Se pieni ero kannattajissa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
YLE:

"SDP on saanut lisää kannattajia naisista. Puolue näyttää houkuttelevan etenkin varttuneempaa väkeä.

– Se on aika selvästi nähtävissä. Kannatus tulee naisista ja yli 50-vuotiaista. Eläkeläiset korostuvat siellä aika selvästi, Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo.

SDP:n suosio on noussut kevään 2019 eduskuntavaaleista 5,7 prosenttiyksikköä.

Puolueen kannatus oli tässä mittausjaksossa korkeimmillaan, kun pääministeri Sanna Marin (sd.) palasi heinäkuun loppupuolella EU:n huippukokouksesta. Siellä sovittiin EU:n budjetista ja elvytyspaketista.

Perussuomalaiset sai lisää virtaa
Toiseksi suurimman puolueen paikkaa pitää hallussaan oppositiopuolue perussuomalaiset. Puolueen suosio kasvoi ja se on nyt 18,9 prosenttia.

Myös perussuomalaiset näyttää saaneen lisää virtaa EU:sta.

Puolueen kannatus karttuu miehiltä.

Nousu tulee parhaassa työiässä olevista miehistä ja työväestöstä. Puolue vahvistaa asemaansa suurimpana työväestön puolueena, tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo."
 
vierailija
Ne jotka on saamapuolella niin kannattaa avokätistä tulonjakopolitiikkaa ja ne jotka on maksun puolella kannattaa säästäväisyyttä. Siinäpä se ero pähkinänkuoressa.
 
vierailija
Loukkaava ero otsikossa

vasurit ja oksennusvihreät haluaa tuhota kotimaansa

persut aika yksinään sen säilyttämisessä ja pelastamisessa Ruotsinkaltaiselta, pian totaalituholta
 
vierailija
Persut eivät edistä mitään asiaa. Senkun räksyttävät ja syyttävät kaikesta maahanmuuttoa. Eikö oikeesti kellot soi päässä kun miettii, että kyseinen puolue sisältää jotain Hakkaraisia sun muita.

Mä en ole mikään maahanmuuton kannattaja, ikäviä lieveilmiöitä siitä kyllä on, mutta ei nyt voisi jotain varttihulluja puolet sisältävää puoluetta äänestää. Ei kyllä muutkaan puolueet nappaa, mutta kun en sitten parempaakaan syytä keksi äänestää kuin oma etu, niin äänestän Kokoomusta. Ne sentään hiukan yrittää laskea verotusta ettei kuorma ihan mahottomaksi mene yhteiskunnan merkittävimmälle tukipilarille: Yksityisellä sektorilla yrittävällä tai työskentevälle työntekijälle. Sieltä ne verot maksetaan jolla tää koko lysti kustannetaan.
 
Demareissa on lastenraiskaajia ja kidnappaajia, koomuksessa murhaajia ja tappajia, mut Hakjarainen on sulle se suurin ongelma...
 
vierailija
Persut eivät edistä mitään asiaa. Senkun räksyttävät ja syyttävät kaikesta maahanmuuttoa. Eikö oikeesti kellot soi päässä kun miettii, että kyseinen puolue sisältää jotain Hakkaraisia sun muita.

Mä en ole mikään maahanmuuton kannattaja, ikäviä lieveilmiöitä siitä kyllä on, mutta ei nyt voisi jotain varttihulluja puolet sisältävää puoluetta äänestää. Ei kyllä muutkaan puolueet nappaa, mutta kun en sitten parempaakaan syytä keksi äänestää kuin oma etu, niin äänestän Kokoomusta. Ne sentään hiukan yrittää laskea verotusta ettei kuorma ihan mahottomaksi mene yhteiskunnan merkittävimmälle tukipilarille: Yksityisellä sektorilla yrittävällä tai työskentevälle työntekijälle. Sieltä ne verot maksetaan jolla tää koko lysti kustannetaan.
Järkipuhetta, vaikka en tiedäkkään äänestänkö mitä puoluetta.
 
vierailija
Vähänpä sinä uutisia seuraat kun tuollaista joudut kyselemään.
Kokoomuslainen murhasi Laajasalossa ulkomaalaisen naisen, kokoomuslainen kansanedustaja tappoi Tampereella ihmisen, demari kaappasi Herlinien sukuun kuuluvan naisen, ja raaseporilaisen demarin listalla on nyt "törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, useita törkeitä raiskauksia, useita seksuaalisia hyväksikäyttöä, useita perusmuotoisia raiskauksia, useita pahoinpitelyjä ja uusia epäilyjä törkeästä ihmiskaupasta".
 
vierailija
Persut eivät edistä mitään asiaa. Senkun räksyttävät ja syyttävät kaikesta maahanmuuttoa. Eikö oikeesti kellot soi päässä kun miettii, että kyseinen puolue sisältää jotain Hakkaraisia sun muita.

Mä en ole mikään maahanmuuton kannattaja, ikäviä lieveilmiöitä siitä kyllä on, mutta ei nyt voisi jotain varttihulluja puolet sisältävää puoluetta äänestää. Ei kyllä muutkaan puolueet nappaa, mutta kun en sitten parempaakaan syytä keksi äänestää kuin oma etu, niin äänestän Kokoomusta. Ne sentään hiukan yrittää laskea verotusta ettei kuorma ihan mahottomaksi mene yhteiskunnan merkittävimmälle tukipilarille: Yksityisellä sektorilla yrittävällä tai työskentevälle työntekijälle. Sieltä ne verot maksetaan jolla tää koko lysti kustannetaan.
Ai Kokoomusko se muka agressiivisimmin ajaa verojen alentamista?! Olisikin noin, niin voisin äänestää. Mutta kun fakta on, että sitä tekee eniten persut. Kokoomus sitä vastoin keksii milloin mitäkin julkisin verovaroin kustannettavaa harrastustakuuta kaikille suomen lapsille. Ei ole se puolue ollut aidosti oikeistolainen enää vuosikausiin. Nykyään on vaikeaa erottaa sitä demareista. Otetaanpa sitaatti "Suomi voi olla ilmastotoimissa edelläkävijä ja se on meille myös valtava kaupallinen mahdollisuus." ja toinen "On valtavan tärkeää, ettei varhaiskasvatuksen oikeus riipu enää siitä missä kunnassa lapsi tai perhe asuu. Omat vanhemmat ovat tietenkin lapsen tärkeimmät kasvattajat, mutta etenkin yli 3v lapsi hyötyy osallistumisesta varhaiskasvatukseen". Kerropa kumpi on Kokoomuksen ja kumpi SDP:n twiitti. Kumpikin voisi tulla kumman tahansa suusta.

Ps. siteerauksessa aidosti demarien ja kokoomuksen twiitit. Selvitä kumpi on kumman.
 
vierailija
Eläkeläisiä luonnollisesti kiinnostaa ensisijaisesti oma etu ja lyhyen tähtäimen talous. Sen takia lainanottajapuolue on hyvä. Jos kymmenenkin vuotta saadaan vielä kitkuteltua ennen kuin pitää alkaa sairaanhoitoa ajaa alas, niin se on aina eläkeläisen ykkösvalinta. Lisää lainaa kunhan meidän nyt elävien edut turvataan. Laskunmaksajat ovat vähän eri kannalla.

Ja tietenkin tässä voi alkaa sitten väitellä siitä, että eläkeläiset ovat kaikki niitä herttaisia pullantuoksuisia mummoja, jotka eivät halua tuhota lastenlastensa tulevaisuutta jne. Mutta oikeasti eläkeläisissä on itsekkäitä kusipäitä ihan yhtä paljon kuin kaikissa muissakin. Ja on niitä lapsettomia, joita ei tulevaisuus kiinnosta. Rajat auki ja lisää velkaa kun ei itse tarvitse elää sen kanssa. Ja on niitä sairauksissaan katkeroituneita raihnaisia valittajia. Ja alkoholisoituneita hälläväliä-tapauksia. Eli paljon on sellaisia joita tosiaankaan kiinnosta se millaisen maan he jättävät jälkipolville.
 
vierailija
Persut eivät edistä mitään asiaa. Senkun räksyttävät ja syyttävät kaikesta maahanmuuttoa. Eikö oikeesti kellot soi päässä kun miettii, että kyseinen puolue sisältää jotain Hakkaraisia sun muita.

Mä en ole mikään maahanmuuton kannattaja, ikäviä lieveilmiöitä siitä kyllä on, mutta ei nyt voisi jotain varttihulluja puolet sisältävää puoluetta äänestää. Ei kyllä muutkaan puolueet nappaa, mutta kun en sitten parempaakaan syytä keksi äänestää kuin oma etu, niin äänestän Kokoomusta. Ne sentään hiukan yrittää laskea verotusta ettei kuorma ihan mahottomaksi mene yhteiskunnan merkittävimmälle tukipilarille: Yksityisellä sektorilla yrittävällä tai työskentevälle työntekijälle. Sieltä ne verot maksetaan jolla tää koko lysti kustannetaan.
Äänestä sitten edes maahanmuuttokriittistä kokoomuslaista. Mä-pronoministä päätellen esim. Wille Rydman voisi olla sulle hyvä ehdokas.
 
Yhteistyössä