Sanna Marin jakoi veronmaksajien rahaa miehensä firmalle

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
UutisetPolitiikka
Pääministeri Sanna Marinin puoliso toimii 60 000 euroa koronatukea saaneen yrityksen hallituksessa

Tänään klo 13:05


Sanna Marinin puoliso Markus Räikkönen toimii koronatukea saaneen Haltun hallituksessa, mutta ei ole toimitusjohtajan mukaan osallistunut tuen hakemisprosessiin.

Business Finlandin myöntämät koronatuet ovat puhuttaneet viime päivinä. Pääministeri Sanna Marin (sd) kertoi tiistaina Twitterissä, että tamperelainen yritys, jossa hänen puolisonsa Markus Räikkönen on töissä, on saanut avustusta Business Finlandilta noin 45 000 euroa.
Räikkönen työskentelee konsulttitoimisto MarkkinointiAkatemian viestintäjohtajana.
– Hänellä ei ole omistusta yrityksestä, vaan hän on yrityksen työntekijä. Olen saanut tietää asiasta tänään ja haluan kertoa siitä avoimesti, Marin tviittasi.
Marinin mukaan yhtiö on auttanut ”maksutta ja ilman ehtoja” muita yrityksiä hakemaan koronatukirahaa Business Finlandilta ja ELY-keskuksilta.
Business Finlandin koronan vuoksi myöntämää tukea myönnetty myös yritykselle, jonka hallituksen jäsen Markus Räikkönen on.
Tamperelainen ohjelmistoyhtiö Haltu Oy sai Business Finlandilta kehittämisrahoitusta 60 000 euroa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Uusi Suomi.
Räikkönen viestittää Iltalehdelle, ettei hänellä ole omistusta yhtiöstä.
Haltun toimitusjohtaja Mikko Sävilahti kertoo, että hän ja Haltun hallituksen jäsen Ilkka Hakkari omistavat kumpikin noin 40 prosenttia yhtiöstä. Vakka-Suomen Puhelin käyttää Sävilahden mukaan 20 prosenttia päätösvallasta yhtiössä.

– Muut hallituksen jäsenet eivät ole osakkaina, Sävilahti sanoo.
Sävilahden mukaan Haltun hallitus ei ole ollut mukana tukihakemuksen tekemisessä.
Toimitusjohtaja: Informoin jälkikäteen
Sävilahti sanoo tehneensä itse operatiivisen päätöksen Business Finlandin tuen hakemisesta ja informoineensa asiasta hallitusta sen jälkeen, kun tukihakemus oli jätetty.
Hakemuksen tekemisessä auttoi Sävilahden mukaan startup-rahoitusten asiantuntija, Biopsia Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Hautamäki.
Sävilahti sanoo tehneensä päätöksen tuen hakemisesta, koska signaalit markkinoilla olivat negatiiviset.
– Tukisumma on vähän alle kuukauden kiinteät kulut. Ei se mikään valtava ole, se on pieni varautuminen tulevaan, olemme muutenkin murroksessa liiketoiminnassa, Sävilahti kuvailee.
Sävilahden mukaan Haltu on jo viime syksystä lähtien suunnitellut yrityksen kehittämistä ELY-keskuksen kehittämisavustuksen turvin. Kehitystyö liittyy uudenlaisen palveluliiketoiminnan käynnistämiseen.
Sävilahti sanoo, että Business Finlandin tuen myötä Haltu pystyy keskittymään paremmin kehitystyöhön. Sävilahti korostaa, että yrityksen tavoite on pitää toiminta käynnissä ja välttyä lomautuksilta.
Haltun liikevaihto oli 1 064 809 euroa vuonna 2018, ja yhtiö teki liiketappiota 94 540 euroa
 
Huhhuijaa tuota Marinin miestä. Ei tiedä mistään mitään, vaikka istuu päättävällä pallilla.

Palsanmäet ja IKH palauttivat tuet.
 

Yhteistyössä