sektiosta toipuminen

sektiolla synnyttäneet, kertoisitteko kuinka olette toipuneet sektiosta...

miten imetys on käynnistynyt?
miten nopeasti olette alkaneet itse hoitamaan vauvaa, pesut ja vaipanvaihdot?

kiitos! =) :heart:

 

Minulla on takana kaksi kiireellistä sektiota. Kummastakaan en ole saanut vauvaa edes nähdä synnytyksen jälkeen ennenkuin vuorokauden kuluttua. Ensimmäisen kanssa fyysinen toipuminen kesti kauan, kun luulin, ettei haavaan saisi sattua ollenkaan. Vauva oli ensimmäiset 4vrk tehohoidossa, hoidin häntä ensimmäisen kerran 3vkr iässä. Imetys lähti kyllä käyntiin, mutta jouduttiin lopettamaan nopeasti.

Toisen kanssa fyysinen toipuminen olisi ollut nopeaa, kun osasin lähteä ihan eritavalla esim. liikkeelle. Mutta koska leikkaus epäonnistui, poden edelleen (4kk jälkeen) mielettömiä mahakipuja ajoittain. Vauva oli myös 4vrk teholla, mutta sain tätä kakkosta hoitaa jo 2 vrk ikäisenä. Imetys lähti ihan ok käyntiin.

 

Meidän vauva syntyi kiireellisellä sektiolla viime marraskuussa n. 6 vkoa sitten. Toipuminen on tosi hidasta. En ollut osannut varautua näin hitaaseen. Tosin en ollut osannut varautua koko keisarinleikkaukseen, kun kaiken piti olla ok.. Sydänäänet laskivat ja oli pakko leikata.

Näin vauva kapaloituna eli pelkät kasvot leikkaussalissa, jonka jälkeen vauva lähti isän mukaan, ku mua ommeltiin. Joidenkin tuntien jälkeen pääsin osastolle, jossa ehdin olla vauvan kanssa n. tunnin, kun hänet jouduttiin viemään 2 vrk tiputukseen lastenosastolle. En päässyt vauvaa katsomaan kuin vasta yli vuorokauden ikäisenä, koska en päässyt sängystä ylös ku vasta yli vuorokausi leikkauksen jälkeen. Tällöinkin miehen piti kärrätä mut rullatuolilla lastenosastolle, koska en pystynyt itse kävelemään. Menetin leikkauksessa yli litran verta ja hemoglobiini oli vielä kaksi viikkoa leikkauksesta alle 90.

Viikon päästä leikkauksesta pystyin käymään ulkona tekemässä n. 50 m kävelyn eli postilaatikolle ja takaisin. Vatsa on kipeä en pysty esim. imettämään makuulla, koska vauvan potku sattuu vatsaan. Ensimmäiset 4 vkoa mies hoiti vauvaa melkein yksin. Mä vaan imetin. Vaihdoin ehkä parit vaipat, en muuta.

Imettäminen lähti huonosti käyntiin eikä suju vieläkään. Maito ei riitä, vaikka imetän usein ja joskus 5 tuntiakin kerralla. Aluksi vauva ei jaksanut pienikokoisuutensa takia imeä ja muutenkin oli heikossa kunnossa (siksi siellä tiputuksessa) ja nyt kyllä jaksais, mutta eipä sitä maitoa tuu tarpeeksi.

Jos olisin tiennyt nämä kaikki etukäteen, olisi ollut kauhuissani. Tai ehkä toisaalta olisin osannut valmistautua paremmin. Synnytys oli upea kokemus leikkauksesta toipumiseen saakka, mutta heräämöstä eteenpäin on ollut ohraista. Vieläkään en jaksa kunnolla nostaa esim. vauvaa & turvakaukaloa, joten yksin en pysty liikkumaan autolla, enkä saa vaunuja bussiin yms. joten sekään ei onnistu ilman miestä. Blaah. Vauva on ihana, mutta omaan hitaaseen toipumiseen en tosiaan ollut osannut varautua.

Spip80, millaisia sun mahakivut on ja millä tavalla leikkaus epäonnistui? Mua nimittäin epäilyttää mun huono vointi, vaikka neuvolassa vakuuttelivat, että tämä on normaalia. Toisaalta onhan sektio iso leikkaus - vatsapeitteet auki kolmessa kerroksessa yms, joten lienee normaaliakin, jos toipuu hitaasti.. Toiset ovat onnekkaita ja ovat jalkeilla ja kunnossa lähes heti.

 

Lapseni syntyi kiireellisellä sektiolla 10kk sitten.
Kaikki kävi niin kovin nopeasti, etten oikein ehtinyt tajuta tapahtumaa..

Vauvaa vilautettiin leikkaussalissa, seuraavan kerran näin hänet 4-5 tunnin kuluttua kun pääsin osastolle.

Toipuminen oli yllättävän nopeaa. Poika oli tässä maailmassa klo 9.40, ja jo illalla minut kiskottiin pystyyn ja talutettiin vessaan. Aamulla kävin suihkussa.

Ensimmäisen yön poika oli hoitajien hoivissa, toivat vain syömään. Seuraavat yöt (5 yötä sairaalassa) poika oli huoneessani, soitin hoitajia apuun jos en saanut nostettua vauvaa kopastaan. Mies oli iltaisin pari tuntia sairaalassa, muuten töissä ja kotona nukkumassa.

Imettämisen kanssa oli suuria hankaluuksia. Maito alkoi nousta 3-4 päivän päästä kunnolla, aiheuttaen kamalia kipuja. Kuulin jälkeenpäin, että vauva olisi pitänyt tuoda heräämöön luokseni, oolisi voinut edistää maidon tuotantoa?
Jäin yhdeksi ylimääräiseksi yöksi sairaalaan uhkaavan rintatulehduksen vuoksi. Annoin alusta asti lisämaitoa, imetys lopahti kokonaan kun poika oli n.4kk.

Tikit otettiin pois 8vrk kuluttua. Haava parani oikein hyvin, suihkuttelin sitä lämpimällä vedellä useasti.
Aristavaa tunnetta ja vihlaisuja oli muutaman kuukauden ajan ainakin. Mahani näyttää omituiselle vieläkin (pystyviilto) sivusta katsottuna. Sellainen porras.

 

Yksi vähän positiivisempi tarina tähän väliin Minulle tehtiin kiireellinen sektio toukokuussa (sydänäänten laskun takia). Leikkaussalissa näin vauvan vain vilaukselta, sitten vauva jäi pariksi tunniksi isän hoiviin kunnes pääsin heräämöstä osastolle. Siellä huolehdin alusta lähtien vauvasta itse yhdessä isän kanssa, isä tosin huolehti alkuun (mahdollisuuksien mukaan) nostelua vaativista tehtävistä. Maito lähti nousemaan parin päivän päästä ja reilun viikon ikäisestä lähtien poika oli täysimetyksellä, jota jatkui 6kk. Ekat pari päivää olin tosi kipeä, mutta toipuminen lähti käyntiin tosi nopeasti. Kotiin lähdettiin 3 päivää leikkauksen jälkeen ja muutamassa viikossa olin jo ihan elämäni kunnossa Nosteleminen kyllä teki tiukkaa melko pitkään kuten Ruiskukallakin, joten liikkuminen piti hoitaa matalalattiabusseilla ja -junilla. Vauvaa jaksoin kyllä nostella pesulle yms. jo muutamien päivien sisällä syntymästä, vaikka poika olikin iso jötkäle Toki maha on vieläkin hieman eri tuntuinen kuin ennen leikkausta, mutta ei mitenkään elämää haittaavasti. Onnea matkaan, jos on sektio edessä, usein se menee ihan mainiosti!

 

Mulla kotona 7.5kk tyttö. Käynnistetty synnytys, joka sitten 12h jälkeen johti sektioon(ei kiireellinen joten vaakaviilto). Vauva alkoi olla jo hieman ahdingossa ja minä todella väsynyt. Leikkauspäätös harmitti, mutta oli samalla helpotus. Leikkaus oli nopea ja henkilökunta mahtava. Tytön näin vain vilaukselta ja myöhemmin heräämössä. Seuraavan yön nukuin yksin ja aamusta sitten pääsin hoitamaan vauvaa. Imetys takkusi ja maito nousi hitaasti. Tyttö oli ihan raivona kun ei tullut tarpeeksi, joten lopulta siirryttiin täysin pulloon. Siitä tunsin syyllisyyttä, mutta miehen kanssa tehtiin päätös yhdessä ja hyvä niin.

Paranin leikkauksesta tosi nopeasti ja haava on siisti. Mulla auttoi paranemiseen liikkuminen, se sai myös nesteet hyvin liikkeelle, joten turvotus hävisi nopeasti. Vielä se välillä harmittaa kun en ole "oikeaa" synnytystä kokenut, mutta lopputulos on ihana. Tyttö kasvoi hyvin ja on ihana ilopilleri.

 

Ekasta sektiosta toivuin hitaammin kuin toisesta. Eli ekasta makoilin sängyssä pari päivää kun en päässyt ylös kun niin huimasi ja mulla oli kipupumppu. Sitte jo köpöttelin hitaasti pojan luo teholle vauvaa hoitamaan. Toisesta toivuin nopeasti, eli samana iltana jo kävelin itse vessaan ja pystyin hoitamaan vauvaa. Kolmas on edessä piakkoin, toivottavasti menee yhtä hyvin. Niin ja imetys ei ole onnistunut kummankaan kohdalla mutta syynä ei sektio vaan se että molemmat ovat syntyneet ennenaikaisina..poika 29+5 ja tyttö 35+5. Kumpikaan ei jaksanut imeä heti. Pumppasin kyllä ja pullosta minun maitoa saivat mutta maidon tulo tyrehtyi silti.

 

Toinen leikkaus epäonnistui, kohtu repesi, nirhasivat munanjohtimia, tms. Edellisestä sektiosta oli jäänyt kiinnikkeitä, tms. jotka olivat aiheuttaneet sen, että sisuskalut olivat jollakin tapaa "vinossa". Joutuivat niitäkin jotenkin mulkkaamaan. Eivät siis vain "osanneet" hoitaa hommaa. Menetin 2,5litraa verta. Minulla oli raportin mukaan 4 leikkaavaa lääkäriä. Aloittavat lääkärit olivat valvoneet pitkään ja pyytäneet sitten näitä toisia tulemaan hoitamaan homman loppuun, kun väsymys kai alkoi painaa. En ole vielä jaksanut/viitsinyt/ehtinyt ottaa yhteyttä sairaalaan selvittääkseni, mitä oikeasti tapahtui. Mutta siis tämä toinen sektio kesti 3tuntia ja aloitettiin puudutuksessa, mutta kun tuli hätä, minut nukutettiin.

 

Mulla on 2 sektiota sujuneet oikein mallikkaasti. Mitään komplikaatioita ei ole ollut. Ekassa sain vauvan viereen jo heräämössä, tokassa parin tunnin päästä osastolla. Molemmilla kerroilla vauva on viettänyt ekankin yön mun kainalossa. Ekalla kertaa toivuin nopeammin ja vauvan hoito sujui hyvin jo seuraavana iltana leikkauksesta. Tokassa olin kipeämpi, mutta pystyin kuitenkin hammasta purren seuraavana päivänä hoitamaan vauvaa. Toipuminen vie aikansa, mutta pahin on ohi parissa päivässä. Maito on noussut kolmantena päivänä ja sitä on riittänyt hyvin. Kumpikaan poika ei ole saanut sairaalassa yhtään lisämaitoa.

 

päivystyssektio tehtiin noin vuosi sitten ja toivuin siitä omasta mielestä erittäin hyvin.olin osastolla yöllä klo 24 ja imetin tytärtä heti.
aamulla klo 9 halusin pissakatetrin pois ja lähdin jaloittelemaan.Iltaan mennessä hoidin tytön jo yksin ja imetyksen kanssa ei ollut ongelmia.esikoisen kanssa maito nousi 4 päivänä vaikka eka oli alatiesynnytys.itse kyllä toivuin kävelykuntoon varmaan vrk ennen miten yleensä, näin kätilöt sanoi.Mulla oli vaan itsellä se mielessä että liikkeelle vaan niin toipuukin nopeammin ja oli hyvät lääkkeet vielä niin pääsi hyvin liikkeelle.

kaiken kaikkiaan toipuminen vei 1-2kk ennekuin pystyi kaikkea tekemään mutta olin silti paremmassa kunnossa kun alatiesynnytyksen jälkeen =)

 

Mulle tehtiin sektio marraskuussa 07 ja toivuin siitä mielestäni odotettua paremmin. Leikkaussalissa sain tosiaan nähdä pojan nopeasti ja siitä heräämön kautta osastolle. Yöhoitaja toi vauvaa aina tarpeen mukaan siihen mun viereen ja auttoi kyllä kaikin tavoin muutenkin (ihana ihminen). Pakko sanoa, että pari seuraavaa päivää oli kyllä yhtä helvettiä; kääntyminen oli tuskaa joten enimmäkseen makoilin yhdessä ja samassa asennossa selällään. Imetyksen ajaksi kyljelleen asettuminen oli hirveää. Mut pakotettiin jalkeille seuraavana päivänä (piti mennä itse suihkuun - aikamoisessa pöllyssä tosin, sain melkoisen kovat tropit) ja sen jälkeen yritin sit itse jalotella niin paljon kuin pystyin ja suihkutella haavaa. Mulle sanottiin et mitä enemmän liikkuu sitä nopeemmin toipuu, joten otin asian tosissaan. Hirveää oli, mutta kannatti - koko ajan se liikkuminen siitä parani. Sairaalassa olin 4 päivää ja jo lähtöpäivänä kävelin itse mennen tullen, varovasti tosin. Kotona toivuin aika hyvään kuntoon n. parissa viikossa.

Imetys käynnistyi hiljalleen sairaalassa, olikohan 3 vai 4 päivä kun maito nousi kunnolla. Vauvan hoito oli kyllä pari ekaa päivää hoitajien ja miehen varassa, mut kyllä sit jo loppuajasta sairaalassa uskalsin itsekin nostella ja hoitaa vauvaa.

Kipeä kokemus, mutta kaikkiaan ihan positiivinen mieli jäi. Seuraavan LA on 20.4. ja sitä yritetään alakautta synnyttää. Toivottavasti menee yhtä hyvin.

 

Mulla ensimmäinen oli kiireellinen sektio (36tunnin keinopolttojen jälkeen) lapsen sydänäänten laskiessa. Sen jälkeen haava hieman aukesi ja tulehtui. Ekat hetket äitinä vietin kuumetokkuraisena, väsyneenä, rinnat kipeenä ja arkoina....Sit 9 päivän jälkeen kun kotiin vihdoin pääsi järkytys oman kropan ulkonäöstä, kivuista ja väsymyksestä oli aika kova , nuori kun olin vielä. Mut sit oikeestaan kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta pystyin vasta tekemään noita vauvan nosto/pyykkikorinnosto juttuja ilman että sattui.

Elikkäs mun eka äitiyskokemukseni oli aika kamala, vaikka vaavi oli ihana. Aina ei alkuun suju varsinkaan kiireellisten sektioiden jälkeen. Mut sit toinen sektioni, joka sit tehtiin kun synnytys ei käynnistyny ajallaan ja vaavi oli jo iso, oli ihana kokemus. Menin aamulla itse ajaen sairaalalle, henkilökunta oli ihanaa, leikkaus sujui. Toivuin nopeasti samana iltana jalkeille, kun olin ensin saanut verta menetettyjen tilalle. Haava oli kipeä pari viikkoa , mut särkylääkkeet auttoi ja paranin nopeasti. Kokemus oli aivan erilainen kun eka ja sillä höykyllä kai olen tehnyt neljä lasta sektiolla jo. Ja kolmannelta ja neljänneltä kaikki on sujunut ja toipuminen on ollut nopeaa. Maitoa on tullut heti jo leikkaussalista heräämöön mentäessä. Ekalta sitä joutui odottamaan (kuten kilojen lähtöäkin odotin pari vuotta, kun toisilta ne on lähteneet ekan vuoden aikana). Älä lannistu. Ekan leikkauksen jälkeen toipuminen on hitaampaa ja kilojen lähtö/maidon tulo yms. Syö tarvittaessa särkylääkkeitä ja liiku paljon se nopeuttaa paranemista. Aikoinaan ekalta mä käytin lakanasta tehtyä tukea joka sidottiin vatsan ympärille ekat päivät, joka helpotti liikkumista, kun vatsa oli tukevampi.

Älä lannistu kyl ne kivut lakkaa varmasti ja maitoa tulee yksilöllisesti. Anna tarvittaessa lisämaitoa, lepää , juo paljon nestettä, älä tee imetyksestä liian pitkään sessiota , vaan imetä esim. 1/2 h ja sit lisämaitoa vähän ajan päästä uudestaan siten jaksat ja mielenkiintosi säilyy. Huolehdi että nukut tarpeeksi , koska väsyneeltä äidiltä ei paljoa maitoa heru. Ajattele imetys niin että jokainen tippa äidinmaito on hyvästä, mutta korvikeen antamisessa ei ole mitään väärää. Tsemppiä, kyllä se siitä ajankanssa. Toivottavasti imetys alkaa sujumaan, koska se on ihanaa yhdessäoloa vaavin kanssa

 

Ai niin ja kysyppä luontaistuotekaupasta teetä jota kutsutaan mammateeksi. Se auttaa maidon herumiseen! Ja olut heruttaa maitoa tarkoitin siis ykkösolutta ja tee yleensäkin!

 

Kiiresektiosta on toipunut yllättävän nopeasti, nyt 2kk myöhemmin on jo ihan normaali olo fyysisesti.

Imetys käynnistyi huonosti, vauva ei sairaalassa oikein tahtonut oppia imuotetta (pullolisäruokinnan takia?). Maito nousi verrattain myöhään, neljännen päivän iltana. Kotonakin vielä monta viikkoa takkusi ja tytön paino laski, ei maito riittänyt kun ei varmaan stimuloitunu rinnat riittävästi otteen heikkouden takia. Vauva kyllä imi usein ja jopa tuntikausia kerrallaan. Uskoisin, että kaikki ongelmat ei olleet vain ensikertalaisen räpellystä vaan myös sektionjälkeisen vauvan hoitamisen aloituksen viiveen syytä. Nyttemmin vauva jo imee hyvin mutta lisäruoan tarve on pysynyt jokapäiväisenä.

Meni muistaakseni ainakin 1,5-2 vuorokautta ennenkuin vaihdoin yhtäkään vaippaa ja muutenkaan nostelin seisten saati pesin lasta. Huimaus esti. Imetyksiäkään en lääkepöllyn/väsymyksen takia jaksanut tuona aikana öisin.

Eka päivät oli siis varsin eksoottisia, mutta sitten kun sen oman kävelyn ja olemisen sai edes jonkinlaiseen kuntoon siinä parin päivän kieppeillä, niin on ollut ihan ok hoitaa vauvaa. Tosin huimaus ja asennosta toiseen vaihtamiset vaivasi kotonakin vielä parisen viikkoa. Kyllä siitä kaikesta silti selviää, tsemppiä kaikille sektioon syystä tai toisesta meneville

 

Mulla on ihana kokemus suunnitellusta sektiosta takana. Olin jalkeilla hoitsujen hämmästykseksi jo samana iltana ja seuraavana päivänä kävelin jo pitkiä matkoja käytävillä. Mulle ei oikeastaan tehnyt kipeää kuin eka päivä vain. Kotona oli 1v vastassa joten mitään nostokieltoa en voinut totella. Mutta ei ollut tarviskaan. Hoidin häntä siitä lähtien päivät kun tulin kotiin.
Kipeää ei tehnyt ja palautuminen oli nopeempaa kuin alatiesynnytyksestä. Imetys lähti normaalisti käyntiin sairaalassa.

 

Minulle on tehty kaksi kiireellistä sektiota (viillot kuitenkin vaakaan) ja molemmista toipuminen on mennyt suht nopeasti. Ensimmäinen syntyi aamulla ja jo iltapäivällä olin jalkeilla. Toinen syntyi illalla ja seuraavana aamuna lähdin liikkeelle. Ensimmäiset päivät liikkuminen oli toki tuskaa ja esim. imettäminen vaikeaa, koska sopivaan asentoon asettuminen oli niin kivuliasta. Itse imetyksessä ei kuitenkaan ole ollut mitään ongelmia eikä kumpikaan vauva ole tarvinnut lainkaan lisämaitoa. Molemmat olen saanut syliin heräämöstä päästyäni eli noin parin tunnin ikäisenä. Ekasta en niin tarkkaan muista, että miten meni, mutta nyt toisella kerralla ratkaiseva parannus olotilaan tapahtui 5-6 päivää leikkauksesta. Siihen asti siis kaikki liikkuminen oli tosi vaivalloista, mutta tuossa vaiheessa siinä tapahtui selvä muutos. Molemmilla kerroilla olen kivuista huolimatta ollut aika paljon liikkeellä ja voisin kanssa ajatella, että se on nopeuttanut toipumista. Pidemmän päälle kummastakaan sektiosta ei ole ilmeisesti jäänyt muuta vaivaa kuin että arven ympäriltä on tunto poissa, mikä ei ole kaikkein mukavin tunne. Sektioiden välillä ei ollut puoltatoista vuottakaan väliä ja toinen sektio on sen verran tuore, etten osaa vielä sanoa, että palautuuko tuo tunto kuitenkin joskus.

 

Meillä sain pikkuisen syliini kapaloituna heti leikkaussalissa. Tämän jälkeen vauvveli vietiin isälle ja minä vietin 3 kivuntäyteistä tuntia heräämössä, jossa painelijat 2 hoitajan voimin 10 min. välein vatsastani loput mönjät pois. SAITTUI MUUTEN MILJOONA KERTAA ENEMMÄN KUIN MIKÄÄN MUU VAIHE SYNNYTYKSESSÄ.

3 Tunnin kuluttua pääsin siis huoneeseen, jossa mies ja lapsi jo odottelivatkin =)
Imettämään siinä rupesimme heti harjoittelemaan ja toisiimme tutustumaan. Koko yön lapsi oli vierelläni, ei kertaakaan poissa viereltäni. Hiukan kirpaisi toiki aina nousu istualle sängynviereen ja vauvan nostaminen, mutta kestin urhoollisesti.

Suraavana päivänä jo ylös nousin kävelemään ja suihkuunkin illalla pääsin B)
Kolmantena päivänä heti aamusta lähdimmekin jo kotiin.

Haava parani mainiosti, vaikka en sitä itse kertaakaan uskaltanut katsoa, mies aina katsoi, että ei vaan näkynyt mitään tulehtumisen merkkejä. Eikä onneksi näkynyt. Kotona aivan täysin vauvaa hoidin siinä missä nyt 3kk jälkeenkin.

Ensimmäisen kerran n.3 km kävelylenkin teimme vaunujen kanssa noin 2 viikkoa leikkauksesta ja petipuuhiin ryhdyimme 3 viikkoa leikkauksen jälkeen.

 

Minulla on hyvin tuore suunniteltu sektio takana. Eli kotiuduimme eilen sairaalasta, jossa sektio tehtiin 5 päivää sitten.

Itseni yllätti sektiossa kovat kivut leikkauksen jälkeen. Jostain syystä en ollut osannut leikkaukipuja miettiä, vaikka sektio oli tiedossa. Ehkäpä parempi niin, sillä jos olisin kivuista ollut tietoinen olis sektioon varmaan ollut vaikea mennä.

Sektio tehtiin aamusta ja olin pahoinvoiva jo ennen varsinaista leikkausta. Pahoinvoinnin (oksentelun) aiheuttivat puudutusaineet ja pahoinvointia oli myös itse sektion jälkeen. Onneksi on olemassa lääkettä, jolla pahoinvointi saadaan nopeasti kuriin. Tosin siinä vaiheessa minuuttikin tuntui pitkältä ajalta .

Vietin heräämössä n. 2 tuntia jonka jälkeen pääsin osastolle ja sain vauvan mieheni lämpöisestä sylistä omaan kainalooni. Rakas mieheni oli pitänyt vauvaa alastomana paitansa sisällä nk. kenguruhoidossa sen ajan kun olin heräämössä. Aloittelimme imetystä heti pikku hiljaa vaikka oma olo oli melko tokkurainen ja heikko operaatiosta ja lukuisista lääkkeistä (kipu- ja pahoinvointilääkkeet) johtuen.

Olin aivan varma, että en pääse "ikinä" sängystä ylös, mutta niin se ihmiskroppa on vaan ihmeellinen että nousin jo illalla vessassa käymään. Ylösnousu oli yhtä tuskaa ja huimaus melkoista. Sängyssä kääntyminen oli tuskaista mutta siitä huolimatta vauva oli koko ajan vierelläni ja imetin häntä. Aamulla kävinkin jo suihkussa vaikka kivut olivat kovat.

Nyt vajaa viikko sektion jälkeen kipuja on edelleen melkoisesti varsinkin sängyssä ollessa yöllä kun yrittää kääntää asentoa imettäessä. Mutta lääkkeiden voimalla ja hammasta purren haluan imettää ja hoitaa vauvaa.

 

Mulla on takana sektio tarkalleen viikko sitten keskiviikkona. Tosi hienosti olen toipunut, ei valittamista. Vähän täytyy äkillisiä liikkeitä varoa mutta mitään varsinaisia kipuja ei ole. Eli yksilöllistä mutta toipua voi tosi nopeastikin!

Sektiopäivänä tosiaan en pystynyt kovin aktiivisesti osallistumaan vauvan hoitoon. Pidin sylissä ja imetin mutta isä vaihtoi vaipat jne koska mun liikkuminen oli hankalaa. Toisena päivänä pystyin jo osallistumaan ihan hienosti ja sen jälkeen ongelmitta. Ekan vuorokauden oli kunnon kipulääkitys, sen jälkeen vain 3 kertaa/vrk ketorinia. En ollut erityisen kipeä.
Erityisen ihana juttu oli itse sektiossa. Vauva oli hyväkuntoinen joten sain pitää häntä rinnalla syntymästä koko lopun operaation ajan Olin varautunut siihen, että häntä vain näytetään nopeasti joten tuo oli mulle tosi hieno juttu.

Suunnitellussa sektiossa ei tosiaan ole sitä synnytykseen liittyvää väsymystä taustalla, sekin auttaa. Ja olin varautunut ihan kunnon kipuihin joten tää oli positiivinen yllätys. Etukäteen ei voi varmaksi tietää mutta terveellä ihmisellä on kaikki mahdollisuudet toipua hyvin menneestä sektiosta ihan hienosti ja nopeasti.

Imetys on käynnistynyt ihan kivasti, tosin lisämaitoakin annetaan. Mutta neuvolan täti oli sitä mieltä että ihan hienosti tulee omaakin.
Ja sukupuolielämä lanseerattiin uudelleen juuri nyt viikko sektiosta Ihan hyvin meni sekin, joskin vähän varovasti vielä.