Satonen ja työllisyys

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Satonen hakee muista pohjoismaista mallia, taitaa unohtaa että Tanskassa on 30% korkeammat palkat.
Toisaalta Suomessa on tällä hetkellä pohjoismaiden korkeimpia työllisysasteita, eikös silloin nykyinen järjestelmämme osoita olevan toimivin ja mallia sasivat muut hakea täältä.

Tanska on muutenkin huono verrokki, pieni maa jonka asukastiheys on about 14 kertainen, Suomen mittapuussa yhtä ja samaa työssäkäyntialuetta. Pienestä koostaan johtuen myös julkiset menot ovat huomattavasti pienemmät kuin meillä.

Satonen voisi miettiä sitäkin mitä muissa maissa on myös tehty jo vuosia sitten, kuten Ruotsissa, siellä on luovuttu jo ajat sitten "koko maan asuttuna pitämisen politiikasta", eikä siellä maksella, kuten ei muissakaan pohjoismaissa kansallista maataloustukea kuten meillä, jne....
 
vierailija
Marinin hallitus nosti Suomen työllisyysasteen mittaushistorian korkeimmaksi.

Myös kokoaikaiseksi muutettu työllisyysaste saatiin Marinin kaudella Pohjoismaiden korkeimmaksi. Tarkoittaa sitä että suomalaiset tekevät eniten työtunteja suhteessa työvoiman määrään. Eli suomalaiset ovat Pohjoismaiden ahkerin ja työteliäin kansa. Tästä eivät kokoomus, EK, Suomen Yrittäjät, Etla, Eva tai Keskuskauppakamari kerro - yllättikö?
 
vierailija
Marinin hallitus 40 000 000 000 euroa velkaa globaalin pandemian ja Euroopan laajuisen Ukrainan sodan energiakriisin pakottamana, OrpoPurran hallitus 46 000 000 000 euroa velkaa + 4 000 000 000 eurolla tuottavan valtion omistuksen myymistä ankeuttavan leikkauspolitiikan itse aiheutetulla kriisillä. Ja jos 100 000 uutta työläistä ei saada joka on leikkauspolitiikan budjetissa pysymisen ehtona, tulee ainakin 2 000 000 000 euroa lisävelkaa, mikäli työttömyys kasvaa 50 000 - 100 000 hengellä leikkauspolitiikan takia, tulee vähintään 4 000 000 000 lisävelkaa, jolloin yli 50 000 000 000 velkaa + 4 000 000 000 valtion omistusten myyntiä, eli ylivoimainen Suomen historian velanottoennätys.
 
vierailija
Persujen vaalilupaus

Persut vaaleissa: pienituloisilta ei leikata ja velanotto loppuu

Persut hallituksessa: pienituloisilta leikataan ja velanotto jatkuu ennallaan ja kilometriä pidemmät matkat ajellaan taksilla veronmaksajien piikkiin

Tämän piti olla kapinallinen, pienen ihmisen asialla oleva puolue.

Mutta se on ihan perinteinen, äänestäjiään kusettava pyrkyrijoukko.
 
vierailija
Marinin hallitus 40 000 000 000 euroa velkaa globaalin pandemian ja Euroopan laajuisen Ukrainan sodan energiakriisin pakottamana, OrpoPurran hallitus 46 000 000 000 euroa velkaa + 4 000 000 000 eurolla tuottavan valtion omistuksen myymistä ankeuttavan leikkauspolitiikan itse aiheutetulla kriisillä. Ja jos 100 000 uutta työläistä ei saada joka on leikkauspolitiikan budjetissa pysymisen ehtona, tulee ainakin 2 000 000 000 euroa lisävelkaa, mikäli työttömyys kasvaa 50 000 - 100 000 hengellä leikkauspolitiikan takia, tulee vähintään 4 000 000 000 lisävelkaa, jolloin yli 50 000 000 000 velkaa + 4 000 000 000 valtion omistusten myyntiä, eli ylivoimainen Suomen historian velanottoennätys.
Ei tilanne sillä parane, että etsitään syyllistä. Tilanne on se mikä on, nyt rarvitaan tekoja, leikkauksia unohtamatta varsinki kun lisätuloja on vaikea saada. Sehän on selvä, että edunajajajärjestöt nostavat metelin, papattavat naama punaisena. Tässä maassa tarvitaan nyt todella johtajuutta.
 

Yhteistyössä