SDP:n kannatus syöksyy myös Helsingin Sanomien uusimmassa gallupissa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
  • Tykkää
Reactions: ruuttis
vierailija
Hallituksen pääpuolueen kannatus laskee aina, samoin kuin esimerkiksi presidentin, Trump hyvä esimerkki. Tai Macron.

Palstan PS-äänestäjille tiedoksi, että ihan samoin kävisi PS:lle. Ensin pitäisi vain olla sitä rohkeutta pyrkiä siihen asemaan.

Jäämme odottamaan, mitä parin vuoden päästä tapahtuu.
 
Ympyrätalolla on herätty paniikkitunnelmissa.
 
Hallituksen pääpuolueen kannatus laskee aina, samoin kuin esimerkiksi presidentin, Trump hyvä esimerkki. Tai Macron.

Palstan PS-äänestäjille tiedoksi, että ihan samoin kävisi PS:lle. Ensin pitäisi vain olla sitä rohkeutta pyrkiä siihen asemaan.

Jäämme odottamaan, mitä parin vuoden päästä tapahtuu.
Mä en ainakaan epäile etteikö perussuomalaisten kannatus laskisi hallituksessa ja vaikea tie heillä tulee olemaankin, kun joutuvat hoitamaan nykyisen ja sitä edellisten hallitusten sotkuja.

On puhdasta harhaluuloa kuvitella, että mikään puolue kykenisi nostamaan tämän maan saati sitten pitämään kaikkia lupauksiaan vaalien jälkeen. Siihen asiaan ei kukaan puolue ole tähän mennessä oikein kyennyt...mutta itse olisin tyytyväinen, jos nykytouhuun tulisi edes jonkinlainen tolkku.
 
Persut eivät ole oikealla eivätkä vasemmalla. Eikä pidäkään. Persut ovat suomalaisten puolella.

Kansanedustajilla on yhteinen puolueesta riippumaton intressi kahmia vaikutusvaltaa ja etuja itselleen.
Kansanedustajilla on yhteinen puolueesta riippumaton intressi säilyttää asemansa eliitissä ja pysyä eduskunnassa. Siksi he toimivat eduskunnassa puoluerajojen yli yhteistyössä kansaa vastaan.

Puolueiden väliset erot ovat jo vuosikymmenien aikana vakiintuneet, eikä puolueilla ole oikeaa halua suureen muutokseen, joka voisi rapauttaa kansalaisten luottamusta tai puolueiden tasapainoa. Persujen menestys vaaleissa on aiheuttanut kaikille muille puolueille ongelmia. Koska Persut ovat käyneet kaikkien muiden puolueiden reviirillä, ja siksi loukanneet vanhojen puolueiden vakiintuneita käytäntöjä ja sopimuksia. Muut puolueet ovat saneet persuista yhteisen vastustajan, jota vastaan käydään yhteistuumin yli puoluerajojen niin vasemmistossa kuin Kokoomuksessakin.

Siksi Persut uutena puolueena saa rajua häirintää, vähättelyä ja väärää informaatiota vanhoilta puolueilta, mikä näkyy myös lehdistössä ja mediassa.

Puolueiden intressi on oman aseman säilyttäminen ja yhteisymmärryksessä muiden puolueiden kanssa, omien etujen vaaliminen, mieluiten niin että kansa luulee puolueiden olevan hyvinkin erimielisiä toisten puolueiden kanssa. Todellisuudessa puolueet punovat keskenään juonia, jotta voivat säilyttää asemansa mahdollisimman suuren oman hyödyn kera. Puolueiden keskinäiset erimielisyydet ovat vain silmänlumetta, joilla saadaan vaikutelma halusta asioiden muuttamiseksi.

Mikään ei kuitenkaan muutu vuosikymmennissäkään, koska puolueet ovat tyytyväisiä asemaansa näin. Oikeaa muutosta haluavat vaiennetaan hiljaisksi.

Persut ovat horjuttaneet vanhojen puolueiden tasapainoa ja siksi ovat kaikkien puolueiden hampaissa.
Persut ovat yksin muiden puolueiden puristuksissa eivätkä siksikään pääse muiden puolueiden kanssa jaolle, jossa jaetaan sulle-mulle periaatteella etuisuuksia kansan selkänahasta.

Siksi Persut ovat ainoa kansan etua ajava puolue, joka ei veljeile muiden puolueiden kanssa kansaa vastaan.

Siksi Persut.
 
vierailija
Sanna Marinista on tullut rasite Puolueelle.
Persut ovat tuoneet perustelemisen politiikkaan, mikä on tärkeä asia. Naiset pyrkivät tekemään politiikkaa ilman järkeviä perusteluja. Mies voi synnyttää, abortti on naisen oikeus määrätä omasta kehostaan, kehopositiivinen ei ole sairas läski, ydinvoima on paha ja maahanmuutto on hyvä. ASiat kannatta perustella, koska silloin voidaan tehdä oikeita ratkaisuja. Maailma ei kestä naisten epäloogisuutta enää yhtään, vaan maailma menee sekaisin tästä naisten aiheuttamasta paskasta.
 
Mä en ainakaan epäile etteikö perussuomalaisten kannatus laskisi hallituksessa ja vaikea tie heillä tulee olemaankin, kun joutuvat hoitamaan nykyisen ja sitä edellisten hallitusten sotkuja.

On puhdasta harhaluuloa kuvitella, että mikään puolue kykenisi nostamaan tämän maan saati sitten pitämään kaikkia lupauksiaan vaalien jälkeen. Siihen asiaan ei kukaan puolue ole tähän mennessä oikein kyennyt...mutta itse olisin tyytyväinen, jos nykytouhuun tulisi edes jonkinlainen tolkku.
PS ja hallituskumppanit joutuvat todennäköisesti tekemään kipeitä, rakenteellisia muutoksia, jotka eivät tietenkään miellytä kaikkia. Sannan hallitus ei niihin kykene, vaan lähinnä elää velaksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
vierailija
Mä en ainakaan epäile etteikö perussuomalaisten kannatus laskisi hallituksessa ja vaikea tie heillä tulee olemaankin, kun joutuvat hoitamaan nykyisen ja sitä edellisten hallitusten sotkuja.

On puhdasta harhaluuloa kuvitella, että mikään puolue kykenisi nostamaan tämän maan saati sitten pitämään kaikkia lupauksiaan vaalien jälkeen. Siihen asiaan ei kukaan puolue ole tähän mennessä oikein kyennyt...mutta itse olisin tyytyväinen, jos nykytouhuun tulisi edes jonkinlainen tolkku.
Nykyinen hallitus on joutunut hoitamaan edellisen hallituksen sotkuja, koronakriisin lisäksi. PS oli mukana siinä hallituksessa.
 
vierailija
"Arvoisa kentän uurastaja, puoluejohto, kansanedustajat sekä EU:n etuvartio,

HS:n aamun luvut osoittavat, että valtakunnalliset linjauksemme ovat lähellä suomalaisten sydäntä. Kuntavaalien lähestyessä kasvatimme eduskuntavaalikannatuksen etumatkan 2 % -yksikköön; PS 21,7% (+ 0,1%), SDP 19,7 % (-0,8 %), Kokoomus 16,2 % (+ 0,2 %), Kepu 11,4 % (- 0,4 %) ja Vihreät 10 % (+ 0,2 %). Kepu on pudonnut kärkivauhdista, Kokoomus vielä sinnittelee. Ero Kokoomuksen ja meidän välillä on 5,5 % - yksikköä, Kepun ja meidän jo yli 10 % -yksikköä.

Vaikka mittausjaksolla ei ollut erityisen merkittäviä poliittisia väittelyjä eikä yhteenottoja, niin hallituksen ja ennen kaikkea pääministeri Marinin luottamuspääoma heikkeni merkittävästi suomalaisten silmissä. Eikä ihme. Hallituksen johtaminen on kaaoksessa. Pääministeri Marin on käyttänyt monissa puheenvuoroissaan ja päätöksissään perusteluna THL:n asiantuntija-asemaa. Ongelma on, että THL:n puolueettomuuteen ei enää uskota. THL on ollut aktiivinen pelinappula poliittisessa pelissä, jossa hallituksen linjaa on väitetty "ainoaksi vaihtoehdoksi". On selvinnyt useampaan kertaan humpuukiksi väite, että hallituksen vaihtoehto olisi ollut asiantuntijoiden vaihtoehto. On lyhytnäköistä, että poliittisin perustein tehtyjä päätöksiä on virheellisesti väitetty asiantuntijoiden näkemykseen perustuviksi. Koronaviestintä on keskitetty pääministeri Marinin johtamalle valtioneuvoston kanslialle. Näin on vaiennettu arvostelu, vastoin totuutta väitetty ainoaksi vaihtoehdoksi ja mikä pahinta väitetty tiedotus keskittämällä virheellisesti päätöksiä asiantuntijatietoon perustuvaksi. Mikäli pääministeri Marinin tarkoitus oli ottaa epidemian laantumisesta kunnia itselleen, niin pieleen meni."
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria
vierailija
Kokoomus toimi niin kuin kuuluukin:

Tviittasi ensin hippien kaasutuksesta, sitten kutsui demareita vammaisiksi: Kokoomus potki helsinkiläisehdokkaan listoiltaan

Demariaatteen kutsuminen vammaiseksi oli kokoomukselle liikaa. Roni Arvonen ei enää ole ehdolla kuntavaaleissa.

vierailija
Mä en ainakaan epäile etteikö perussuomalaisten kannatus laskisi hallituksessa ja vaikea tie heillä tulee olemaankin, kun joutuvat hoitamaan nykyisen ja sitä edellisten hallitusten sotkuja.

On puhdasta harhaluuloa kuvitella, että mikään puolue kykenisi nostamaan tämän maan saati sitten pitämään kaikkia lupauksiaan vaalien jälkeen. Siihen asiaan ei kukaan puolue ole tähän mennessä oikein kyennyt...mutta itse olisin tyytyväinen, jos nykytouhuun tulisi edes jonkinlainen tolkku.
No onhan se helppo pitää vaalilupaukset jos ei lupaa mahdottomia. Tosin valtaan pääsy sellaisella ohjelmalla on aika utopistista, vaalikarjan enemmistö kun on mieltynyt kuulemaan ja uskomaan monenlaista unelmahöttövalehtelua.
 
Yhteistyössä