Sairauspäiväraha

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sairaana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sairaana

Vieras
Kysymyksiä sairauspäivärahasta.

Olen ollut nyt töissä 24.8.2008 lähtien eli n. kaksi kuukautta. Nyt olen raskaudesta johtuen joutunut olemaan sairaslomalla jo kolme viikkoa ja todennäköisesti sairausloma vain jatkuu.... Eli tipahdan ensi viikon jälkeen sairauspäivärahalle. Miten tuo sairauspäiväraha minulle nyt määräytyy. Olin ennen tätä 24.8.2009 alkanutta työtä työttömänä työnhakijana 5.7.2009-23.8.2009 välisen ajan. Vaikuttaako tuo työttömyysjakso jotenkin pienentävästi sairauspäivärahaan?

Tuolla kelan sivuilla kun oli tällainen kohta:
Jos hakija ei ole ollut työssä kolmen kuukauden aikana ennen työkyvyttömäksi tuloaa, päivärahaoikeus alkaa sen jälkeen, kun työkyvyttömyys on jatkunut yhdenjaksoisesti 55 päivää. Päivärahan määrä on tällöin aina 15,20 euroa arkipäivältä.
 
Ystävälleni kävi niin, että ei ollut ollut töissä tuota kolmea kk ennen sairastumistaan ja 55 päivää oli "oma vastuuta", eli ei ollut oikeutettu srahaan. haki toimeentulotukea kaupungilta siksi ajaksi. Sen jälkeen sai sen minimin 15,20? päivä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja millinen harmaana:

Voi ei! eli mun on pakko jatkaa töissä vaikka en kärsisikään. Onpa hienoa kun on koko ajan ollut töissä, lukuunottamatta tuota vajaan kahden kuukauden pätkää... Itku ja kyynel.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Kun ei me mitään toimeentulotukea etes saatais, kun miehellä ihan keskitason tulot...
 
Alkuperäinen kirjoittaja sairaana:
Kysymyksiä sairauspäivärahasta.

Tuolla kelan sivuilla kun oli tällainen kohta:
Jos hakija ei ole ollut työssä kolmen kuukauden aikana ennen työkyvyttömäksi tuloaa, päivärahaoikeus alkaa sen jälkeen, kun työkyvyttömyys on jatkunut yhdenjaksoisesti 55 päivää. Päivärahan määrä on tällöin aina 15,20 euroa arkipäivältä.

Mut mietin että miksi tuossa ei lue että jos hakija ei ole ollut työssä kolmea kuukautta, vaan kolmen kuukauden aikana... tuostahan voisi saada sen käsityksen että kunhan vaan on ollut jonkun verran töissä kolmen kuukauden aikana ennen työttömyyttä...
 
"Kun ei me mitään toimeentulotukea etes saatais, kun miehellä ihan keskitason tulot..."

pärjäät varmaan pienemmällä sairaspäivärahallakin, tyhmä olet jos vauvas hyvinvoinnin riskeeraat rahan takia :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja no sitten:

Meidän menot on kyllä mitoitettu ihan kahden tienaavan ihmisen mukaan, eli jos toinen ei saa penniäkään niin syömättä ollaan.
 
ei kai se nyt ole kyse siitä, ettet penniäkään saa, saat sen minimin joka tapauksessa ja sovitatte menot tulojen mukaan, so simple!

No jos 55 päivää on omavastuu niin eikö se silloin tarkoita että silloin ei penniäkään tuolta tule tippumaan! KAks kuukautta ilman rahaa on mielestäni aika pitkä aika ja sit jos sen jälkeen tulee jotain minimiä vielä pari kuukautta niin ohhoijjaa.
 
Mun mielestä se lasketaan 6kk taakse päin ja kun tuo työttömyysjakso osuu siihen, niin toki se vaikuttaa, mut saat kai kuitenkin enemmän kun sen minimin, kun jäin tän vuoden huhtikuussa saikulle ennen älomaa ei omavastuuaika ollu ainakaan kun 9 päivää....
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ammu:

ei tuo laskuri oikein auta... kun se ei tästä kohdasta sano mitään:

Jos hakija ei ole ollut työssä kolmen kuukauden aikana ennen työkyvyttömäksi tuloaa, päivärahaoikeus alkaa sen jälkeen, kun työkyvyttömyys on jatkunut yhdenjaksoisesti 55 päivää. Päivärahan määrä on tällöin aina 15,20 euroa arkipäivältä.

Olisipa jo huominen että pääsisin kelalta kyselemään... kauhee stressi ja supistukset senkus yltyy....:/
 
"Jos hakija ei ole ollut työssä kolmen kuukauden aikana ennen työkyvyttömäksi tuloaan"

Ymmärrän tän ainakin niin, että jos olisit ollu 3kk työttömänä ennen sairaslomaa, enkä niin, että kolme kk olis pitänyt olla töissä, mutta mene ja tiedä...KELAn kieli on kunnon kapulakieltä,varmaan selvittävät, kun soitat sinne
 
tuohon oisinkin just toivonut vähän selvyyttä. Pitää pitää peukkuja että olisi noin.... Kiitos vastauksistasi Ammu!
 
Sairauspäiväraha voi olla vähintään työttömyyspäiväraha suuruinen, koska olet saanut sitä neljän kuukauden sisällä ennen työkyvyttömyyttä. Päivää kohti se on 86 % ko määrästä. Kuukaudessa raha on sama sillä ttpr maksetaan viideltä päivältä ja svpr kuudelta päivältä viikossa.

Jos 24.8.2008 alkanut työ on työsopimuksessa sovittu jatkuvan toistaiseksi, voi kela arvioida päivärahan perustaksi tulon näinkin lyhyen ajan tulojen perusteella. Tulo muunnetaan vuosituloksi ja vastaavasti arvioidaan vähennykset, kuten verottajankin tekee. Päivärahahakemukseen merkkaat työmatkakulusi kuukaudessa ja ay-maksun aivan kuten ne olisivat olleet jos olisit ollut töissä.

Hakemuksen mukaan kopio työsopimuksesta ja ilmoita että vaadit tulosi arvioitavaksi.

Jos työnantajasi maksaa palkkaa sairasajalta, liittää hän hakemukseen lomakkeen Y17 (=ilmoitus palkasta)ja merkkaa siihen maksamansa palkan ja hänen pitäisi rastittaa myös kohta , jossa ilmoitetaan että ilman sairastumista työsuhde olisi jatkunut yli 6 kk. Työnantajasi ei tiedä vähennyksiä, ne täytyy aina itse ilmoittaa myös silloin kun työnantaja maksaa sairasajan palkkaa ja hakee siltä ajalta päivärahan maksamansa palkan osalta.
 
Yhteistyössä