V
vieras
Vieras
Aktiivinen seksielämä suojaa erektiohäiriöiltä, paljastaa suomalaistutkimus. Erektiohäiriö on yleisin miehillä, jotka harrastavat seksiä harvemmin kuin kerran viikossa.
Tiedot käyvät ilmi Tampereen yliopiston ja yliopistollisen sairaalan toteuttamasta tutkimuksesta, jossa selvitettiin seksuaalisen aktiivisuuden vaikutusta erektio-ongelmiin.
Tutkimuksen tulokset julkaistiin maanantaina lääketieteellisen aikakauskirjan Duodecimin verkkolehdessä.
Tutkimuksessa oli mukana yli 2 000 pirkanmaalaista miestä. Miehet olivat tutkimuksen alkaessa vuonna 1999 55-75-vuotiaita.
Niistä 890 miehestä, joilla ei tutkimuksen alkaessa esiintynyt ollenkaan erektiohäiriöitä, 131:lle kehittyi kohtalainen tai vaikea erektiohäiriö vuoteen 2004 mennessä.
Ongelmasta kärsivät todennäköisimmin ne, jotka kertoivat harrastavansa seksiä harvemmin kuin kerran viikossa.
Yhdyntä näyttää suojaavan erektiohäiriöiltä.
Ilta-Sanomien haastattelema urologian erikoislääkäri Juha Koskimäki kertoo, että seksuaalinen aktiivisuus ylläpitää erektioon tarvittavia fysiologisia mekanismeja, kuten paisuvaisen verenkiertoa.
"Penis on monella tavalla hyvin tavallinen ihmisvartalon lihas. Se pysyy toimintakykyisenä, kun sitä käyttää säännöllisesti", Koskimäki kommentoi. Kerta viikossa riittää kuitenkin hyvin.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Seksin+harrastaminen+suojaa+erektio-ongelmilta/1135237594472