Meidän naapurimme jonka luulin olevan harmiton herra
on ilmeisesti tönäissyt teini-ikäistä poikaani hissin ovella kun tämä ei älynnyt odottaa että herran rouva ja pikku tytär menevät ensin hissiin. Ja nämä olivat vielä omalla kotiovellaan puoliksi vasta tulossa joten mitenkään nenän edestä ei poika ollut kurvaamassa eikä hissiä viemässä kun hissin ovi oli kuitenkin auki.
Mutta naapuri katsoi parhaaksi tönäisemällä poistaa 13 v:n hissin suulta sanoen "naiset ensin".
Ja sitten loppumatkan alas nalkuttanut epämiehekkäästi pojalleni kuinka hänellä on varmaan huono perhe eikä hän todennäköisesti osaa kunnioittaa omaa äitiäänkään...
Onneksi pojan hermo oli pitänyt.
Minä en ymmärrä tollaisia miehiä jotka luulee että ne voi töniä mielensä mukaan 13 vuotiasta murrosikäistä poikaa . Veikkaan että nämä miehet eivät pimeille kujille uskalla.
Sanoin esikolle että jos tilanne toistuu tai tulee muuta vastaavaa niin vinkkaa mammalle niin menen selvittämään tilanteen.
Niin ja tämä naapuri ei vaivautunut itseään esittelemään, on just muuttanut.
Joten todella mukava tutustua =)
Olenko nyt herkkänahkainen curlingäiti kun suutuin tästä ? Saarnata saa mutta töniminen ei ole mielestäni laillista.