Saisin puhelinmyyntityötä huhtikuun alusta alkaen mutta mihin lapsi kesäksi.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ammattivalittaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ammattivalittaja

Vieras
Päiväkoti suljettu 2kk tietenkin on varahoito järjestetty mutta sitten lapsi joutuisi kesän olemaan hoidossa. Miehellä muutama päivä juhannuksen aikaan lomaa, samoin ihan heinakuun lopussa on muutama päivä lomaa. Anoppi ei sairauksiensa takia jaksa lasta hoitaa eikä ketään muutakaan ole. Laittaisitko siis lapsen koko kesäksi hoitoon ja syksyllä alkaa eskari?
 
No eihän sitä lasta voi kotiin yksinään jättää lomalle, jos molemmilla on töitä.
Hoidosta pois vaikka ne päivät, kun miehellä vapaata.
Onko lapsi ollut kotona nyt kevään aikana. Ihan sama se on milloin lapsi lomansa pitää.
Ei sen ole pakko olla kesällä, yleisesti se lomakausi vaan on kesällä.

Tuosta työstä. Itsellä on vakituinen työpaikka mutta ajattelin vähän lisätiienestiä hankkia.
Olin viikon puhelintyössä ja sen jälkeen ei vaan kyennyt. Vaikka ihmiset, joille soitetaan on täysin vieraita, niin ei niille kehtaa soitella :/ Ovat vaan turhautuneita.

Mun soittotyö ei ollut varsinaista lehtisoittelua, vaan jäsenhankintaa mutta olihan siihenkin se lehti naamioitu jäseneduksi..

Että hattua nostan niille, jotka puhelinmyyntiin kykenee! :) Minusta ei siihen ollut.
 
Tottahan työttömänä pitäisi töitä ottaa vastaan myös kesää vasten, vaikka se tarkoittaisikin, että lapsen loma jää lyhyeksi. Sitä paitsi lapsella voi olla ihan kivaa kesällä päiväkodissa, siellä on silloin vähän erilainen ja yleensä rennompi meininki. Kun sinun kanssasi lapsen pitäisi vaan kykkiä kotona, ilman mitään ihmeempää lomaohjelmaa.

Onko sulla aiempaa kokemusta tuosta puhelinmyynnistä?
 
On mulla aiempaa kokemusta puhelinmyyntityöstä ja on ollut nyt keväällä lomalla. Jotenkin täällä vaan kauheasti painotetaan noita ns koulun loma-aikoja päiväkodissakin ja siksi tuo mietityttää. Ehkä 10 päivää olisi hänellä sitten kesälomaa. Ja en ole työkkärin listoilla enkä saa työmarkkinatukea että se ei vaikuta asiaan.
 
No älä mene puhelinmyyntiin (uskomatonta että kirjoitan tämän näin). Ole lapsen kanssa kesällä ja etsi muita töitä ahkerasti. Lapsi saa lomaa ja sinä et menetä mitään! Siellä tienaa vain vähän enemmän kuin kotona, työ on ihan hirveetä paskaa jos suoraan sanotaan, esimiehet monesti pikkutärkeitä natseja ja asiakkaat pitää huijata mukaan että saa kauppaa aikaiseksi. Mitään työkokemusta tuo ei ole, kun tulevat työnantajat ei tuota edes työnä pidä..
 
Kyllä mä nuo jutut tiedän. Nyt mä tienaan 0€ tuon miehen yrittäjyyden takia että olisi siitä ehkä jotain tuloa kuitenkin.
 
No älä mene puhelinmyyntiin (uskomatonta että kirjoitan tämän näin). Ole lapsen kanssa kesällä ja etsi muita töitä ahkerasti. Lapsi saa lomaa ja sinä et menetä mitään! Siellä tienaa vain vähän enemmän kuin kotona, työ on ihan hirveetä paskaa jos suoraan sanotaan, esimiehet monesti pikkutärkeitä natseja ja asiakkaat pitää huijata mukaan että saa kauppaa aikaiseksi. Mitään työkokemusta tuo ei ole, kun tulevat työnantajat ei tuota edes työnä pidä..

No aloittajan tulot on 0 € noin muuten, joten eiköhän mikä tahansa työ silloin kannata. Ja olen käsittänyt, että ansiotyö olisi hänen itsetunnolleen suuri juttu, joten minusta ainakin on tosi hienoa, jos puhelinmyyntityötä ainakin kokeilee. Jos se on ihan kamalaa, niin lopettaa sitten vaikka sen parin kuukauden jälkeen ja jää kesäksi lapsen kanssa kotiin.
 
Jos vanhemmat on kokoaikaisesti töissä, niin silloin päiväkodit painottavat niitä lasten kesälomia ja heidän oikeuksiaan lomiin. Minkä ymmärrän täysin.
Mutta lapsihan on nyt koko ajan kotona, kun sinäkin, niin lomaahan se hänelle on.
 
Yhteistyössä