Toggle sidebar

Saattohoidosta kokemusta? Onko sinulla läheinen päässyt/joutunut saattohoitoon Suursuolle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ikävä jo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
I

ikävä jo

Vieras
Kaipaisin vertaiskokemusta tilanteesta, kun läheiseni, iäkäs jo, siirretään mahd.pian saattohoitoon joko Suursuon tai Laakson sairaalaan. Kuinka kauan sinun läheisesi ehti olla siellä, millaista aikaa oli, miten selviydyit/te..jne. Kaikkea mahdollista tietoa ja tunnetta, kokemusta ja mahdollisesti neuvojakin, kuinka "homma etenee", kun olen (onnekseni) nyt ensi kertaa tällaisessa tilanteessa.

Kiitos, jos jaksat vastata.
 
Äitini oli. Sai siellä parasta mahdollista hoitoa ja ystävällisyyttä.
Tosin ehti olla siellä vain 10 päivää. Sitä ennen oli 5 viikkoa paikassa joka ei ollut kyllä ollenkaan hyvä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vie ras:
Äitini oli. Sai siellä parasta mahdollista hoitoa ja ystävällisyyttä.
Tosin ehti olla siellä vain 10 päivää. Sitä ennen oli 5 viikkoa paikassa joka ei ollut kyllä ollenkaan hyvä.
Click to expand...

Kiitos vastauksestasi. Itseäni vähän mietityttää juurikin se, kuinka pitkään siellä joutuu läheiseni olemaan, tai kuinka nopeasti lähtö sittenkin tulee, kun sinne pääsee. Toki kyseessä ihminen, joka haluaisi itsekin jo pois, niin hänen vuokseen toivon, että ei kovin kauaa joutuisi siellä olemaan, kun alunperinkin olisi toivonut saavansa kuolla kotona. Pääasia kuitenkin, että hoitajat ja ilmapiiri olisi empaattinen ja rauhallinen, ja hän saisi siellä omaan tahtiinsa elellä..
 
Tuolla missä äitini oli, oli kyllä todella hyvä henkilökunta ja halusivat että se viimeinen aika olisi hyvä niin siellä olevalle kuin läheisille.
Tietysti riippuu ihmisestä ja sairaudesta miten kauan siellä ollaan. Jotkut olleet kauankin ja saattaneet välillä "päästä" kotonakin käymään.
Vapaaehtoisiakin oli paljon jotka tekivät kaikenlaista siellä.
 
Äitini myös kuoli tuolla saattokodissa ja kun mentiin katsomaan, oli puettu kauniisti jos niin voi sanoa. Ruusukin rinnan päällä.
Sitten siellä oli ihan pieni huone, ns. kappeli, jossa sai vielä jättää hyvästit kun arkkuun oli laitettu.
 
Läheisehkö sukulainen oli suursuolla saattohoidossa, kävin vierailulla juuri ennenkuin kuoli, ehti siis olla viikkoja siellä. Kun tilanne meni ns.huonoksi, pääsi yhden hengen huoneeseen. Henkilökunta oli todella mukavaa ja ystävällistä, kohtasivat sekä kuolevan että läheiset todella sydämellisesti ja hyvin. Minua helpotti kovasti kun näin miten hyvää hoito oli, lähisukulaisella ei siis ollut lapsia eikä puolisoa elossa.Kivun ja muiden vaikeiden oireiden hoito tuntui olevan myös hyvää ja asiantuntevaa.
 
Suuret kiitokset vastanneille. Alkaa itkettämään koko juttu taas nyt, kun luen teidän tekstejä. Ihana kuulla, että kauniisti kohdataan ihminen ja elämä, sen loppu ja kuolema.. Tämä syksy avartaa nyt itseänikin hitusen verran enemmän, ja tulen luultavasti olemaan joltakin osin toisenlainen ihminen tämän "matkan, jonka hänen vierellään kuljen", jälkeen.
 
Mä itse työskentelen saattohoitokodissa. Monessa hoitolaitoksessa olen töitä tehnyt, mutta sanoisin että täällä työtä tehdään aidosti sydämellä. Tärkeintä ovat ne ihmiset, heidän elämänsä viimeiset hetket, viimeiset toiveet, kivuttomuus, kodinomaisuus, ja hoitajien sydämellisyys. Ja tietenkin omaiset ja heidän tukemisensa. Vaikka kuolema on läsnä lähes päivittäin, mahtuu päiviin myös naurua, toiveita, muistoja. Kaikkea hyvääkin. Toki myös surua, kyyneleitä. Meillä jokainen ihminen on loppuun asti arvokas yksilö, ja hoito toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla viimeiseen sydämenlyöntiin asti.
 
Olen työskennellyt hetken osastolla, jossa hoidetaan myös saatohoito potilaita.

Pääasiassa hoito oli hyvää. Kivunhoito oli tärkein ja rauhoittavaakin sai, jos tarvitsi. Erään hoitajan asenne potilaan hengelliseen tarpeeseen oli kuitenkin kamala. Hän ei oman vakaumuksensa vuoksi tunnistanut kuolevan tarvetta puhua hengellisistä, vaan tukahdutti tarpeen lääkkeillä.

Tämä oli mielestäni kamalaa.

Jos siis ajattelet, että läheisesi voisi kaivata uskonnollista apua, niin puhu henkilökunnalle ja vaadi että sitä on annettava jos omainen kaipaa.
 
[QUOTE="yks";30257759]Olen työskennellyt hetken osastolla, jossa hoidetaan myös saatohoito potilaita.

Pääasiassa hoito oli hyvää. Kivunhoito oli tärkein ja rauhoittavaakin sai, jos tarvitsi. Erään hoitajan asenne potilaan hengelliseen tarpeeseen oli kuitenkin kamala. Hän ei oman vakaumuksensa vuoksi tunnistanut kuolevan tarvetta puhua hengellisistä, vaan tukahdutti tarpeen lääkkeillä.

Tämä oli mielestäni kamalaa.

Jos siis ajattelet, että läheisesi voisi kaivata uskonnollista apua, niin puhu henkilökunnalle ja vaadi että sitä on annettava jos omainen kaipaa.[/QUOTE]

Enpä usko, että läheiseni kohdalla sen kummoisempi uskonnollinen apu on tarpeen. Läheisyys, empatia ja aito ihmisyys on sitäkin tärkeämpää. Toivon, että itsekin saan hetken istahtaa hänen vieressään, ja olla läsnä ja lähellä. Olen kirjoittanut kirjeen hänelle, ja toivon pystyväni sen hänelle lukemaan, mutta jos en, niin saa hän lukea itse tai lähellä oleva hoitajansa. Kiitos myös "hoitajalle", joka kirjoitit ammattisi puolesta tästä aiheesta.
 
meillä töissä on yksi saattohoitohuone, toinen suunnitteilla. mut minusta osaston hoitajat ja lääkärit ottavvat saattohoito potilaan sekä omaisten toiveet huomioon.. meillä saa omaiset olla yötä ja saavat ruuankin meiltä jos esim potilas ei enää ite syö ja muutenkin tarjoamme välipalaa ym..

olen ainakin itse ylpeä osastostamme ja henkilökunnasta ja kokoajan henkilökuntaa koulutetaan saattohoidon ja muunkin puolesta lisää ...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ikävä jo;30257784:
Enpä usko, että läheiseni kohdalla sen kummoisempi uskonnollinen apu on tarpeen. Läheisyys, empatia ja aito ihmisyys on sitäkin tärkeämpää. Toivon, että itsekin saan hetken istahtaa hänen vieressään, ja olla läsnä ja lähellä. Olen kirjoittanut kirjeen hänelle, ja toivon pystyväni sen hänelle lukemaan, mutta jos en, niin saa hän lukea itse tai lähellä oleva hoitajansa. Kiitos myös "hoitajalle", joka kirjoitit ammattisi puolesta tästä aiheesta.
Click to expand...

Kuoleman äärellä uskonnollinen apu on yllättäen tarpeen monenlaisille ihmisille.
 
[QUOTE="yks";30259043]Kuoleman äärellä uskonnollinen apu on yllättäen tarpeen monenlaisille ihmisille.[/QUOTE]

Niin saattaa kyllä olla. Mutta uskon silti, että itsekin pystyn hänen kanssaan juttelemaan niistä asioista, ja kun tunnen tosi hyvin henkilön, niin ei meillä ole sellaisia tabuja, mistä ei pystyttäisi puhumaan.
 
Oma isäni on ollut pikään Laakson sairaalassa ja siirtyy nyt saattohoitoon Suursuolle. Tuota tietä seuranneena ei voi muuta sanoa kuin kiitos ja kumarrus teille kaikille hyvin arvokkaille ihmiselle, jotka teette työtä näiden sairaiden ihmisten kanssa. Työ on todella raskasta, henkilökuntaa on aivan liian vähän suhteessa työn/potilaiden määrään ja palkkaus on aivan naurettavan pieni. Hoidatte silti parhain mahdollisin tavoin potilaita, näin uskallan väittää vaikka en sitä ole jatkuvasti näkemässäkään. Kiitos, kiitos teille. Paljon voimia kaikille läheisille, jotka ovat menettäneet tai menettämässä rakkaitaan. Rakkaista on luovuttava joskus ja muisto jää, joita kannattaakin vaalia.
 
[QUOTE="Tytär";30262153]Oma isäni on ollut pikään Laakson sairaalassa ja siirtyy nyt saattohoitoon Suursuolle. Tuota tietä seuranneena ei voi muuta sanoa kuin kiitos ja kumarrus teille kaikille hyvin arvokkaille ihmiselle, jotka teette työtä näiden sairaiden ihmisten kanssa. Työ on todella raskasta, henkilökuntaa on aivan liian vähän suhteessa työn/potilaiden määrään ja palkkaus on aivan naurettavan pieni. Hoidatte silti parhain mahdollisin tavoin potilaita, näin uskallan väittää vaikka en sitä ole jatkuvasti näkemässäkään. Kiitos, kiitos teille. Paljon voimia kaikille läheisille, jotka ovat menettäneet tai menettämässä rakkaitaan. Rakkaista on luovuttava joskus ja muisto jää, joita kannattaakin vaalia.[/QUOTE]

Meille kävikin niin, että Suursuon sijaan potilas pääsikin/joutuikin Laaksoon. Tänään siirrettiin, ja soitellessaan oli ihmeissään, että joutuikin 4:n hengen huoneeseen! Ei kait saattohoitoa ainakaan missään ryhmässä toteuteta? Voiko siis olla joku "välitila", josta pääsee 1-2 hengen huoneeseen, kun tilaa vapautuu? (Kauheeta aatella, että jonkun toisen pitäisi nyt kuolla alta pois, että seuraava saa enemmän omaa tilaa..). Itse olisin toivonut niin tuota Suursuota, kun matkan puolesta olisi ihan tosi nopsaan kuljettavissa, ja oisin ehtinyt useammin siellä olemaan. Onko siis Laaksosta jollakulla kokemusta omaisena olosta?
 
Hei! Minun 90 v äitiäni on nyt pomputeltu sairaalasta toiseen ja alkuviikosta lupailtiin Suursuohon paikkaa. On sydänpotilas, joka tarvitsee enenevässä määrin happea ja kaiken pitäisi olla stressitöntä. Nyt stressiä aiheuttaa epätietoisuus sijoituspaikasta. Laaksoon äitini ei suostu lähtemään, sillä hänellä on sairaalasta huonoja kokemuksia muutaman vuoden takaa. Saattohoito on ehkä tässä vaiheessa liian vahva sana, puhuvat palleatiivisesta hoidosta. Nyt vaan rukoilen, että paikka olisi mukava ja äidille stressitön.
 
Hei! Äitini on ollut maanantaista asti Suursuon sairaalassa ja täytyy ihan rehellisesti sanoa, että en ole aiemmin milloinkaan nähnyt mitään vastaavaa. Äitini vointi on kohonnut vauhdilla, kaikki pelaa, koko henkilökunta on enemmän kuin 10+. OLEN NIIN ONNELLINEN, KIITOS SUURSUO!
 
Läheistäni saattohoidetaan kotonaan, kotisairaanhoito käy. Pitkälle edennyt keuhkosyöpä. On hänen toiveensa ettei joudu sairaalaan, ilmeisesti kaikki mahdolliset palliatiiviset hoidot (jotka tässä vaiheessa on järkevää antaa) voidaan toteuttaa kotona.
 
Äitini vietti viimeiset kolme viikkoaan Suursuolla ja täytyy sanoa että hoito oli kyllä hyvää ja erityisesti viimeinen vaihe n. kolme päivää yksityishuoneessa meni mallikkaasti. Omaiset otettiin sopivasti huomioon ja meille kaikille jäi oikein kauniit muistot tästä muuten raskaasta asiasta.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Uusimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa