Saksan liittokansleri Merkel murentaa ”ehdottoman tärkeää” oikeusvaltiomekanismia - mitä tähän sanoo heppatytöt?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
oulukuu 04, 202010:42
Suomelle tiedossa tiukka paikka: Liittokansleri Merkel murentaa ”ehdottoman tärkeää” oikeusvaltiomekanismia

Oikeusvaltiomekanismista on tiedossa EU:ssa suuri poliittinen kriisi. Puola ja Unkari eivät halua taipua oikeusvaltiomekanismiin. Mekanismilla voisi katkaista EU-rahoitus oikeusvaltioperiaatetta rikkovia maita. Suomen hallitus taas vaatii ehdottomasti mekanismin käyttöä.

EU ei ole ensi kertaa näin syvässä kriisissä. Aiemmin päättäjät ovat etsineet jonkinlaisen kompromissin. Esimerkiksi Kreikka oli erota eurosta sen jälkeen, kun yli 60 prosenttia vastusti tukipakettia kansanäänestyksessä. Lopulta Kreikan ex-pääministeri Aleksis Tsipras taivutettiin nielemään tukipaketti.
SEUT auki?
Tällä erää taivutus ei välttämättä toimikaan. Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki ja Unkarin virkaveljensä Viktor Orbán esittivät yhteisessä julkilausumassaan, että maat hyväksyvät oikeusvaltiomekanismin, jos se sidotaan EU:n perussopimukseen (SEUT).
Tämä tarkoittaisi sopimuksen avaamista, täydentämistä ja vielä hyväksyttämistä kaikilta jäsenmailta. SEUT:n avaaminen on tabu. Sen nykyistä henkeä rikotaan mielummin räikeästi sopimuksen päivittämisen sijaan – EU:n legitimiteetin rapautumisen uhallakin.
Puola pitää mahdollisena, että se poistaa vetonsa, mikäli oikeusvaltiomekanismi määritellään seikkaperäisesti ilman tulkinnanvaraa.
Merkel pohjustaa kompromissiaan
Saksan liittokansleri Angela Merkel on tiukassa paikassa. Maan EU-puheenjohtajuuskausi päättyy vuoden lopussa. Suurimpana EU-maana Saksa on usein ottanut vetovastuun. Merkeliin myös luotetaan EU:ssa. Sen lisäksi käsillä olevat hetket jäävät Merkelin johtajuuden viimeisiksi. Hän ei halua tulla muistettuna johtajana, jonka aikakausi päättyi katastrofiin.
Merkel tuskin painostaa tai taivuttelee Orbánia. Orbán on saman europarlamenttiryhmä EPP:n koneistossa kuin Merkelkin. Unkari on tärkeä kauppakumppani Saksalle.
Merkel ehtikin jo valmentaa tiukkaa oikeusvaltiomekanismia vaativia tahoja kompromissiin. Hän kertoi, että ”kaikki osapuolet” joutuvat perääntymään vaatimuksistaan.
Suomen pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi jo heinäkuussa, että mekanismin sitominen rahoitukseen on Suomelle ”ehdottoman tärkeää”.
Tiivistetty yhteistyö käyttöön?
EU:ssa vähintään yhdeksän jäsenmaata voi luoda oman tiivistetyn yhteistyön ryhmän. Ryhmä voi edetä haluamallaan politiikalla silloin, kun se ei sovi kaikille. Tätä menetelmää ei olla vielä käytetty.
Menettelyllä Puola ja Unkari voitaisiin jättää ulos pandemiarahastosta. Rahasto on sidottu EU:n monivuotisen rahoituskehyksen eli budjetin kanssa yhteen. Maat ovat torpanneet myös EU-budjetin protestina oikeusvaltiomekanismille.
Uutistoimisto Reuters pitää tätä vaihtoehtoa massiivisen kriisin siemenenä. Menettely voi olla bluffi, jonka tarkoitus on painostaa Puola ja Unkari EU-maiden johtajien yksimielisyyden vaativan rahaston ja budjetin taakse.
– Jos sopua ei synny Puolan ja Unkarin kanssa ensi viikolla ja tilanne näyttää jäävän jumiin, niin 25 muun jäsenmaan tulee harkita muita vaihtoehtoja, EU-diplomaatti kertoo Financial Timesille.
– Kukaan ei halua lähteä sille tielle, mutta heillä ei ole muuta vaihtoehtoa, jos Puola ja Unkari pitävät päänsä.
HENRI ALAKYLÄ
 
vierailija
Mitä Merkel meinaa murentaa?
Siis onko joku konkreettinen juttu?
Yleensähän sopimuksia muokataan jonkin verran et ne kaikille sopii, kuten nyt ehdotettiin, mut eihän mitään tiettyä asiaa Merkel ottanut puheeksi.
 
vierailija
Puola pitää mahdollisena, että se poistaa vetonsa, mikäli oikeusvaltiomekanismi määritellään seikkaperäisesti ilman tulkinnanvaraa.
Tuo olisikin aika herkullinen tilanne. Yhtäkkiä tällaiset Suomen (ja muiden maiden) koronatoimet johtaisivatkin EU-rahoituksen epäämiseen koska on tehty rajoituksia, jotka eivät perustu lakiin. Tai Suomi joutuisi pulaan koska meillä ei ole perustuslakituomioistuinta. Tai sitten oikeusvaltiomekanismi pitäisi kirjata niin laveasti, että se ei yllättäen olisikaan mikään ongelma Puolan ja Unkarin kohdalla. EU ei varmasti suostu Puolan ajatukseen koska se tekisi mahdottomaksi rangaista maita väärinajattelusta, mutta Puolalta hyvin pelattu joka tapauksessa.
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu
vierailija
Mitä Merkel meinaa murentaa?
Siis onko joku konkreettinen juttu?
Yleensähän sopimuksia muokataan jonkin verran et ne kaikille sopii, kuten nyt ehdotettiin, mut eihän mitään tiettyä asiaa Merkel ottanut puheeksi.
Marinin ehdoton edellytys ottaessaan velkaa suomalaisille veronmáksajille, lahjoittaessaan miljardit Italiaan, oli se, että Unkari ja Puola täytyy saada osalliseksi eurooppalaisesta katastrofista, eli taloudellisia siirtolaisia alikeheittyneistä maista tulee ottaa vastaan yhtä paljon kuin muutkin ottavat (ns. oikeuvaltioperiaate).
Unkari ja Puola eivät tähän tunnu suostuvan, sillä maissa taloudellisten/sossusiirtolaisten ongelmat eivät ole räjähtäneet samaan mittakaavaan kuin esim. Saksassa, Ranskassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Merkeilin uusi ehdotus on.
Merkel yrittää painostaa Unkaria ja Puolaa, ellette suostu ottamaan pakolaisia haluamaamme määrää ja tuhota maitanne kuten me olemme tehneet, emme anna teille rahaa Koronapandemian hoitoon ja kansanne tulee kärsimään toimipa se tavalla tai toisella.

Kysymys kuuluu, suostuuko Marin pyörtämään päätöksensä oikeusvaltioperiaatteen liittämisestä avustuspakettiin ja alkaa Merkelin ohjeiden mukaisesti käyttämään Unkarin ja Puolan kansalaisia kohtaan piilotettua väkivaltaa, jonka seurauksena itseaiheutetusta pakolaisongelmasta kärsiviä maita avustetaan rahallisesti pandemian jälkihoidossa, mutta Puola ja Unkari jätetään avustustoimien ulkopuolelle.
Sikamaisia vaihtoehtoja molemmat ja saadaan nähdä kumman sikamaisista vaihtoehdoista Marin valitsee.
Kansasta viis, sillä taloudellista/sossusiirtolaisuutta ajetaan seurauksista välittämättä euroopan uudeksi normaaliksi tavaksi toimia.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
vierailija
Tuo olisikin aika herkullinen tilanne. Yhtäkkiä tällaiset Suomen (ja muiden maiden) koronatoimet johtaisivatkin EU-rahoituksen epäämiseen koska on tehty rajoituksia, jotka eivät perustu lakiin. Tai Suomi joutuisi pulaan koska meillä ei ole perustuslakituomioistuinta. Tai sitten oikeusvaltiomekanismi pitäisi kirjata niin laveasti, että se ei yllättäen olisikaan mikään ongelma Puolan ja Unkarin kohdalla. EU ei varmasti suostu Puolan ajatukseen koska se tekisi mahdottomaksi rangaista maita väärinajattelusta, mutta Puolalta hyvin pelattu joka tapauksessa.
(y)
 
Mistä Merkelin uhkauksen/vaatimuksen löytää?
 
Sikamaisia vaihtoehtoja molemmat ja saadaan nähdä kumman sikamaisista vaihtoehdoista Marin valitsee.
Kansasta viis, sillä taloudellista/sossusiirtolaisuutta ajetaan seurauksista välittämättä euroopan uudeksi normaaliksi tavaksi toimia.
Luulisi tuollasen tekevän karhunpalvelusta Marinin kannatukselle ja äänestystulokselle.
 
Tuo olisikin aika herkullinen tilanne. Yhtäkkiä tällaiset Suomen (ja muiden maiden) koronatoimet johtaisivatkin EU-rahoituksen epäämiseen koska on tehty rajoituksia, jotka eivät perustu lakiin. Tai Suomi joutuisi pulaan koska meillä ei ole perustuslakituomioistuinta. Tai sitten oikeusvaltiomekanismi pitäisi kirjata niin laveasti, että se ei yllättäen olisikaan mikään ongelma Puolan ja Unkarin kohdalla. EU ei varmasti suostu Puolan ajatukseen koska se tekisi mahdottomaksi rangaista maita väärinajattelusta, mutta Puolalta hyvin pelattu joka tapauksessa.
Juuri näin. EU on omituisen haluton määrittelemään oikeusvaltio-periaatetta. Taustalla onkin ehkä syyt, jotka eivät liity oikeusvaltioon millään tavalla, kuten olla ottamatta muslimeja maahansa.
 
vierailija
Luulisi tuollasen tekevän karhunpalvelusta Marinin kannatukselle ja äänestystulokselle.
Niinhän sitä olisi olettanut tapahtuvan jo vuosia sitten.
Olisi olettanut suurimpien euroopan tuhoajien pudonneen jo pois puoluekartalta, mutta kun heillä on median täysi tuki ja propagandakoneisto takanaan ja lobbaajina Soroksen kaltaisia mijardöörejä, euroopan kansalaisten ääni ei ole päässyt sanottavasti esiin pätöksentekoa haittaamassa.
Ollaan päästy jo tilanteeseen, jossa suomikin on allekirjoittanut sopimuksia joissa taloudellinen/sossusiirtolaisuudesta ollaan tehty ihmisoikeus ja tämän politiikan kritisoimisesta rikollista.

Unkarin ja Puolan kaltaiset änkyrät, joissa ollaan vielä vältytty siirtolaisuuden ongelmilta, yritetään tuhota keinolla millä hyvänsä, eikä niiden toimintaa suvaita, sillä heidän syntinsä on ajatella omien kansalaistensa hyvinvointia, halu pitää maansa itsenäisenä ja demokraattisena paikkana joissa noudatetaan kansalaisten enemmistön mielipidettä siitä millaisia lakeja maassa noudatetaan.

Viro, latvia ja Liettua ovat myös pystyneet kiemurtelemaan EUn kansanvaihto-operaatioita vastaan aika menstyksekkäästi, sillä niissä maahan otetaan vain kourallinen "pakolaisia" vuosittain.
Ja sen kyllä huomasin itsekin kesällä kun tein roadtripin viroon ja latviaan.
Ei etnisiä jengejä notkumassa missään, ei burghia, eikä tuplahedelmärattaita työntäviä hunnutettuja naisia, ei uhkaa eikä väkivaltaa missään.
Turvallisimpia lähimaita matkailun kannalta kunhan koronatilanne hellittää, norja mukaalukien. AInakin pohjois-norja onkokemukseni mukaan melko läpsyttelijävavapaata aluetta.
 
Joo mun poika kävi pari vuotta sitten Virossa ja myös Unkarissa ja kertoi samaa, varsinkin Unkarissa oli kuulema todella turvallista kävellä iltasinkin kaduilla. Ainoa outolintu oli ollut joku paikallinen puliukko ja hänkin harmiton turisteille.
 
Yhteistyössä