Sanotaan että kaikki poskien punoitus ei ole allergiaa

  • Viestiketjun aloittaja pohdimpa vaan
  • Ensimmäinen viesti
pohdimpa vaan
niin mites sitten kun vain toinen poski punoittaa.
Punoittaa varsinkin ulkoa tulon jälkeen, mutta nytkin parina päivänä punoitellut aina vähän aikaa ja sitten taas painunut pois, vaikkei ulos olla päästykkään kovien pakkasten ja tuulen vuoksi.
Poski sileä ja punakka, ei siis sellainen näppyläisen ärtynyt, kuin yleensä allergisessa reaktiossa.

Ja taustaa;

Meillä ollaan alkumetreillä eliminoimassa allergiaa aiheuttavia ruoka-aineita.
Lapsemme atoopikko kuten minäkin. Näyttäisi, että lapsemme ruoka-aineallergiat ovat suht lievä oireisia.

Olen päässyt kohtuudella yli ylitarkkaavaisesta TAAS POSKET PUNOITTAA- vaiheesta, mutta mietin vain, että voisko tuo vain toisen posken punotus kertoa jostain muusta? Oisko voinut paleltua tms???
 
mii
Alkuperäinen kirjoittaja Rokkimakkara:
Onko se joskus paleltunut se poski? Jos ottaa kylmästä herkemmin itteensä ja siksi punoittaa just ulkoilun jälkeen tms
Samaa meinasin kysyä. Kerran paleltunut iho on aina herkempi kylmälle.
Voisi kuvitella, että allerginen reaktio tulisi molempiin poskiin.
 
ap
En kyllä tiedä onko paleltunut (minä huono äiti), voi olla.
Mieskin vähän epäili, että ois kylmettynyt/paleltunut.
Normaalisti reagoi allergisoiviin ruoka-aineisiin molemmilla poskillaan.
 
ap
tai siis lisään vielä, että ainakin olettaisin, että tuo molempien poskien lehahtelu on allergiaoiretta ja tuo vain toisen posken punoitus jotain muuta..?

Mutta siis kokemuksia kaivattas!
 
Mun omat posket on aina punoittanut kun on vilkas verenkierto ja verisuonet pinnassa, ja pojalla on kans punaset posket enkä oo allergiss ajatellutkaan. Mut itelläni joskus punoittaa vain toinen poski tai tulee ihan laikkuja johonkin kohtaan kun oon innostunut tai jännittynyt.
 
ap
Ehkäpä en siis laita tuota (vain) toisen posken punoitusta sitten allergian piikkiin.

Lapsellamme kukkii välillä myös selkä jonkin verran, mutta ei onneksi kovin pahasti...kuiva kun on niin varsin mielenkiintoisen näköinen selkä aina saunan jälkeen:(

Jossain vaiheessa tuntui, että olen aivan fanaatikko vahtaamaan juuri noita poskia.
Nyt kun oon lukenut muutamien allergisten lasten äitien blogeja, niin olen huomannut, että ei meillä noi asiat oo onneksi kovin huonolla mallilla ja että tosiaan ihan kaikki punoitukset eivät ole allergiaoireilua.
Suurkiitos niille äideille, jotka ovat näitä blogejaan kirjoittanut, niistä moni mieltä vaivaava kysymys on saanut vastauksen:)
Ja täältä voi kysyä lisää;)
 

Yhteistyössä