Sanna Marin on taas jäänyt valheesta kiinni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
"Tiistaina Ilta-Sanomien vaalitentissä Marin ja Jussi Halla-aho (ps) keskustelivat EU:n elvytyspaketista ja koronakriisistä.

– Mitä tulee tämänkaltaiseen pandemiaan, jonka keskellä olemme olleet. Tämähän on seurausta muun muassa ilmastonmuutoksesta, luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä ja siitä, että elintilaa on viety luonnolta, jolloin myös tämänkaltaiset pandemiat pääsevät ihmisten keskuuteen aivan uudella voimalla, Marin sanoi."

Patologinen valehtelija?
 
Hän on ehkä suoristanut mutkia, mutta kutsuminen valehteljiaksi on jo räikeää.

Zoonoosit ovat yleisesti ongelma muutenkin.
 
Mikä on todistettu mielipide? :)
"Ilmassa on happea" -on mielipide?

Ja kun tykätään niin siitä pilkun hässimisestä.. Ilmastonmuutos ei varmaan itsessään aiheuta mitään muuta, kuin ilmastonmuutosta.
Ilmastonmuutoksen seurauksena taas voi tapahtua muutakin, jos esimerkiksi puhdas vesi vähenee ja hygieniataso laskee. Silloin tavallisesti leviävästä taudista voi syntyä pandemia.

Mut onko valhetta, jos ei hässi pilkkua ja luottaa kuulijan maalaisjärkeen? Persujohtoinen iltalehti on tietenkin hämillään.
 
Mikä on todistettu mielipide?

Ilmastonmuutos lisää puhdasta vettä ja hygieniataso nousee.
 
Mikä on todistettu mielipide?
"Ilmassa on happea" -on mielipide?

Ja kun tykätään niin siitä pilkun hässimisestä.. Ilmastonmuutos ei varmaan itsessään aiheuta mitään muuta, kuin ilmastonmuutosta.
Ilmastonmuutoksen seurauksena taas voi tapahtua muutakin, jos esimerkiksi puhdas vesi vähenee ja hygieniataso laskee. Silloin tavallisesti leviävästä taudista voi syntyä pandemia.

Mut onko valhetta, jos ei hässi pilkkua ja luottaa kuulijan maalaisjärkeen? Persujohtoinen iltalehti on tietenkin hämillään.
Jos lepakko aiheutti koronan ja ebolan, niin mitä me ihmiset olemme aiheuttaneet eläimille? Sitä ei riitä sanat kertomaan.
Katsoin illalla KD Sari Essayah haastattelun.
Olen ihaillut häntä henkilönä.
Keskustella saa ja pitää. Minäkin olen joutunut vaikeuksiin uskonasioiden takia. Eipä ihme, että Sanna oli vastannut tavallaan vaalikoneeseen.
Tällä palstalla pyörimisestä tulee huono olo.
Katsoin putkeen Areenalta norjalaisen Exit 8- osaisen tv-sarjan.
Selvitin sivistyssanakirjasta mitä sana sosiopaatti tarkoittaa.
Aika moni Suomessa osuu tuohon määritelmään. Heidän kanssa pitää vain jaksaa elää.
Sarja pohjautuu tositapahtumiin.
 
Joskus tulee pahoinvointia:) pyörähdä ihmeessä välillä tuolla julkisessa yhteiskeskustelussa, siellä on sävy vielä rennompaa ja keskustelevampaa. Mut "näitä" nimettömiä sosiopaatteja ei kannata ottaa kovin tosissaan. En ole varma, onko noita yks vai kaks. Yhtä aikaa ne on aina pois palstalta. Hörhöily tuntuu olevan muotia.
Käsittääkseni sosiopaatti ei vain tunne tunteita. Eli kun ei tiedä satuttavansa toista, niin mites siihen sitten sanomaan. Tuntee tietenkin oman edun ja pyrkii mielihyvään. Vähän niinkuin ei-laumaeläimet. Se voi olla helpompaa, kun maailma on niin pitkälle rakennettu. Ei tarvitse olla yhteisöllinen selvitäkseen hengissä ja nostaakseen elintasoa.
 
Joskus tulee pahoinvointia pyörähdä ihmeessä välillä tuolla julkisessa yhteiskeskustelussa, siellä on sävy vielä rennompaa ja keskustelevampaa. Mut "näitä" nimettömiä sosiopaatteja ei kannata ottaa kovin tosissaan. En ole varma, onko noita yks vai kaks. Yhtä aikaa ne on aina pois palstalta. Hörhöily tuntuu olevan muotia.
Käsittääkseni sosiopaatti ei vain tunne tunteita. Eli kun ei tiedä satuttavansa toista, niin mites siihen sitten sanomaan. Tuntee tietenkin oman edun ja pyrkii mielihyvään. Vähän niinkuin ei-laumaeläimet. Se voi olla helpompaa, kun maailma on niin pitkälle rakennettu. Ei tarvitse olla yhteisöllinen selvitäkseen hengissä ja nostaakseen elintasoa.
Uppo-Nalle-näytelmäkin sai osakseen vihapuhetta. Olen kirjan fani ja kävimme 1990-luvulla kurkkimassa nallen ikkunasta sisään Kuopion Rauhalahdessa lomaillessa.
Turha minun on jatkaa nettipalstailua. Aikuisia lapsiani ulkomailla huvittaa miten jaksan tuhlata aikaa
nettipalstalla.
Luin Jaana Ukkolan kolumnin. Aika väsyneen tuntuista hänellekin kirjoittaminen.
Jan Vapaavuori on oikeassa. Suomi on kateellisten ja kaunaisten maa.
 
Minuakin huvittaa, miten itse jaksan tuhlata aikaa persuöyhötyksen kanssa ja näiden yltiökonservatiivisten "naiset on tyhmii, mut ei kaikki"-kanssa. Siinä puuttuu keskustelu. On kuin esiteinien kanssa huutelisi.
Mut ei kaikki suomalaiset, onneksi, ole kateellisia ja kaunaisia. Ne, jotka palstailevat vain vähän, eivätkä usko iltalehden juttuihin, on mieleltään ja ruumiiltaan oikeen terveitä.
 
Korona on tutkijoiden mukaan todennäköisesti saanut alkunsa villieläintoreilta, joissa myydään ja ostetaan juurikin lepakoita, joiden syöminen on tyypillistä tuolla alueella. Korona on saattanut olla kotoperäinen tauti, joka matkailun ja liikkumisen takia pääsi leviämään tehokkaasti. En suoranaisesti näe, miten ilmastonmuutos tähän olisi vaikuttanut.
 
Minuakin huvittaa, miten itse jaksan tuhlata aikaa persuöyhötyksen kanssa ja näiden yltiökonservatiivisten "naiset on tyhmii, mut ei kaikki"-kanssa. Siinä puuttuu keskustelu. On kuin esiteinien kanssa huutelisi.
Mut ei kaikki suomalaiset, onneksi, ole kateellisia ja kaunaisia. Ne, jotka palstailevat vain vähän, eivätkä usko iltalehden juttuihin, on mieleltään ja ruumiiltaan oikeen terveitä.

Hyvin kirjoitettu, näin se on!
 
On todella. Välillä harmittaa, miksi muutin takaisin Suomeen, mutta toisaalta yritän olla murehtimatta sitä, että monet muut ihmiset ovat niin negatiivisia ja angstisia täällä. Ja vihaisia ja ilkeitä.
Onhan se niin myös siellä muualla maailmassa. Riippuu tietenkin vähän, missä ja mimmoinen se lähiympäristö on. Mutta veikkaan, et jos tahtoo nyt muuttaa, kun populismi on noussut, on se vaikeampaa kuin ennen.
 
Minuakin huvittaa, miten itse jaksan tuhlata aikaa persuöyhötyksen kanssa ja näiden yltiökonservatiivisten "naiset on tyhmii, mut ei kaikki"-kanssa. Siinä puuttuu keskustelu. On kuin esiteinien kanssa huutelisi.
Mut ei kaikki suomalaiset, onneksi, ole kateellisia ja kaunaisia. Ne, jotka palstailevat vain vähän, eivätkä usko iltalehden juttuihin, on mieleltään ja ruumiiltaan oikeen terveitä.
Niin taas mielesi pahoitit.
 
Sannan lausuma on toki mielipide, mutta sellainen mielipide joka todistaa ettei sen esittäjä ymmärrä puhumaansa. Paljon lähempänä totuutta olisi väite ”Koronan aiheutti monikulttuurisuus”, tuo lepakoiden maisteluhan on yhden kulttuurin erityispiirre. Lepakoita ei todellakaan syödä siksi että ilmastonmuutos olisi vienyt kiinalaisten ruoan.
 
Pitäisi ymmärtää mitä valehteleminen on ja mitä mielipide ilman todistetta on.

Kun kyseessä on pääministeri, kannattaisi miettiä mitä skeidaa jauhaa julkisesti. Ymmärrän kyllä moiset typeryydet kahvipöydän hönö- Marjatan suusta, mutta pääministeriltä en. Jos ei pääministeri vaivaudu tarkistamaan faktoja, vaan hölöttää lämpimikseen, on se valehtelua.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es ja Elena777
Sannan lausuma on toki mielipide, mutta sellainen mielipide joka todistaa ettei sen esittäjä ymmärrä puhumaansa. Paljon lähempänä totuutta olisi väite ”Koronan aiheutti monikulttuurisuus”, tuo lepakoiden maisteluhan on yhden kulttuurin erityispiirre. Lepakoita ei todellakaan syödä siksi että ilmastonmuutos olisi vienyt kiinalaisten ruoan.
Mites sää luet näitä juttuja? Korona ja pandemia on eri asioita, vaikka liittyvätkin toisiinsa.
En tiedä, kuinka paljon monikulttuurisuutta on Wuhanin torilla, mut tekstisi antaa ymmärtää, et jos vain kiinalaiset olis syöny niitä, niin asia olis ok, mut jos siel oli jokin intialainen kanssa, niin hups. Ja tämä intialainenhan voi siis olla ihan paikallinen.

Mut sähän voisit mennä kertoon Marinille puhumisen ymmärtämisestä, ehkä se kertoo sulle luetun ymmärtämisestä.
 
Yhteistyössä