Samalla lapsella toistuva "mahatauti", kokemuksia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "a.p"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"a.p"

Vieras
Meidän eskarilaisella on alkanut tulla toistuvasti ongelmia vatsan kanssa. Ensin oli tuossa kuukauden sisään kolme kertaa ripulia ja oksenteli, oli kuukausi väliä, ja nyt taas ollut jo kuudettä päivää ripulissa. Alkoi lämmön nousulla. Syö kyllä ja leikkii, mutta maha on kipeä ja vesi ripulilla. Tänä aamuna tosin oli jo tosi väsynyt ja voimaton, sain onneksi piristymään juottamalla makeaa mehua. Lääkäriin yritin taas saada aikaa, mutta eipä ollut yhtään aikaa antaa.

Tuon kolmannen "mahataudin" aikaan käytettiin lääkärissä, kun emme usko kyseessä olevan oikeasti mahatauti, sillä kukaan muu perheestämme ei ole sairastunut. Lääkäri totesi vain, että lapsilla nyt välillä tällästä on :headwall:

Onko kenenkään lapsella täällä ollut vastaavaa, ja löytyikö syytä tähän?
 
Tuttavallan lapsella oli kokoajan mahatautia ja hälyytyskellot soi koska kellään muulla perheestä ei ollut, sai lääkäriajan ja otettiin verikokeet ja lapsella löytyi syöpä :(
Nyt tuo kyseinen lapsi käynyt rankkoja hoitoja läpi ja ennuste onneksi hyvä <3 <3

Vaadi sinne lääkäriin päästä, vaadi että ottaa verikokeet tai menkää yksityiselle
 
Meillä on vähän samantyylinen tilanne. Eskarilaisella alkoi vatsatauti 3 viikkoa sitten, eikä ole vieläkään parantunut :/ Muillakin kyllä oli oireita sillä samalla viikolla joten alunperin oli kyse jostain pöpöstä, mutta tämä yöllisen oksentelun jatkuminen tolla eskarilaisella huolestuttaa. Syö normaalisti, leikkii ja touhuu, eikä häntä satu mihinkään, mutta oksentaa kaiken syöneensä yöllä. Ei joka yl kuitenkaan. Oksentaa ja sitten välissä on 1-4 tervettä yötä ja päivää ja taas oksentaa :( Kukaan ei osaa sanoa mistä voi johtua..
 
Osaako joku sanoa että voiko tämä olla sitä adenovirusta? Ap:llä ehkä ei, mutta meillä joilla jatkunu 3 viikkoa..terveysneuvonnasta sanoivat että ei kestä adenoviruskaan niin kauaa.. :/ Huolestuttaa.
 
Vähän ohi aiheen ehkä, mutta välillä rasittaa se että oletetaan käsihygienian olevan pielessä jos sairastaa toistuvasti. Se ei aina ole niin simppeliä. Valitettavasti.
 

Yhteistyössä