Seksittömyys

  • Viestiketjun aloittaja Selibaatti Selma
  • Ensimmäinen viesti
Selibaatti Selma
Perheemme on mennyt viimeiset kolme vuotta kriisistä kriisiin sillä seurauksella, etten kertakaikkiaan halua enää seksiä. Ei ole ollut pettämisiä tms. vaan paikkakunnan vaihtoa, työttömyyttä, isäni kuolema liikenneonnettomuudessa, siskon itsemurhayrityksiä jne. Kahdenkeskeisiä öitä meillä on ollut viimeisen kuuden ja puolen vuoden aikana max 5, ei varmasti sitäkään. Tukijoukkoja tai ihmisiä, jotka ottaisivat lapset yöksi, ei kertakaikkiaan ole. Joten parisuhteen hoito on jäänyt. "Turpiinotot" ovat kylmettäneet minut oikeaksi jääkolikkoämmäksi. En halua ketään muuta lähelle kuin pienet palleroiseni. Mieheni ei enää edes yritä lähestyä. Meillä ei siis tällä hetkellä edes halata tai pussata miehen kanssa. Olemme hänen kanssaan keskustelleet seksin ja hellyyden puutteesta liitossamme ja hän on monta kertaa sanonut, ettei se häntä haittaa. Pääasia, että yritetään kaikista vastoinkäymisistä huolimatta kuitenkin olla yhdessä. Sitä on tehty hampaat irvessä, mutta tästä liitosta emme kuitenkaan heppoisesti lähde.

Onko teillä kokemusta siitä, että liitossa on seksitöntä/hellyydetöntä aikaa ? Miten läheisyyden ja seksin saa palautettua ? Pitäisikö meidän varata aikaa seksiterapeutille yhdessä tai minun yksin ?

Olisin kiitollinen asiallisista vastauksista.

Hyvää viikonloppua teille kaikille !
 
KIA
Apua saa esim perheneuvolasta ja erilaisilta parisuhde kursseilta esim Kataja ry:stä.

Mä elin itse puutteessa ex-mieheni kanssa noin kaksi vuotta, ja olen kyllä sitämieltä, että hellyydestä ja läheisyydestä pitäisi pitää kynsin hampain kiinni, ja yrittää elvyttää sitä. Olen huomannut, että hellyys ja läheisyys vaikuttaa koko parisuhteen toimintaan ja kiintymykseen muutenkin. Hellyyden ja läheisyyden puuttuessa riski muuhunkin parisuhteen rakoiluun ja kiintymyksen vähenemiseen kasvaa ja ihminen voi muutenkin huonommin. Ja toisaalta nälkä kasvaa syödessä;)

Asiaan kannattaa panostaa ja hakea apua.
 
kite-kat
Minä en varmaankaan voisi elää suhteessa jossa ei ole hellyyttä eikä seksiä..(enkä nyt seksillä tarkoita aina sitä yhdyntää)

Meillä on ukon kanssa ollut taukoja seksissä muttei hellyttelyssä...

Ja jos on jotain ollut niin kyllä me on puhuttu että miksi ei ja mistä johtuu...

Mutta jokainen parisuhde toimii tavallaan...
 

Yhteistyössä