Sattuu niin paljon :(

[kyyneleet]

Menneisyys ihmissuhteiden osalta on ihan paska. Kaks pitkää suhdetta, jossa kummassakaan mies ei mua oikeasti rakastanut. Niitten jälkeen oon ollut vaan yksin. Vuosia. Niin monet itkut olen tän asian takia itkenyt, miksi mulle ei anneta oikeaa rakkautta, kun en mitään muuta tältä elämältä toivo? Mulle ois ollut ihan sama kaikelle muulle, mutta tuon mä oisin halunnut kokea. Vaan ei.

Totuin yksin oloon. Päätin että kukaan ei enää ikinä pääse mun sydämeeni. Ja sitten eräänä päivänä tuo mies käveli mun elämääni. Katsoi mua, hymyili leveästi kuin ois tuntenut mut aina, kääntyi vielä ohimentyään katsomaan taakseen, minua. Siitä se sitten alkoi. Mies oli sinnikäs ja pikkuhiljaa vastoin kaikkia päätöksiäni mä ihastuin. Ja rakastuin. Ja sillä tiellä ollaan. En saa tunteitani loppumaan vaikka haluan. Surullisinta tässä kaikessa on se, että mies on varattu. Eli tuskinpa ikinä asia etenee edes romanssin tasolle. Ei kai se vaimoaan mun takia jätä.

Kohtalon ivaa, todellakin. Että eteeni tuodaan mies, jonka kanssa ensi katseesta jotain syttyy, jonka kanssa ollaan kuin oltaisiin tunnettu aina, välit olivat alusta saakka lämpimät ja läheiset. Ihan kuin sielunkumppani, jos sellaiseen haluaa uskoa. Ja sitten tuleekin se osuus, jossa taas mulle lyödään märkää rättiä päin näköä ja täysillä. Mies onkin varattu, eikä musta ole toiseksi naiseksi saati avioliiton rikkojaksi. Siispä kärsin nahoissani enkä usko että tuota miestä koskaan itselleni saan.

Mua itkettää. Ja raivostuttaa. Ihan kuin mä oisin joku hemmetin koe-eläin, jolta suljetaan kaikki mahdollisuudet rakkauden kokemiseen ja sitten tarkkailtas naurun kanssa miten nopeasti ihminen sekoaa.

Mä vihaan tätä kaikkea. Enkä tosiaan käsitä, miksi just minä???

 

[RouvaRajatapaus]

Mä olen pahoillani sun puolesta.:hug:

 

[Miksi?]

Miksi et juuri sinä? Mikä sinusta tekisi sen hienomman tai paremman, ettei tällaista voisi sinulle käydä? Eihän niitä tunteita voi ää tai niitä ohjailla. Se tulee mitä tulee ja sen mukaan on elettävä. Onhan se varmaan rankkaa olla yksin, mutta toisaalta se on myös helpompaa kuin huonossa suhteessa. Se satuttaa ihan niin paljon, kun annat sen satuttaa. Mutta veikkaampa, että moni ihminen on kateellinen sinulle; sun ei tartte elättää ketään, sun mies ei ole hulttio, ei juo, petä, makoile vain sohvalla ja jätä sulle kotitöitä sekä lastenhoitoa. Sä saat elää itsellesi, päättää mitä teet elämälläsi, mennä ja olla kuten haluat, ilman vastuuta kenellekään toiselle. Miksi just sulla on se mahdollisuus? Miksi juuri sinä saat olla sinkku ja joku toinen joutuu kituuttamaan parisuhteessa?

 

[kyyneleet]

Sun ei ole mikään pakko olla parisuhteessa, jos et halua. Mutta sinkkuus on välillä pakko, jos ei vain ole ketään johon rakastuisi tai joka rakastaisi. Kaks eri asiaa. Onko siinä jotain hienommuutta ja paremmuutta, että ihmisellä on joku joka rakastaa? Mun mielestä se kuuluu ihmisen elämään, rakkaus. Se on normaalia. Ei hienoa tai palkintoa jostain. Mutta mä oon siitä kaikesta ulkona. Ymmärrätkö, että kukaan mies ei ole ikinä, ei hetkeäkään, rakastanut mua? Voitko käsittää miltä sen tajuaminen tuntuu? Eikä se ole mitään kuvitelmaa, vaan selkeä ja kiistämätön fakta.

 

[storm]

Mistä tiedät ettei nää miehet rakastaneet sua? Minullakin on takana pelkkiä epäonnistuneita parisuhteita ja olen ollut sinkkuna monta vuotta mutta sieltä se ihana mies vain tuli elämään kun sitä vähiten odotti .. Toivon ja uskon samaa myös sinulle!

 

[kyyneleet]

Mistä tiedät ettei nää miehet rakastaneet sua? Minullakin on takana pelkkiä epäonnistuneita parisuhteita ja olen ollut sinkkuna monta vuotta mutta sieltä se ihana mies vain tuli elämään kun sitä vähiten odotti .. Toivon ja uskon samaa myös sinulle!

Eka jätti mut mun parhaan ystäväni takia. Tuskinpa siis rakasti mua. Toinen vihasi mua kai alusta saakka, mutta esitti muuta. Päädyin siis parisuhteeseen erittäin luonnehäiriöisen miehen kanssa, joka uhkasi ja myös yritti tappaa minut muutamaan otteeseen. Että se siitä rakkaudesta sitten.

Kai mä selviän yksinkin, mutta mua satuttaa tää nykyinen tilanne. Että mä olen mennyt rakastumaan ihmiseen, joka ei ole vapaa. Ja oiskin joku tavallinen ihastus, mutta kun tää juttu on ekasta hetkestä lähtien ollut kaikkea muuta kuin tavallinen. En mä ole ikinä uskonut mihinkään "rakkautta ensisilmäyksellä" juttuihin enkä romansseihin jotka menee kuin rakkausnovelleissa. Mutta tää juttu on semmoinen. Paitsi että tökkäspä sitten tuohon miehen varattuna olemiseen.