Tuli viikonloppuna kotiin: oli kaksi viikkoa isänsä luona ja mummolassakin oli pyörähtänyt serkkunsa kanssa yötä. Kivaa oli ollut ja kaikki oli mennyt hyvin: oli ratsastettu, leikitty, pelattu, jne. Tässä pari yötä annoin nukkua mummin vieressä täällä mun äidin luona, mutta nyt koska a) laitoin molemmat nukkumaan täällä tänään yksin ja b) mun äiti pääsee vasta aamuyöstä töistä, halunnee nukkua aamulla pidempään, marssitin tytön meidän sänkyyn, siitä ei protesteja vielä tullut. Mutta: äiti, rapsuta selkää. Mulla oli kädet jumissa pikkuveikan alla ja ympärillä, joten sanoin että en nyt rapsuta, aletaan nukkumaan vaan ja nähdään kauniita unia. Tyttö alkoi nyyhkimään (en oikein tiedä, itkikö oikeasti vai teeskentelikö, luulen että jälkimmäistä ) äiti, sä et ikinä tee niin! Miksi isomummu ja mummi aina tekee, mutta sä et koskaan! Mä haluan mummin! Mummin kanssa on paljon kivempaa kun sun kanssa!
Tässä jokunen viikko sitten ennen iskälle lähtöähän se ilmoitti muuttavansa mummille ja huusi mulle ett "Pääsette sitten tekin musta eroon!!" (siis ikää vajaa 6 vuotta) ja nyt tää on ollut sieltä iskältä tulosta asti tätä: äiti, miksi sä et? Äiti, mä haluun!! Ja ikävä kyllä: kun tyttö pyrkii ruikuttamisellaan saamaan lisähuomioo (olettaisin), mitä enemmän ruikuttaa, sitä vastenmielisemmäksi mä alan taas kokea sylissä pidon ja halailun ja kaiken normaalin, mitä äidin kuuluu tehdä. Mä en vaan pysty ottamaan sitä syliin, mä en kestä sitä että syyllistää mua koko ajan ja ruikuttaa ja on hankala. Ja mun pitäisi siis etenkin nyt kyetä ottamaan vastaan tämä kaikki: justhan se oli kaksi viikkoa pois, ja mä nautin (todella nautin) olosta yksin vauvan kanssa. Mutta en mä jaksa.
Ottakaa nyt selvää. Onko toi normaalia käytöstä, 6 vuotiaalta? Mitä se haluaa multa? Miten mä pakotan itseni toimimaan niin että se saisi enemmän aikaa mun kanssa, lähellä oloa? Tää yhteisolo alko taas tosi huonosti.
Tässä jokunen viikko sitten ennen iskälle lähtöähän se ilmoitti muuttavansa mummille ja huusi mulle ett "Pääsette sitten tekin musta eroon!!" (siis ikää vajaa 6 vuotta) ja nyt tää on ollut sieltä iskältä tulosta asti tätä: äiti, miksi sä et? Äiti, mä haluun!! Ja ikävä kyllä: kun tyttö pyrkii ruikuttamisellaan saamaan lisähuomioo (olettaisin), mitä enemmän ruikuttaa, sitä vastenmielisemmäksi mä alan taas kokea sylissä pidon ja halailun ja kaiken normaalin, mitä äidin kuuluu tehdä. Mä en vaan pysty ottamaan sitä syliin, mä en kestä sitä että syyllistää mua koko ajan ja ruikuttaa ja on hankala. Ja mun pitäisi siis etenkin nyt kyetä ottamaan vastaan tämä kaikki: justhan se oli kaksi viikkoa pois, ja mä nautin (todella nautin) olosta yksin vauvan kanssa. Mutta en mä jaksa.
Ottakaa nyt selvää. Onko toi normaalia käytöstä, 6 vuotiaalta? Mitä se haluaa multa? Miten mä pakotan itseni toimimaan niin että se saisi enemmän aikaa mun kanssa, lähellä oloa? Tää yhteisolo alko taas tosi huonosti.