Saisko tuon koronan tartutettua susiin

vierailija
Kyllä kyy voi olla vaarallinen...niiden poikaset varsinkin ja allergiselle kyyn purema voi olla paha juttu.
Niin voi ampiainenkin ja niitä on paljon enemmän. Kyyn puremaan kuoli ihminen viimeksi 22 vuotta sitten. Ja sitä ennen 80-luvulla. Ei kuulosta hirvittävän vaaralliselta kun vertaa vaikka liikennekuolemiin.

Täällä vaarallisimpia eläimiä vuodelta 98-2015 (en löytänyt pikahaulla gisslerin alkuperäistä tuotosta)

1. Ampiainen (23)
2. Koira (21)
3. Nauta, lehmä ja sonni (12)
4. Hevonen (8)
5. Kissa (3)
6. Karhu (1)
7. Kyy (1)
8. Mehiläinen (1)
9. Pässi (1)

Kissat on 3 kertaa niin vaarallisia kuin kyyt.
 
vierailija

Taas yksi metsästysrikoksen aiheuttama ongelmasusi.

Lopettamista edeltäneen karkotuksen yhteydessä saadut havainnot suden poikkeuksellisesta käytöksestä johtuivat Ruokaviraston tutkimusten perusteella todennäköisesti ampumisesta saaduista vammoista. Poliisin mukaan sudessa havaitut vammat eivät syntyneet karkottamisen yhteydessä.

Asutuksen lähellä liikkunut naarassusi oli makuulla poikkeuksellisen usein, päästi ihmisen alle 50 metrin päähän itsestään, ontui yhtä jalkaansa ja jäi lopulta makuulle ihmisten lähelle.

Susi lopetettiin poliisin päätöksellä ampumalla 3. huhtikuuta. Eläin lähetettiin Ouluun Ruokaviraston tutkittavaksi.
Poliisi on kirjannut asiassa rikosilmoituksen ja tutkii tapausta törkeänä metsästysrikoksena.
Tätäkin tapausta muistellaan varmaan vielä vuosikausia kuinka psykopaattisusi vainosi pikkulapsia Leppävirralla. Nämä susivihaajat aiheuttavat itse ongelmansa. Susi ja muut suurpedot ovat ravintoketjun huipulla. Niillä ei ole mitään syytä tunkea ihmisten pihoille kun asiat ovat kunnossa. Mutta kun ne totutetaan haaskoilla 'syömään kädestä' tai niitä ammuskellaan pienoiskivääreillä tai lintuhauleilla kidutusmielessä niin etteivät enää pysty metsästämään ravintoaan, niin sittenhän ne tunkevat kaivelemaan roskiksia henkensä pitimiksi. Ja samat idiootit pitävät sitä sitten todisteena, että oli alunperin ihan oikein ampua sutta ja jättää se kitumaan.
 
Niin voi ampiainenkin ja niitä on paljon enemmän. Kyyn puremaan kuoli ihminen viimeksi 22 vuotta sitten. Ja sitä ennen 80-luvulla. Ei kuulosta hirvittävän vaaralliselta kun vertaa vaikka liikennekuolemiin.

Täällä vaarallisimpia eläimiä vuodelta 98-2015 (en löytänyt pikahaulla gisslerin alkuperäistä tuotosta)

1. Ampiainen (23)
2. Koira (21)
3. Nauta, lehmä ja sonni (12)
4. Hevonen (8)
5. Kissa (3)
6. Karhu (1)
7. Kyy (1)
8. Mehiläinen (1)
9. Pässi (1)

Kissat on 3 kertaa niin vaarallisia kuin kyyt.
Kyytä osataan varoa, ihmisen suojaavat usein itsensä niin ettei kyy pääse puremaan ja käärme varoittaa yleensä ennenkuin puree.
Tunnen muutamia ihmisiä, joille kyyn purema olisi vaarallinen johtuen heidän allergiastaan.
 
vierailija

Taas yksi metsästysrikoksen aiheuttama ongelmasusi.



Tätäkin tapausta muistellaan varmaan vielä vuosikausia kuinka psykopaattisusi vainosi pikkulapsia Leppävirralla. Nämä susivihaajat aiheuttavat itse ongelmansa. Susi ja muut suurpedot ovat ravintoketjun huipulla. Niillä ei ole mitään syytä tunkea ihmisten pihoille kun asiat ovat kunnossa. Mutta kun ne totutetaan haaskoilla 'syömään kädestä' tai niitä ammuskellaan pienoiskivääreillä tai lintuhauleilla kidutusmielessä niin etteivät enää pysty metsästämään ravintoaan, niin sittenhän ne tunkevat kaivelemaan roskiksia henkensä pitimiksi. Ja samat idiootit pitävät sitä sitten todisteena, että oli alunperin ihan oikein ampua sutta ja jättää se kitumaan.
metästäjät on yhteiskunnan pohjasakkaa

ne #€%&@kasat haluaa olla ainoita eläinten tappajia ja sairaan huvin vuoksi
vähät ne välittää että sudet oli ennen heitä täällä ja niillä on oikeudet tappaa nälkäänsä
 

Yhteistyössä