidaste toiveille hoitoihin pääsystä. Lisäksi kaikenlaista gynekologista remppaa, jonka piikkiin haikaran jatkuva ohilento voidaan laittaa.

Surettaa, väsyttää ja ahdistaa.

 

Missä vaiheessa teidän mielestänne voidaan puhua sekundäärisestä lapsettomuudesta? Itse olemme ilman ehkäisyä olleet pojan syntymästä asti (1v8kk) ja ei vaan kuulu kakkosta.. Rohkaistuin myös tilaamaan ajan perhesuunnitteluun, jos esim epäsäännöllisiin kuukautisiin saisi edes apua.. Nyt vain pelkään että keskittyvät liikaa ylipainoon ja eivät auta ? (ylipainoa on siis reilusti ja tiedän että asialle pitäisi jotain tehdä, mutta pelkään että keskittyvät _vain_ siihen :/)
Esikoinen on siis ihan "luomu" tosin pitkän yrityksen tulos

 

tyty harmi kun epäonnistui :hug: tuo lause on just niin typerä, kun tottakai siitä lapsesta nauttii, mutta niinkuin sanoit tietää mistä jää paitsi kun ei ole sitä toista tsemppiä sulle!!

haaveissaPulla samat fiilikset, suru + väsy + ahdistus. Vähän on nyt helpannut kun on saanut purettua oloa

mamma10 musta sekundäärisestä lapsettomuudesta voi puhua sillon kun se vuoden raja on mennyt rikki, mutta kai tästäkin ollaan monta mieltä... jotkut suree jo parin kuukauden yrityksen jälkeen, mutta mulle ainakin tuon vuoden täyteen tuleminen oli kova paikka, joten tuo nimitys tuntuu oikealta.
Onko sulla kuinka paljon ylipainoa? oon miettinyt paljon sitä (kun multakin ylipainoa löytyy) että onko julkisen puolen hoitoihin pääsylle joku "painoraja"?

Joka tapauksessa parin viikon päästä ois gynelle aika, sais tätä asiaa eteenpäin, jos onkin joku syy ja ehkä keino sille että meille vauva suotais

Isot :hug:t kaikille!!

 

Mialiina Itsekään en noista rajoista tiedä sen tarkemmin, jostakin ketjusta vain luin että joillekin oli pidetty ehtona hoitoihin pääsyyn esim 10kg:n pudotusta.. Jännittääkin että kuinkahan paljon mun täytyy pudottaa että hoitoihin pääsee kun sitä ylipainoa löytyy reippaammin, luultavasti + 40kg.. Mutta kesäkuun puolessa välissä meillä tosiaan aika "tuomiolle" tosin ensimmäinen aika taisi olla hoitajalle?

En tiedä mitä häikkää mahtaa itsestä löytyä kun tiputteluvuotoa tulee pitkin n. viikko ennen kuukautisia ja tosiaan ovat epäsäännölliset.. Äh, huono päivä tänään, kuukautiset alkoivat Vaikka kuinka yrittää olla toivomatta liikoja niin silti aina kierron lopuksi on ajatus että "ehkä tällä kertaa, ehkä nyt tärppäsi.." Ja sitten arki iskee :/

 

Mekin ollaan menossa "tuomiolle" kesäkuussa, mulla ylipainoa 20kg. Käsittääkseni julkinen sairaanhoito on tarkempi noissa painoasioissa, omalla rahalla pääsee yksityiselle ilman yhtä tarkkoja painorajoja. Uskoakseni lääkärissä tuijotetaan ennenkaikkea BMI:tä (jonka voi laskea esim painoindeksilaskurilla joita googlettamalla lötyy).

 

Mulla myös ylipainoa se 20kg, josta kovasti haluaisin eroon. Kummasti vaan kaksi haavetta (vauva ja normaalipaino) ei ole sopinut tänä keväänä mun elämään yhtäaikaa, vaan paino on keväällä noussut muutaman kilon :ashamed:
osittain painonnousu varmasti johtunut tunnesyömisestä, koska mähän ajattelin aiemmin että tähän aikaan vuonna 2012 olen jo äitiyslomalla - joten mitä hyötyä on nyt pudottaa painoa jos kumminkin kohta raskaana... nyt vaan tiedän ajatukseni niin vääriksi, ja nuo pari kiloa ahdistaa sitäkin enemmän, koska tuntuu ettei mikään todellakaan onnistu niin kuin itse haluais :'(

Onko teille tietoa sit mikä tuo BMI:n raja on niihin julkisen puolen hoitoihin..?

mamma10 samat fiilikset mulla ollut joka kierrossa; aluksi ajattelee aina realistisesti että ei tästä mitään tuu kuitenkaan, eli tuskin tärppää, mut sit muutamat päivät ennen menkkoja alkaa olla sellaisia että se toivo vain jostain puun takaa nostaa päänsä. Kunnes taas tippuu kovaa ja korkealta
:hug: sulle ja toivotaan että uusi kierto toisi toivotun tuloksen!

haaveissaPulla ootteko menossa julkiselle vai yksityiselle?

 

Mun tarina menee näin: kerettii Seurustelee 8-vuotta ilman ehkäsyä, ennen kuin esikoinen meille siunaantui 2010 tammikuussa. Kun poika oli 5kk:tta aloimme toivoa toista...kuukausi meni ja sain haamuplussan, mutta menkat alkoi ihan normisti. Heti oli siis normi kierto päällä synnytyksen jälkeen... Se tapahtui siis heinäkuussa -10, no pari kk:tta eteenpäin sain plussan taas! Ja ihmettelin, että näinkin helppoa? Keskenhän se meni viikolla 8+5. Sen jälkeen alkoi negojen tikuttelu, pettymykset ja itkut...lapsettomuushoito jonoihin pääsy, tutkimukset ym ym. Kunnes nyt raskaustesti näyttää plussaa! En voi uskoa tätä! Tuskin uskonkaan, ennenkuin näen ultrassa...nyt on vasta viikko 4 menossa.. Pitää vaan toivoa! Kahden asian avulla tämä raskaus onnistui olen siitä varma! Vyöhyketerapia ja ns. Dieetti! Vyöhyketerapiassa viimeksi käsiteltiin mun kohtu ja munasarjat ja seuraavasta kierrosta tärppäsi! Joten Elkää menettäkö toivoanne!!
Vähän sekava tää mun teksti, kirjoitan puh.

 

tyty86 niin samaa mieltä, vitutus kova kun joku sanoo et pitäis nauttii niist lapsist mitä on! Tottakai nautin! En tiedä kuulunko tänne, ollaan yritetty toisen lapsen syntymäst lähtien kolmatta ja siit on jo 13kk oon saanut nyt clomifenit, ekaa kertaa käytin. Ovist ei oo viel tullu. Se suru on kova kun huomaa et ei ne lapset sittenkään tuu tost noin vaan. Kaksi edellist ihan luomust ja pienel ikäerol. Nyt kolmas vaan ei ole tullakseen. Itken, suren ja olen masentunut harvase päivä, tuntuu niin tyhjält vaik minul onkin nuo kaksi söpöliinii. Anteeksi vuodatukseni, tuntuu vaan ettei kukaan tahdo ymmärtää tätä tuskaa. Koen huonoa omaatuntoa siitä kun en nauttinut toisesta raskaudestani vaan olin huolissani miten esikkoni suhtautuu vauvaan. Se kaikki stressi ja huoli oli turhaa. Nyt vast sen ymmärrän. Nyt vast huomaan että kuinka voisinkaan nauttia kun vain saisin vielä kerran olla raskaana ja saisin vielä kerran kokea synnytyksen ja sen tunteen kun saan vauvan ensi kertaa syliin. Piiskaan itseäni ajatuksil, jotka saavat minulle vieläkin huonomman olon. Miksi? En tiedä

 

Jotenki tää kakkosentahkominen on jopa raskaampaa kuin esikon yritys:ashamed: meillä meni vuosi ennenkuin rupesin odottamaan esikkoa. Nyt kaksi vuotta kakkosta tahkottu eikä mikään tunnu onnistuvan..mäolen säilyttäny meijän tytön kaikki vaatteet ja tarvikkeet vauva ajalta,mut mietin monesti, että pitäskö viedä ne kirppikselle..ei meille ehkä ikinä tuu toista lasta. Mä tunnen pudonneeni kaveriporukassakin johonkin kuoppaan, kun niillä on monta lasta ja mulla yksi. En mä voi samaistua niihin, en mä tiiä millasta on elää useamman lapsen kanssa..enkä myöskään osaa samaistua sinkku kavereihini enää.Tuntuu et elän jotain välivaihetta.Pitäs alottaa työt tai mennä opiskelemaan, muta mä vaan ootan et "sit ku oon raskaana" hetkeä..

 

Heipä hei!

Tulin piiiiiitkästä aikaa kurkkimaan mitä kuuluu lapsettomuuskeskusteluihin ja tämä ketju pisti silmään. Mekin ollaan sekundaarisia, tosin sillä erotuksella, että lapsi on minun edellisestä suhteestani eikä siis nykyisen mieheni biologinen lapsi. Kuitenkin tuntuu vähän hassulta valitella lapsettomuudesta noissa muissa ketjuissa, joissa suurimmalla osalla ei ole edes sitä ekaa ja yritystä takana kenties vaikka kuinka kauan.

Meillä lapsen yritys alkoi aika tasan tarkkaan kaksi vuotta sitten. Vuosi mentiin ilman yhtään plussaa ja sitten hakeuduttiin tutkmiúksiin. Epäiltiin jo heti alussa, että miehestä vika löytyy, sillä hän on nuoruduessaan sairastanut syövän.

Spermatestissä sitten jäätinkin heti kiinni ja viime vuoden elokuussa selvisi, että miehellä on azoospermia, eli ei lainkaan siittiöitä. Luomulapsen mahdollisuutta meillä ei siis ole. Minusta ei ole mitään "vikaa" löytynyt.

Tuon diagnoosin jälkeen onkin sitten elämä ollut yhtä odottelemista. Tammikuussa piti olla eka inssi, mutta munasoluja kehittyi lääkityksellä liikaa eikä inssiä tehty. Siitä meidät sitten päätettiin siirtää suoraan ivf-jonoon,eikä inssejä enää tehty.
Nyt on sitten siitä saakka seisty jonossa. Ivf-neuvonta-aika on juhannuksen jälkeen, eli juuri ennen kesäsulkuja. Ekaan oikeaan yritykseen päästään siis (toivottavasti) elokuussa, tasan vuosi diagnoosin jälkeen.

Todella turhauttava on ollut tämä tie. Vuosi on mennyt, eikä yhtään toivoa ole ollut. Mitään toimenpiteitä ei ole tehty. Harmittaa, kun edes lähdettiin yhtä inssiä yrittämään, jos olisi heti päästy ivf-jonoon olisi edes yksi ivf (tai oikeammin icsi) jo tehty.

Toisaalta kuitenkin tämä tauko on tehnyt ihan hyvää. Mitään vauvapakkomiellettä ei enää ole ja on voitu ihan rauhassa keskittyä muihin asioihin. Harmittaa kuitenkin kovasti, kun tässä kaikessa tohinassa esikoinen on jo ehtinyt niin isoksi (6 vee) ettei mahdollisesta uudesta vauvasta hänelle enää kaveriksi ole. Kovasti kyllä pikkusisarusta toivoo.

Tyty86 tuo välivaihe kuulostaa tutulta. Valmistuin viime keväänä korkeakoulusta työttömäksi ja ajettelin, että tähän väliin olisi sopiva vauvan tulla. No sitä tässä edelleen odotellaan. Tosin sen verran olen jo toivosta luopunut, että olen ensi syksyksi hakenut jatkamaan opiskeluja ja tämän kevään olen ollut osa-aikatyössä.

Kiva jutella muiden sekundaaristen kanssa, niin ei tarvitse murehtia, että joku pahoittaa mielensä. Ihanaa kesää kaikille!

 

Höllmystynyt Onnea plussasta, varmasti mahtava fiilis kokemanne jälkeen :flower:
Mialiina Painoraja, tai oikeastaan BMI raja (ainakin täällä päin) on 35, sitä ennen kyllä pääsee esim perhesunnitteluun keskustelemaan + verikokeisiin&spermanäyte-tutkimuksiin ja Perhesuunnittelun lääkärille, mutta keskussairaala ei mitään hoitoja aloita ennen kuin BMI tuon verran.

Näin tänään kerrottiin siis Elikäs täällä alkais painonpudotus operaatio, n. 20 kg olisi pudotettavaa tuohon rajaan saakka :headwall: mutta pikkuhiljaa..

 

Hei! Liityn minäkin joukkoonne jos vain sallitte.. Meillä tilanne hieman harvinaisempi, sillä minut on diagnosoitu sekundaarisesti hedelmättömäksi muutama kuukausi synnytyksen jälkeen. Esikoisen (-11) synnytys oli vaikea ja kärsin vakavia komplikaatioita, joiden seurauksena kohtuni on niin vaurioitunut, että uusi raskaus ja etenkin lapsen saaminen on epätodennäköistä. Vaikka raskaus saisikin jossain vaiheessa alkunsa, kohtu ei välttämättä sitä kestä ja riskit keskenmenoille, kohtukuolemille ja myös minulle itselleni ovat korkeat. Olen jo hoidoissa julkisella puolella, jossa kesätauon jälkeen katsellaan kuinka hormonihoidot ovat auttaneet vai ovatko ollenkaan. Leikkauksia takana alkuvuodelta jo useampia Olimme jo raskausaikana päättäneet, että toinen saa tulla vaikka heti eli emme ala käyttämään ehkäisyä. Ainokaisemmekin saamiseen meni aikaa ja olimme jo hoidoissa kun tärppäsikin yllättäin luomusti. Taustalla myös kohdunulkoisia raskauksia.

Kuten jo aiemmin kirjoittelittekin on sekundaarinen hedelmättömyys iso ja vaikea asia. On niin ristiriitaista olla niin äärettömän kiitollinen saamastaan lapsesta mutta samalla surullinen, ettei lisää kenties koskaan tule. Ja itsellä ei ole edes samanveroista mahdollisuutta suunnitella eikä oikein aina uskalla haaveillakaan... Aihe on arka ja tuntuu, ettei ympärillä kukaan ymmärrä. Kaikki tuntemani perheet ovat helposti sikiävää sorttia, jossa lapsenteko tarkoittaa sitä, että ehkäisy vain jätetään pois ja noin 9kk tulee vauva. Ja tällaisena huono-onnisempana sitä on niin vaikea seurata vierestä vaikka muiden puolesta haluaakin iloita. Ja muiden ajattelemattomat kommentit vaikka hyvää tarkoittavia olisivatkin, sattuvat ihan liikaa. On kurjaa olla näin herkkä. Sydämeen on kuitenkin tullut suuri suru ja kaipaus on jo nyt kova, on ollut todella haastavaa joutua käsittelemään näin suurta asiaa niin pian lapsen syntymän jälkeen. Ainut elämäni unelma oli saada suurperhe... tai edes kaksi lasta. Joten ihmettä odotellessa...

Lämpimät halaukset kaikille <3

 

SusannaO > :hug: Oletpa joutunut kokemaan kovia. Toivottavasti toinen lapsi vielä suotaisiin ja kaikin puolin sujuisi hyvin. Tervetuloa joukkoon ja plussatuulta!

 

SusannaOlle :hug: täältäkin!
Munkin tuttavapiirissä kaikki ovat juurikin noita helposti raskaaksi tulevia. Tämä aihe on niin arka kuten kirjoititkin, ja ite oon paljon miettinyt sitä että miksi sitä pitää olla tämän asian suhteen niin herkkä :ashamed:

mamma10 kiitos tiedosta toivotaan että saat painoa pois! hitaasti hyvä tulee, vaikka tiedän että tää on niin vaikeaa :headwall: mulle ainakin nuo herkut on liian puoleensavetäviä..
jos saan vielä udella niin mistäpäin oot? siis sen verran että missäpäin tuota bmi35:ttä pidetään ainakin rajana?

amalia armas :wave: mua harmittaa myös se, että ajattelin että esikoisen ja toisen välille tulisi se mun "ihanne" ikäero, eli kolme vuotta.. mutta tulee (jos nyt yllättäen tulisin raskaaksi) vähintäänkin se neljä vuotta ja todennäköisesti paljon enemmänkin. Eli niinkuin kirjoitit, ei enää niin leikkiseuraa sit oo toisistaan

tyty86 "väliinputoajaksi" tunnen minäkin itseni. aika kamala tunne, ehkä juurikin siksi ettei ole yksilapsinen vain omasta tahdostaan....

minnams :hug: eipä näille ajatuksille kukaan mitään mahda. Itekki tulee mietittyä kuinka nyt nauttisinkaan siitä vauva-ajasta täysillä... jos sen vain vielä joskus saisin kokea...

 

SusannaO mulla myös on sattunut lähipiirin näitä helposti raskautuvia. Kahden tiedän yrittäneen lasta yli vuoden, mutta kumpikin sai tuon vuoden aikana useita keskenmenoja. Meillä oli juuri tuolloin kiivain yritys käynnissä ja itsekin jo aloin toivoa edes keskenmenoa... se olisi todistanut sen, ettei kauhuskenaario (siis, että syöpähoidot ovat vieneet mieheltä hedelmällisydyen) olisi toteutunut. No kauhuskenaario toteutui ja aluksi olin todella todella rikki sen takia.

Hassua on ollut se, että itse en ole koskaan ollut katkera esikoistaan odottaville, mutta niille, joille syntyy toinen lapsi... Voi ei miten kateellinen olen ollut. Useimmilla eka lapsi on paljon meidän esikoista nuorempi ja toinen ja parhaassa tapauksessa kolmaskin on tullut heti, kun ehkäisy on jätetty pois.

Sattuu tosi paljon, kun luen näiden kahden tai kolmen pienen lapsen äidin päivityksiä naamakirjasta... miten arki on raskasta, mutta kuitenkin niin ihanaa ja plaa plaa. Itse oonkin tullut tosi tarkaksi siitä mitä päivityksiin kirjoittelen. Ihan todella, todella harvoin sanon yhtään mitään lapseen liittyvää. Ties, vaikka siellä olisi joku muukin, johon sellaiset asiat sattuvat... Toisaalta ymmärrän kyllä, että jokainen siellä kirjoittelee niistä oman elämän asioista, ja toisilla siihen sitten kuuluvat ne kolme alle 2-vuotiasta lasta.

Ja sitten ne rakkaat sukulaiset ja tuttavat.... "ettekö te meinaa tehdä toista lasta"... "Ootte sitten päättyneet vain yhteen lapseen"... "Eikö tuo lapsi kaipaa sisaruksia" yms....

Läheisimmät sukulaiset tietävät meidän tilanteesta ja muille olen alkanut sanoa, että "kun tuo esikoinen on jo niin iso niin pitää katsoa jaksaako aloittaa kaikkea enää alusta" tms.

Ja sitten nämä tapaukset kuten esim. äitini (jolla ei ole muuten ollut koskaan vaikeuksia saada lapsia) jotka ovat ihan varmoja, että heti kun vaan päästään hoitoon niin lapsi tulee sitten ihan 100%.n varmuudella.

Minnams mä taas en niinkään välitä siitä vauva-ajasta... Raskauden haluiaisn taas kokea ja lapsen saada. Olen toivonut aina iso perhettä, mutta esikoisen vauva-aika oli todella raskas (olin yh) joten mahdollinen vauva-aika hiukan hirvittää. Olen parmpi äiti jo näille hiukan isommille lapsille. Toki vauvat ovat ihania ja suloisia, mutta se sitovuus hiukan ahdistaa. Odotankin hetkeä, jolloin mulla olisi kolme tai neljä lasta, mutta kukaan ei enää olisi ihan vauva

Sori pitkä sepostus. Oon aika pitkään viettänyt hiljaiseloa tämän asian kanssa, joten nyt sitten pitää kerralla miettoä taas kaikki asiat.

Iloista viikkoa kaikille!

 

macy gray, Mialiina & Amalia Armas: iso lämmin kiitos viesteistänne ja toivotuksistanne! Tämän asian kanssa on niin yksin, että tuntuu hyvältä jakaa sitä ja kuulla mitä muiden samoja juttuja kokeneiden päässä liikkuu. Kuulostaa niiiin tutulta, ettei ole ollut kateellinen esikoistaan odottaville vaan niille toista/kolmatta jne. odottaville.. Miten se voikaan tuntua niin epäreilulta, että se on muille niin helppoa ja joillekin jopa itsestäänselvää ja joillekin niin kamalan vaikeaa. Ja itse olen ollut ihan avuton ja sanaton tilanteissa, joissa muut laukovat ajatuksiaan. Eräänkin tuttavan reaktio siihen kun sanoin, ettemme luultavasti pysty saamaan enempää lapsia, oli tämä ärsyttävän perinteinen klassikko, että no ainahan te voitte adoptoida! Ja tämä sanottiin hymyssä suin, omassa mahassa jo toinen helposti alkunsa saanut vauva. Miten sitä empatiaa puuttuukaan niin monelta... Kyllähän myönnän olevani asian suhteen herkkä mutta itse en kyllä kehtaisi sanoa mitään ajattelematonta, vaan olisin pahoillani toisen puolesta.

Viime aikoina olen myös painiskellut suruni oikeutuksen kanssa. Olen huomannut, että tämä tilanne on niin omalaatuinen ja harvinaisempikin, että tuntuu siltä, että surua ja ahdistusta on peiteltävä enemmän koska on ymmärrettävämpää surra lapsettomuuttaan kuin toisen lapsen puutetta. Itse ainakin teeskentelen ja tsemppaan niin paljon, että hurjempaakin väsyttää koska usein haluan peittää suremiseni koska en uskalla/osaa/halua näyttää mitä sisälläni oikeasti tunnen. Osittain siksi koska vertaistukea ei ole mutta myös siksi, etten osaa itsekään vielä täysin myöntää miltä tämä kaikki tuntuu ja kuinka alakuloiseksi se on minut saanut. En vielä tiedä mitä tämä meille tarkoittaa ja millainen tulevaisuudestamme tulee. Tiedän vain, että se sattuu. Ja kun sisintä raastaa jo muutenkin ristiriitaiset tunteet kiitollisuudesta epäreiluuteen, onnellisuudesta suruun, on inhottavaa jos siihen lisäksi vielä tulee joku sanomaan, ettei sitä ole oikeutta surra eikä ole syytä ahdistua koska yksi lapsi jo on ja kokonaan lapsettoman suru on paljon suurempi, eikä tämä ole sen rinnalla mitään. Ja tälläista oikeasti kuulee. Olen täysin samaa mieltä, ettei tämä olekaan sen rinnalla mitään mutta on surullista jos murheitakin vertaillaan, surekoon jokainen oikeutetusti sitä mikä pahalta tuntuu. Aina löytyy suurempia ja pienempiä murheita. Käytin liian paljon aikaa pahan oloni kieltämiseen, etten jaksa sitä enää. Olen suunnattoman iloinen päivisin lapseni kanssa mutta iltaisin hiljaisessa talossa tai taas jälleen kerran huonojen uutisten äärellä pitää olla lupa ja tila olla surullinenkin.

Myönnän täysin, etten olisi etukäteen voinut kuvitella kuinka paljon hedelmättömyys yhden lapsen saamisen jälkeen heilauttaa. Ajattelin ja rukoilin silloin, että jos meille edes yksi lapsi suotaisiin, en pyytäisi muuta. Mutta tässä olen ja pyydän lisää. En pelkästään minun ja mieheni vuoksi vaan myös lapsemme vuoksi. Ehkä odotusaikana tuudittauduin siihen harhaan, että hei tämähän onnistuukin ja pystymme saamaan lapsia mutta ei mennyt kauaa kun matto vedettiinkin jalkojen alta. Totta kai elämästämme tulee onnellinen näinkin koska lapsemme on antanut meille jo nyt niin paljon enemmän kuin osasimme kuvitellakaan, eikä mene päivääkään etten kiittäisi siitä ihmeestä mikä meille on suotu. Mutta kuten jo tekin olette kokeneet, sylissä riittäisi tilaa ja sydämessä rakkautta useammallekin.

Ja mitä tulee vielä kyselyihin toisista lapsista, tulevat ne varmasti ahdistamaan. Vielä ei ole kyselty koska lapsemme on vielä niin pieni ja suulas äitini kertoi lähisuvulle jo heti synnytyksen jälkeen mitä minulle tapahtui ja on sen jälkeen raportoinut päivityksiä lisää sairaalassaoloistani.. Joten jos jotain hyvää niin sieltä suunnalta jäävät varmasti kyselyt kyselemättä

Kovasti voimia, toivoa ja ennen kaikkea sitä ihmettä plussan muodossa teille kaikille <3

 

Perustin kerhon johon voi halutessaan liittyä keskustelemaan tästä aiheesta;
sekundäärisesti lapsettomat.

 

Minäkin olen sekunda. Ensimmäisen lapsen sain vuoden yrittämisellä, mutta toista ei kuulu nyt kahden vuoden yrittämisen jälkeenkään..Nyt toista yrittäessä on käynyt ilmi että minulla on lievä pco, sekä kaikki mutkia tulee matkaan..Minulta leikattiin kilpirauhanen ja sen johdosta nyt on lääkitys joka ei meinää millään asettua paikoilleen..Vaikka on suuri ilo että on yksi lapsi, mutta on raastava suru kun ei saa toista..Oma lapsi kovasti toivoo sisarusta ja eikä ymmärrä miksi hän ei saa sisarusta..Kova suru on koska tietää sen tunteen kun saa lapsen..