Saanko kysyä ihan mielenkiinnosta yhtä asiaa?

[Kumma]

Palstalla törmää lähes päivittäin aloituksiin aiheesta:

"En rakasta miestäni, olen onneton, haluan pois, kaikki on pilalla"

MUTTA

"Meillä on kuitenkin iso asuntolaina, 3 pientä lasta, naimisissakin ollaan"

Eli, MIKSI te kiirehditte perustamaan elämän sellaisen ihmisen kanssa joka ei olekkaan oikea? Eikö kukaan oikeasti tajua sitä, miten sitovaa esim. yhteinen asuntolaina tai yhteiset lapset ovat?? Joo, ymmärrän sen, että jotkut suhteet kariutuvat syystä tai toisesta vaikka oltaisiin oltu 20 vuotta yhdessä ennen lainaa, lapsia tai avioliittoa, mutta nykyään ihmiset eivät edes tunne toisiaan kun aletaan yhteistä elämää rakentaa. Lapsi on alulla ennen kuin ollaan oltu hätinä vuosi yhdessä, sitten on tietenkin kiirehdittävä naimisiin ja tehtävä se talo.

Eikö avioliiton/suhteen yleensäkkin, perustana pitäisi olla tieto siitä, että todella tahtoo jakaa elämänsä sen toisen kanssa, niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä? Ei vain tänään, vaan myös 20 vuoden päästä. Kun yhteisiä lapsia aletaan tehdä, eikö silloin pitäisi olla selvää, että ne lapset tahtoo kasvattaa juuri tämän ihmisen kanssa?

Pyhimys en ole minäkään ja tilanteita on erilaisia, mutta pyytäisin harkitsemaan, eikö rikkinäisiä perheitä ole suomessa jo tarpeeksi.

 

[haloo]

Niimpä niin..
Se on niin hyvä arvostella toisten tilanteita. Ja toisaalta, mistä sinä tiedät jos kyseisiä ketjuja aloittavat ovatkin jo yhdessä taapertaneet useampia vuosia ennen lapsia ja talon tekoa? Mutta sitten arki väsyttää erilailla kun on ne lapset ja sitten vielä rakennusvaihe joillain ja talolainat painaa?
Ole onnellinen, että sinulla on asiat hyvin :heart:

 

[Klomas]

Näin vanhempana virkamiehenä tiedän kokemuksesta että noinhan siinä tuppaa käymään. Naiset, varsinkin nuoret naiset ovat yksinkertaisesti tyhmiä. Itsekin olen nuoruuden typeryydessäni mennyt sen tekemään ja ollut ihan yhtä tyhmä. Ilmeisesti jotkut rakastumishormonit ajavat naisihmisen sekopäiseksi ja lisääntymään mahdollisimman pian ja mahdollisimman paljon.

Ikävää, mutta useimmat oppivat sen vasta hakattuaan päätään seinään riittävästi, saattaa olla että pitää kokeilla useampaankin kerta sama moka ennen kuin oppiin. Minä opin kyllä jo kerrasta, onneksi.

 

["vieras"]

Elämä ennen on elämää ennen, ja elämää esimerkiksi lasten saamisen jälkeen ei voi ennustaa. Ei voi ennustaa työstressejä, ei taloudellisen tilanteen muutoksia, ei sairauksia.

Entäpä jos kirjoitus onkin vain jossittelua, joka ehkä auttaa saamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin? Hakee eri perspektiivejä, kokemuksia ja ajatuksia antaen tilanteesta ehkä lopultakin varsin yksipuolisen kuvan, koska joskus tahtoo ajatella vain minä-minä-minä -moodissa.

 

[Henno]

[QUOTE="vieras";24269421]Elämä ennen on elämää ennen, ja elämää esimerkiksi lasten saamisen jälkeen ei voi ennustaa. Ei voi ennustaa työstressejä, ei taloudellisen tilanteen muutoksia, ei sairauksia.

Entäpä jos kirjoitus onkin vain jossittelua, joka ehkä auttaa saamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin? Hakee eri perspektiivejä, kokemuksia ja ajatuksia antaen tilanteesta ehkä lopultakin varsin yksipuolisen kuvan, koska joskus tahtoo ajatella vain minä-minä-minä -moodissa.[/QUOTE]

Ihanasti sanottu.

 

[Saraldo]

Tai jos yritettäis edes hiukan enemmän ajatella sitä, että pikkulapsivaihe on useimmiten rankkaa, mutta tilapäistä. Talonrakennus vie hermoja ja energiaa, mutta on vain tilapäistä. Työttömyyskin on useimmiten tilapäistä, kuten sitä seuraava krooninen rahapulakin. Miksei ihmiset ajattele sitä elämää vaikka 5-10 vuotta siitä eteenpäin?

Mä ymmärrän, että joskus ihmiset voivat muuttua toisenlaisiksi ajan myötä. Mutta harvemmin kuitenkaan ihan varoittamatta ja niin, etteikö siitä olisi koskaan näkynyt minkäänlaista merkkiä. Esim. jos se seurustelukumppani pettää, edes ihan hiukkasen, jo ennen yhteenmuuttoa ja avioliittoa, niin todennäköisyys sen uusimiseen on melko suuri, etenkin sitten kun niitä ongelmia tulee. Jos seurustelukumppanissa näkyy jo seurusteluvaiheessa merkkejä liiallisesta mustasukkaisuudesta, lievästäkin väkivaltaisuudesta, reilusta alkoholinkäytöstä, niin miksei näitä asioita oteta huomioon, kun aletaan sitä perhettä perustamaan? Nuo asiat ei yleensä poistu tai lievene ajan myötä. Turha ajatella, että "kyllä se sitten rauhoittuu kun vauvakin syntyy".

Vuosi on todella lyhyt aika oppia tuntemaan ihminen hyvin. Ja yleensä kannattaisi asua sen kumppanin kanssa muutama vuosi ennen kuin alkaa lapsia tekemään. Nimittäin mahdollinen eroaminen mutkistuu heti, kun mukana on yhteisiä lapsia.

 

["eee"]

Olen ihan samaa mieltä. Ihan liikaa lähipiirissäkin on näkynyt näitä tapauksia, joissa toivottu lapsi on laitettu alulle esim. alle vuoden seurustelun jälkeen, ja kas vain, yhteiselosta ei sitten oikein mitään tulekaan.

Rakastuminenhan kestää max. 2 vuotta, sen ajan jälkeen vasta alkaa selvitä, muuttuuko rakastuminen rakkaudeksi vai ajautuuko suhde karille.

En käsitä ihmisiä, jotka eivät ole esim. asuneet lainkaan yhdessä ennen lastentekoa.

Tälläkin palstalla saa lukea lähes päivittäin naisista, jotka ovat raskaana ja sinkkuja - parisuhde ei ole siis kestänyt edes sitä yhdeksää raskauskuukautta, vaikka lapset ovat yleensä kertomusten mukaan ihan tarkoituksella hankittuja...

 

[.......]

[QUOTE="eee";24269539]Olen ihan samaa mieltä. Ihan liikaa lähipiirissäkin on näkynyt näitä tapauksia, joissa toivottu lapsi on laitettu alulle esim. alle vuoden seurustelun jälkeen, ja kas vain, yhteiselosta ei sitten oikein mitään tulekaan.

Rakastuminenhan kestää max. 2 vuotta, sen ajan jälkeen vasta alkaa selvitä, muuttuuko rakastuminen rakkaudeksi vai ajautuuko suhde karille.

En käsitä ihmisiä, jotka eivät ole esim. asuneet lainkaan yhdessä ennen lastentekoa.

Tälläkin palstalla saa lukea lähes päivittäin naisista, jotka ovat raskaana ja sinkkuja - parisuhde ei ole siis kestänyt edes sitä yhdeksää raskauskuukautta, vaikka lapset ovat yleensä kertomusten mukaan ihan tarkoituksella hankittuja...[/QUOTE]

Omastakin lähipiiristä löytyy näitä ihmisiä, jotka ovat melkein saman tien laittaneet lapsen alulle, lapsi ei ole ehtinyt melkein oppia kävelemään kun on erottu, heti perään seuraava kumppani jonka kanssa on lapsi tulossa yhtä nopeasti. Aivan pöyristyttävää touhua.

 

[Tai sitten...]

Kyllä ihminen voi olla oikea, vaikka myöhemmin tulisikin ero. Elämä muuttuu, ihmisetkin muuttuvat. Myös omat toiveet voivat muuttua. Ei eroaminen mikään maailman pahin asia ole, miksi sitä pitää tuolla lailla demonisoida? On toki totta, että kannattaa olla "varma" omasta suhteestaan ennen kuin hankkii lapsia, mutta tosi asiassa mitään varmuutta ei voi ennakoida vaikkapa kymmenen vuoden päähän. On myös aika konservatiivista kutsua rikkinäisiksi perheiksi niitä, joissa vanhemmat ovat eronneet. Perheetkin voivat muuttua, eikä se perinteinen ydinperhe ole aina ehjin vaihtoehto.

On mieluummin parempi erota kuin todeta, että "lupasin tahtoa myös huonoina päivinä - nyt niitä huonoja päiviä on sitten koko loppuelämä". On myös kypsempää todeta, että "meillä oli hyvä suhde ja ihana elämä yhdessä, mutta nyt se on tullut tiensä päähän ja toivottavasti saamme uuden ihanan elämän erillään" - kuin kärvistellä yhdessä vaikka vastentahtoisesti jonkun ydinperheen ihannekuva silmissä kiiltäen, kasvatella sädekehää "olen kuitenkin hyvä äiti kun en ole eronnut" ja hokea sitä, että "pitää vaan päättää tahtoa ja tahtoa". Ero voi joskus olla myös mahdollisuus, ei se ole vain negatiivinen asia.

t. 13 vuotta saman miehen kanssa elänyt ja edelleen onnellinen - mutta elämän kirjoa ymmärtävä.