Taas paljastui miksi äänestämme demareita ja Marinia, oikeisto ei anna samanarvoista kohtelua edes verotuksessa. Heillä on aina omat standardit aatekavereilleen ja muille toiset.Hyvä Sanna, pidä kiinni oikeuksistasi. Ei ole pelkästään kokoomuslaisten oikeus ryhtyä tienaamaan.
Sanna Marinin firma on osoittautunut tuottoisaksi rahasammoksi. Entisestä pääministeristämme on kuoriutunut menestyksekäs bisnesnainen politiikan supertähden lisäksi. Onnittelut Sannalle! Luonnollisesti kateus ja ivailu kuuluu Suomessa asiaan, joten sitä Sannakin nyt saa monelta taholta maistaa. Menestyvät yrittäjät eivät kuitenkaan ole pelkästään kokoomuslaisuudella kuorrutettuja käppänöitä, vaan yrittäjyydessä menestyminen on mahdollista myös punaisten ruusujen puoluetaustalla. Hienoa Sanna!
Kyllä vasurit tajuavat pointin ja sehän sitä porukkaa osaa nyt harmittaa.Vasurit missaavat herttaisesti tässäkin kohussa sen pointin.
Jos joku erityisen painokkaasti ajaa jotain asiaa ja tekee sitten itse toisin, on se nolompaa hänen taholtaan kuin sellaisen taholta, joka ei ole ennenkään välittänyt asiasta.
Eli Sannan kohdalla on tapahtunut "älkää tehkö kuten mä teen, vaan mitä mä sanon." Ilmastoasiat, verotus.
Tää on lajia...
-päihdelääkäri ratkeaa juomaan viikkokausiksi, vaikka samoin tekee naapurin Reiska joka ravaa krouvissa harva se päivä
-joku Antti Heikkilä ratkeaa loppuvuodeksi hiilareiherkkuihin, vaikka mä vedän pullaa joka toinen sekunti
Koska olette hyväuskoisia typeryksiä.Taas paljastui miksi äänestämme demareita ja Marinia, oikeisto ei anna samanarvoista kohtelua edes verotuksessa. Heillä on aina omat standardit aatekavereilleen ja muille toiset.
Kuulostaa sannamarinilta.Sipilä se vasta veitikka oli eli selvitys siitä, miten Sipilä ja kaverinsa rikastuivat valtion ja veronmaksajien tuella. Kannattaa lukea koko juttu.
"Ennen vaaleja Juha Sipilä pyöritteli itse nikkaroimaansa ”kakkaraa” Suomen ongelmien ratkaisuksi. Pääministerinä ja omistusohjausministerinä hän on käytännön toimena kaavaillut muun muassa valtionyhtiöiden myymistä ”taseiden töihin panemiseksi”. Biotaloudesta pitäisi saada kauan toivottu ”uusi Nokia”.
Koska markkinaehtoista rahaa ei ole – vastoin yleistä tietoa mutta Sipilän mukaan – tarpeeksi saatavilla, on tarkoitus myydä valtionyhtiöitä ja sijoittaa myyntituloja biotalousfirmoihin.
Näin Sipilä mallintaa omaa kokemustaan: sijoittajana hän on onnistunut rahastamaan valtiota monet kerrat ennenkin. Näissä kaupoissa Sipilän ympärille on kertynyt liikemiesten verkosto, joka on nyt vahvasti mukana myös biojalostamoteknologiaa kehittävän Chempolis Oy:n hankkeissa.
Tämä on ehyt kertomus siitä, miten tullaan miljonääriksi, ei pelkän onnen tai liikemiesosaamisen avulla, vaan hyväksikäyttämällä veronmaksajien – ja hyvin veljien – tukea.
Bisnestä politiikan kautta
Kalevi Laurila, Sipilän kumppani Incapin kaappauksessa, oli alkanut lobata Sipilää keskustapäättäjille ensin puolueen varapuheenjohtajaksi. Laurila arvattavasti maksoi näin hyvä veli -velkojaan takaisin ja saattoi haistaa hankkeen onnistuessa myös itselleen menestyksen saumaa.
Sipilä valittiin puolueen puheenjohtajaksi 2012. Uusi oppositiojohtaja puhui erityisen paljon uusien työpaikkojen luomisesta biotalouteen.
Tätä talouden rakennemuutosta vauhdittamaan tosin pitäisi myydä valtionomistuksia ja perustaa miljardien eurojen rahasto tekemään sijoituksia lupaaviin hankkeisiin, Juha Sipilä selitti eduskunnalle.
Sipilästä tuli odotetusti pääministeri kevään 2015 vaalien jälkeen.
Poikkeuksellisesti hän otti omistajaohjausministerin tehtävät itselleen. Samoihin aikoihin sähköverkkojen myynnistä valtavasti käteistä saanut valtionyhtiö Fortum alkoi yhtiön kertoman mukaan tutkailla Chempolista sijoituskohteena.
Syksyllä Fortum sijoitti umpivelkaiseen yhtiöön yli kuusi miljoonaa euroa ja sijoitusyhtiö Taalerin rahasto yli neljä miljoonaa. Asiasta nousseen kohun vuoksi pääministeri Sipilä antoi oikeuskanslerille selvityksen, jonka mukaan hän ei vaikuttanut järjestelyyn mitenkään.
Juha Sipilä ei vastannut Seuran lukuisiin haastattelupyyntöihin. "
Seuran selvitys: Juha Sipilästä tuli miljonääri valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla
Juha Sipilä on julistanut panevansa valtion omistamien yritysten ”taseet töihin”. Hän hyödynsi yhteistä rahaa tehdäkseen itsestään yksityisen miljonäärin.seura.fi
386 721 euron voitosta pitäisi maksaa veroja noin 200000 euroa, mutta maksettiin vain 83000 euroa, eli veroja kierrettiin noin 120000 euron edestä.Miertää veroja, Sannahan maksaa monta kertaa sua enemmän veroja:
Näin paljon Sanna Marinin firma maksoi veroa
Näin paljon Sanna Marinin firma maksoi veroa
Verojen jälkeen yrityksen kassaan jäi jakokelpoisia varoja 303 042 euroa.www.iltalehti.fi
"MaPi yrityksen liikevaihto oli 22.6.–31.12.2023 peräti 665 706 euroa.
Liiketoiminta on erittäin kannattavaa: voittoa kertyi 386 721 euroa.
Siitä yritys maksoi tuloveroa Suomeen 83 679 euroa.
Verojen jälkeen yrityksen kassaan jäi jakokelpoisia varoja 303 042 euroa.
Marinin ja Tuulia Pitkäsen omistama yritys maksaa omistajilleen osinkoa 24 243 euroa.
Marin saa yritykseltään myös palkkaa. Palkkoja ja palkkioita yritys maksoi reilun puolen vuoden aikana yhteensä 145 000 euroa. Palkastaan Marin maksaa luonnollisesti veroa veroasteikon mukaan.
Höpön löpö. Yritysten yhteisövero on 20%, MaPi maksoi 21%. Marin maksoi myös osingoistaan alemman verokannan veroa ja suuresta palkastaan progreevisesti ansiotuloveroa.386 721 euron voitosta pitäisi maksaa veroja noin 200000 euroa, mutta maksettiin vain 83000 euroa, eli veroja kierrettiin noin 120000 euron edestä.
Samasta asiasta arvostelua esitti myös silloinen PS:n puoluesihteeri:Hänhän arvosteli sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn (kok.) aiemmin harjoittamaa verosuunnittelua tuolla viittauksellaan. Omat veronsa hän on maksanut, kuten pitääkin.
SDP:n varapuheenjohtaja Rädyn toiminnasta: Verokikkailu on yhteiskunnan syöpä
Sanna Marin kirjoittaa blogissaan, että verokikkailu murentaa kansalaisten yhteisvastuuta ja keskinäistä luottamusta.yle.fi