Sanna Marin Ylellä: Uusimaa avataan 19. huhtikuuta, jos tartuntamäärät tasaantuvat Tänään klo 21:49 Uudenmaan sulku päättynee jo ensi viikolla, kuten

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Sanna Marin Ylellä: Uusimaa avataan 19. huhtikuuta, jos tartuntamäärät tasaantuvat
"Uudenmaan sulku päättynee jo ensi viikolla, kuten oli suunniteltu."

Samaan aikaan Hus-pomo ehdottaa maskipakkoa Uudellemaalle! Miten voi olla tällaista sekoilua hyvinvointivaltiossa?

Suomen strategia on poukkoilevaa, selvä linja tuntuu puuttuvan. Jos todella halutaan tukahduttaa epidemia, eikä vain tasata tautihuippua laumasuojastrategialla, niin miksi purkaa Uudenmaan sulku, ennen kuin tautimäärät laskevat kunnolla.
Lepsuilu nostaa ne uudelleen ja joudutaan aloittamaan taas alusta joka vasta kalliiksi tulee.

Juuri laajamittaisen testaamisen ja altistuneiden sekä riskiryhmien karanteeni on oikea lääke, mutta hallitus ei ole sitä vielä älynnyt. Haluaa pitkän ja kalliin kriisin?

WHO-johtaja Euroopalle: Koronatoimia ei tule vielä löysentää, vaan kiristää entisestään

Maailman terveysjärjestö WHO:n Euroopan-toimisto varoittaa, että huolimatta muutamien maiden positiivisista uutisista vielä ei ole aika hellittää koronavirusrajoitustoimia.

WHO:n Euroopan-johtaja Hans Kluge sanoo, että yhteiset pyrkimykset on pikemminkin syytä ”kaksin- tai kolminkertaistaa”. Tähän tarvitaan hänen mukaansa koko yhteiskunnan tukea.

Kluge kehotti keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessaan maita kiinnittämään huomionsa erityisesti kolmeen seikkaan: terveydenhuollon ammattilaisten suojelemiseen tartunnalta, terveiden ja koronavirustartuntaa epäilevien kansalaisten erotteluun toisistaan sekä tiukkojen toimien huolelliseen perustelemiseen ihmisille.

Euroopan maista ainakin Itävalta, Tanska, Norja ja Saksa ovat ilmoittaneet aloittavansa rajoitustoimien vaiheittaisen purkamisen huhtikuun aikana. Klugen mukaan tartuntamäärät kasvavat kuitenkin edelleen vauhdilla.
 
vierailija
HUS-pomo ehdottaa ulkonaliikkumiskieltoa ja maskipakkoa

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006469008.html

Vain Uudellemaalle 3 viikoksi. No voi huoh. Mulla ei pää kestä, jos en pääse ihmisten ilmoille.

Ja maskipakko, kun koko valtakunnassa ei ole hengityssuojaimia. Varmuusvarastossa vanhoja ja hapertuneita. Kiinasta tilattu roskaa. Sairaalahenkilöstölle ei riitä tarpeeksi suojaimia. Ja nyt ehdotetaan tosissaan jotain hengityssuojainpakkoa.

Jos tuollaista ei voi toteuttaa, niin pölhöä ehdotella. Ei kenelläkään taviksella ole hengityssuojaimia. Itse olen jo jonkun kuukauden yrittänyt tilata Kiinasta, mutta yksikään ei ole vielä saapunut. 100 kpl tilaus peruutettiin. Jotkut ovat yhä käsittelyssä parin kuukauden jälkeen. Osa taidettiin jo lähettää, mahtavatko päästä maasta ulos?

Jos tulevat, saattavat saapua toukokuussa.

Ja mistään Suomen kaupoista ei saa hengityssuojaimia.

Toivottavasti ei tule mitään ulkonaliikkumiskieltoa. 80 % viruksen saaneista voi olla oireettomia. Mistä tietää kuinka monta jo immuniteetin saanutta käppäilee tuolla ja me istumme karanteenissa?

Miksi minun pitäisi lukittautua sisään 3 viikoksi, kun ulkomaan matkailijoita ei voinut pistää karanteeniin 2 viikoksi?! Puhutut 200 000 on kuitenkin vähemmän kuin Uudenmaan 1,7 miljoonaa, joita tämä sääntö koskisi.
 
"Minä ja minä.."

Juuri näiden "minä en kestä" ruikuttajien tapaan koronavirusepidemiaa ei saada kuriin, vaan se roihahtaa aina uudelleen kun rajoituksia höllennetään.
Epidemia pitää tukahduttaa tiukilla rajoitustoimilla ja muualta esim. ulkomailta tulleiden 2-3 viikon valvotulla karanteenilla pitää jatkossa poissa.

Kun kaikilla on maskit, siis sellaiset ihan tavalliset kaupasta saatavat, jotka vastaavat nenäliinaa teholtaan, niin puhumisen, kröhimisen, yskäisyn ja aivastelun ilmaan päästämät pisarat ja aerosolipisarapilvet vähenevät murto-osaan. Tavallinen kangasmaski pysäyttää lähes kaikki pisarat hisastamalla niiden liike-energiaa, kun ne törmäävät maskiin suusta/nenästä lähtiessä. Kun ilmaan ei pääse juurikaan pisaroita tai aerosolipisaroita, niitä ei hengitetä keuhkoihin tai saada silmiin, nenään, suuhun eivätkä ne myöskään laskeudu pinnoille, josta ne saa käsiinsä ja sitä kautta limakalvoille.

Kyse ei siis ole siitä että normaali kaupan maski suojaa hengittämästä ilmassa jo olevia aerosolipisaroita keuhkoihin, vaan se estää oireellisten ja oireettomien tartuttajien puheen, kröhäisyjen, yskäisyjen ja aivastusten pisaroiden pääsemisen ilmaan aerosolipilveksi jo alkuunsa, jonka muut hengittäisivät sitten keuhkoihinsa, tai saisivat suuhun, nenään ja silmiin, tai pintojen kautta käsiinsä ja sitä kautta kasvojen limakalvoille.

Jokaiselle ulkona liikkuvalle tavallinen kaupan kasvomaski, joka toimii kuin nenäliina estäen pisaroiden ilmaan pääsyn, niin koronavirus häviää muutamissa viikoissa.

Tietenkin koronaviruspotilaiden kanssa sairaaloissa työskenteleville luokitellut hengitysmaskit, koska he ovat jatkuvassa tekemisissä tartuttajien kanssa. Sairaaloissakin myös potilailla kannattaa pitää suojamaskit estämässä pisara-aerosolipäästöt ilmaan ja sitä kautta pinnoille.

Järki ohoi!
 
"Minä ja minä" -valittaja itsekeskeisessä kuplassaan ei kestä, voi v-ttu!
Vedä ittesi jojoon ellet kestä, niin me kestävät saamme nopeammin pandemiaepidemian tukahdetettua.
 
vierailija
Näiden löysäilijöiden takia epidemia ryöpsähtää aina uudelleen kun rajoituksia löysennetään. Nyt tarvitaan tiukat rajoitukset joksikin aikaa mm. maskipakko ulkona ja lockdown Uudellamaalla sekä sulun jatkuminen, niin saadaan epidemia tukahdutettua. Sen jälkeen muualta mm. ulkomailta tulleille pakollinen valvottu 2-3 viikon karanteeni. Vain tämä tehoaa, tai tästä kärsitään kuukausikaupalla ehkä jouluun asti tai sitäkin kauemmin, jolloin vaikutukset talouteen ovat paljon pahemmat ja kuolevuus paljon suurempaa.
 
vierailija
HUS-pomo ehdottaa ulkonaliikkumiskieltoa ja maskipakkoa

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006469008.html

Vain Uudellemaalle 3 viikoksi. No voi huoh. Mulla ei pää kestä, jos en pääse ihmisten ilmoille.

Ja maskipakko, kun koko valtakunnassa ei ole hengityssuojaimia. Varmuusvarastossa vanhoja ja hapertuneita. Kiinasta tilattu roskaa. Sairaalahenkilöstölle ei riitä tarpeeksi suojaimia. Ja nyt ehdotetaan tosissaan jotain hengityssuojainpakkoa.

Jos tuollaista ei voi toteuttaa, niin pölhöä ehdotella. Ei kenelläkään taviksella ole hengityssuojaimia. Itse olen jo jonkun kuukauden yrittänyt tilata Kiinasta, mutta yksikään ei ole vielä saapunut. 100 kpl tilaus peruutettiin. Jotkut ovat yhä käsittelyssä parin kuukauden jälkeen. Osa taidettiin jo lähettää, mahtavatko päästä maasta ulos?

Jos tulevat, saattavat saapua toukokuussa.

Ja mistään Suomen kaupoista ei saa hengityssuojaimia.

Toivottavasti ei tule mitään ulkonaliikkumiskieltoa. 80 % viruksen saaneista voi olla oireettomia. Mistä tietää kuinka monta jo immuniteetin saanutta käppäilee tuolla ja me istumme karanteenissa?

Miksi minun pitäisi lukittautua sisään 3 viikoksi, kun ulkomaan matkailijoita ei voinut pistää karanteeniin 2 viikoksi?! Puhutut 200 000 on kuitenkin vähemmän kuin Uudenmaan 1,7 miljoonaa, joita tämä sääntö koskisi.
Kyllä tuo järkevää olisi niin kauan kuin testaus ei ole tarpeeksi laajaa. Italiassa ja Espanjassa vasta ulkonaliikkumiskiellot saivat taudin talttumaan, täällä olisi hyvät mahdollisuudet painaa laskuun jopa nyt.

Nykyajan vempeillä jos ei pysty yhteyttä pitämään, niin jo on kumma.

Lääkärin tehtävänä ei ole vertailla lukuja tai laskea hiluja vaan pelastaa ihmisiä ja välttää vammautumisia. Sitä tämäkin lääkäri haluaa. Aivan kuten Broas ehdottaessaan pneumokokkirokotteita riskiryhmille. Sekin pitäisi toteuttaa ensi tilassa.

Ihmiset, joilla on ongelmia päänsä kanssa, voivat leikata sen irti. Outojen tyyppien kalloja tarvitaan aina tutkimus- ja opetustarkoituksiin.
 
vierailija
HUS-pomo ehdottaa ulkonaliikkumiskieltoa ja maskipakkoa

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006469008.html

Vain Uudellemaalle 3 viikoksi. No voi huoh. Mulla ei pää kestä, jos en pääse ihmisten ilmoille.

Ja maskipakko, kun koko valtakunnassa ei ole hengityssuojaimia. Varmuusvarastossa vanhoja ja hapertuneita. Kiinasta tilattu roskaa. Sairaalahenkilöstölle ei riitä tarpeeksi suojaimia. Ja nyt ehdotetaan tosissaan jotain hengityssuojainpakkoa.

Jos tuollaista ei voi toteuttaa, niin pölhöä ehdotella. Ei kenelläkään taviksella ole hengityssuojaimia. Itse olen jo jonkun kuukauden yrittänyt tilata Kiinasta, mutta yksikään ei ole vielä saapunut. 100 kpl tilaus peruutettiin. Jotkut ovat yhä käsittelyssä parin kuukauden jälkeen. Osa taidettiin jo lähettää, mahtavatko päästä maasta ulos?

Jos tulevat, saattavat saapua toukokuussa.

Ja mistään Suomen kaupoista ei saa hengityssuojaimia.

Toivottavasti ei tule mitään ulkonaliikkumiskieltoa. 80 % viruksen saaneista voi olla oireettomia. Mistä tietää kuinka monta jo immuniteetin saanutta käppäilee tuolla ja me istumme karanteenissa?

Miksi minun pitäisi lukittautua sisään 3 viikoksi, kun ulkomaan matkailijoita ei voinut pistää karanteeniin 2 viikoksi?! Puhutut 200 000 on kuitenkin vähemmän kuin Uudenmaan 1,7 miljoonaa, joita tämä sääntö koskisi.
Ymmärretään, että olet itsekäs ja kaikessa on kyse sinun viihtymisestäsi.
 
vierailija
Tämä lääkäri tietää mistä puhuu. Hallituksen on otettava lääkärien neuvot todesta. Jos Uusimaa avaa rajansa jo ensi viikolla se on suuri virhe. Virus leviää muualle Suomeen kuin avattu vesipato ja kuolemat lisääntyy paljon.
Suomessa aletaan valmistamaan maskeja vasta noin kahden viikon kuluttua. Aluksi noin 200 000 vuorokaudessa, mutta todennäköisesti lisää valmistajia liittyy pikaisesti taisteluun koronavirusepidemiaa vastaan.
 
vierailija
"Minä ja minä.."

Juuri näiden "minä en kestä" ruikuttajien tapaan koronavirusepidemiaa ei saada kuriin, vaan se roihahtaa aina uudelleen kun rajoituksia höllennetään.
Epidemia pitää tukahduttaa tiukilla rajoitustoimilla ja muualta esim. ulkomailta tulleiden 2-3 viikon valvotulla karanteenilla pitää jatkossa poissa.

Kun kaikilla on maskit, siis sellaiset ihan tavalliset kaupasta saatavat, jotka vastaavat nenäliinaa teholtaan, niin puhumisen, kröhimisen, yskäisyn ja aivastelun ilmaan päästämät pisarat ja aerosolipisarapilvet vähenevät murto-osaan. Tavallinen kangasmaski pysäyttää lähes kaikki pisarat hisastamalla niiden liike-energiaa, kun ne törmäävät maskiin suusta/nenästä lähtiessä. Kun ilmaan ei pääse juurikaan pisaroita tai aerosolipisaroita, niitä ei hengitetä keuhkoihin tai saada silmiin, nenään, suuhun eivätkä ne myöskään laskeudu pinnoille, josta ne saa käsiinsä ja sitä kautta limakalvoille.

Kyse ei siis ole siitä että normaali kaupan maski suojaa hengittämästä ilmassa jo olevia aerosolipisaroita keuhkoihin, vaan se estää oireellisten ja oireettomien tartuttajien puheen, kröhäisyjen, yskäisyjen ja aivastusten pisaroiden pääsemisen ilmaan aerosolipilveksi jo alkuunsa, jonka muut hengittäisivät sitten keuhkoihinsa, tai saisivat suuhun, nenään ja silmiin, tai pintojen kautta käsiinsä ja sitä kautta kasvojen limakalvoille.

Jokaiselle ulkona liikkuvalle tavallinen kaupan kasvomaski, joka toimii kuin nenäliina estäen pisaroiden ilmaan pääsyn, niin koronavirus häviää muutamissa viikoissa.

Tietenkin koronaviruspotilaiden kanssa sairaaloissa työskenteleville luokitellut hengitysmaskit, koska he ovat jatkuvassa tekemisissä tartuttajien kanssa. Sairaaloissakin myös potilailla kannattaa pitää suojamaskit estämässä pisara-aerosolipäästöt ilmaan ja sitä kautta pinnoille.

Järki ohoi!
Kiinasta tulleet 2 miljoonaa maskia kelpaavat tähän tarkoitukseen Uudellamaalla.
 
vierailija
Hulluja noi Uusmaalaiset - Ensin ne kokoontui yökerhoihin ja kauppakeskuksen avajaisiin ja nyt niillä on kokoontumisajot kansallispuistoihin ja kuntoportaisiin! Uskomatonta touhua.
Kotiaresti tehoaisi parhaiten.
 
vierailija
Se tavallinen kaupan maski estää sairastuneiden puheen, kröhimisen, yskimisen ja aivastamisen pisaroiden ja aerosolipisaroiden pääsyn ilmaan aivan kuin nenäliinaan yskäisy. Kyse ei ole siitä että se normaali kaupan maski estäisi aerosolien hengittämisen maskin läpi, vaan se estää sairastuneiden pisaroiden ja aerosolien pääsyn ilmaan pilveksi, joka liikkuu siellä minuuttikaupalla ja sisäänhengitettynä tai silmiin, nenään, suuhun saatuna sairastuttaa.
Kun tavallinen maski estää koronavirusta sisältävien partikkelien pääsyn ilmaan leijumaan, ne eivät myöskään pääse putoamaan pinnoille. Kun kaikilla olisi maskit kaupoissa ym. ulkona liikkuessa, niin ilmaan ja sitä kautta pinnoille ei päätyisi koronaviruspisaroita oireellisilta tai oireettomilta tartunnan saaneilta. Tauti tyrehtyisi tartuntojen puutteeseen. Kun maskin pesee 90 asteessa pesukoneessa, siihen mahdollisesti puhutut, kröhityt, yskityt tai aivastetut koronavirukset tuhoutuvat. Mikäli maskeja on useita, niitä ei tarvitse pestä ja kuivata päivittäin. Laittaa vain käytetyt maskit pesuainetta sisältävään pesuveteen ja ottaa uuden käyttöön kunnes pesee 90 asteessa useampia maskeja kerralla. Ainoastaan hoitohenkilökunta sairaalassa tarvitsee koronaviruspotilaiden hoidossa luokitellut suojamaskit, koska altistus on jatkuvaa. Muualla riittää kauppojen maskit, jotka suojaavat tartunnan saaneiden puheen, kröhimisen, yskäisyjen ja aivastusten pisaroiden pääsyn ilmaan ja sitä kautta pinnoille.
 
vierailija
Pidetään rajoitukset voimassa. Suomalainen suojainmaskituotanto on jo alkamassa. Näin alkuunsa suunnilleen toukokuun alusta ainakin 200 000 laadukasta "Made in Finland" maskia vuorokaudessa, todennäköisesti tuotantomäärä kasvaa nopeasti. Kaikille Uudellamaalla saadaan pian maskit ja sen jälkeen muille paikkakunnille joissa epidemia jyllää vakavasti.
 
Mikäli tulee maskipakko, niin valtion olisi syytä postittaa jokaiselle suomalaiselle maski.
Älä nyt sinäkin liity ruikuttajiin. Meillä on turvavyöpakko, kypäräpakko, kelluntavälinepakko, palovaroitinpakko ja jopa vaatepakko julkisella paikalla. Eikä valtio niitä lähetä.
Maskipakko koskee ulkona liikkujaa. Jos sinulla ei ole, pysyt kotona. Yksinkertaista.
 
Marinin löysät puheet ovat uusimaalaisten painostuksesta johtuvaa, mitään järjellistä syytä ei koronatilanteen huomioon ottaen ole. Niin kauan on syytä tiukentaa, että tartuntamäärät saadaan laskuun. Nykyisellä ihmisten käyttäytymisellä voi se rajoitteiden jouluna poistaminenkin jäädä haaveeksi.

Käytännön havaintoja lähipäiviltä: sormien nuoleminen muovipussin avaamiseksi ja puhelimen näytön puhdistamiseksi(?), nenän niistäminen sormiin. Äiti, joka laittoi lapsen ostoskärryihin (miksi yleensä oli kaupassa) ja lapsi sitten pureskeli kärryjä. Tunkeminen marketin maitokaapin ovella maitoa ottavan vanhuksen ohi, ei ollut ilmeisesti aikaa odottaa edes 5 sekuntia (minä siis kiltisti odottelin parin metrin päässä). Kaupan toimihenkilö, joka väkisin änkesi kassajonon keskelle asiakkaita tönien juorutakseen työtovereistaan kassalle. Ja tupakoitsijoista joka toinen näyttää koskevan huuliaan polttaessaan, käsiä ei pestä tai desinfioida ennen polttamista.

Viimeksi muokattu:
vierailija
THL:n tavoite joukkosuojan aikaansaamiseksi ei onnistu nykyisillä rajoitustoimilla, joten Uusimaa avataan tartuntamäärien lisäämiseksi.
Suomalaiset ovat liian älykkäitä leikkimään omalla hengellään ja ovat pysyneet suurimmaksi osaksi kodeissaan välttääkseen mahdollisesti kuolemaan johtavaa virustartuntaa, joten kun matkailijoiden päästäminen maahan ilman karanteenia ei tuonut riittävästi tartuntoja, uudenmaan sulkemisen ennakkovaroitus ei saanut ihmisiä riittävästi "karkaamaan" ghetostaan, eikä kapakoiden sulkemisen ennakkovaroituksen seurauksena porukkaa ollutkaan pilvin pimein tartuttamassa itseään, THL:n on keksittävä uusia keinoja saada tartuntaluvut nousemaan.

Kotihoidon ja vanhusten hoitolaitoksen vanhukset ja hoitajat on jo uhrattu talouden alttarille, sillä henkilökunta on joutunut tekemään työtään ilman asianmukaisia hengityssuojia (ffp3 ilman uloshengitysventtiiliä), jolla on taattu viruksen leviäminen hoitajien mukana asiakkaisiin ja senjälkeen asiakkaista henkilökuntaan.
Tartunnan saanut levittää virusta 2-14 vrk., ennenkuin saa siitä itse oireita.
THL avasi Pandoran lippaan jota ei voi enää sulkea.

WHO:n ohje viruksen nujertamisesta kaikuu suomessa kuuroille korville ja kaikki tapahtuneet asiat viittaavat siihen että THL ja hallitus hakevat edelleen koko kansan sairastuttamista ja joukkosuojan hakemista tömän ruumiita kasapäin tuottavan skenarion kautta.
Älkää antako heille anteeksi, sillä he tietävät tasan tarkkaan mitä tekevät.
 
r0s
Eilen espoossa nähtyä ku oltiin lounas-aikaan tankkaamassa.

Eteemme pysähtyi ambulanssi. Tyyppi nousi autosta ja piipahti ruuhkaisenoloisessa s-marketissa hakemassa (maskitta) puolen litran makuveden ja kolmioleivän. Tuli takaisin, nousi autoon ja tunki jo limppua suuhunsa käyttämättä käsidesiä.

Varmasti turvallinen sairaankuljetusauto.
 
  • Surullinen
  • Vihainen
Reactions: Elena777 ja m1es
Miten voidaan valittaa että otetaan laipsi mukaan kauppaan? Nytkö sen voi jättää yksin autoon vai?
Jos vaikka kotiin isän kanssa?
Niin, aika monella parilla ovat perheen peruskuviot ja oman elämän suunnittelu edelleen hukassa. Lapsia on normaalitilanteessakin aivan turha raahata ruokaostoksille karkkeja kärttämään. Kauppaan mennään silloin, kun toinen vanhemmista ehtii lapsia hoitamaan - vaikka sitten yöllä. Ruokaa ostetaan viikon tarve kerrallaan ja niin, ettei koskaan ole pakko mennä heti kauppaan. Pelit, baarireissut, lenkkeilyt ja koiran ulkoiluttamiset ovat siis toissijaisia siihen omista (tai puolison) lapsista huolehtimiseen nähden. Yh:n on syytä korona-aikana käyttää noutopalvelua tai ruokien kotiinkuljetusta.
 
vierailija
Mä en tajua näitä "en kestä kolmea viikkoa kotona"-tyyppejä. Mikä siellä kotona ahdistaa?
Varsinkin kun nykyisin on telkkarit ja tietsikat viihdykkeenä. Eipä silti, itse olen niin introvertti, että pärjäisin ilman noita sähköisiä viihdykkeitäkin. Kirjahylly on täynnä lukemista ja kaapit täynnä käsityötarvikkeita. Viihtyisin varmasti kauemminkin neljän seinän sisällä. Kerrankin olisi aikaa vain itselle ja omille harrastuksille!
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
vierailija
Ei järjenhiventäkään moisessa päätöksessä! Husin toiminta-alueella on edelleen suurimmat sairastuvuuslukemat ja näinollen myös tartuttavuuskin. Mikä ihmeen hoppu on lähteä tekemään varsin typeriä ratkaisuja, mitkä sotivat mm.Who:n antamia määräyksiä vastaan. Kyllä Marinkin pääsee mökillensä ja Tampereelle sitten aikanaan.
 
Yhteistyössä