Saako teidän mielestä ulosotossa oleva ihminen saada lapsia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kuumeileva
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kuumeileva

Vieras
Mulla on ulosotossa velkaa n.16000€, miehellä ei ole ikinä ollut senttiäkään ulosotossa. Tällä hetkellä olen työtön ja saan liitosta päivärahaa josta menee osa ulosottoon eli velka lyhenee vaikka olen työtön.

Mulla yksi alakouluikäinen lapsi ja miehellä yksi teini-ikäinen lapsi. Nyt haluamme yhteisen lapsen ja ajattelimme aloittaa yrittämisen elokuussa.

Tällä palstalla kirjoitetaan välillä todella rumasti ja halveksivasti niistä joilla on luottotiedot menneet. Aivan kuin me emme olisi ihmisiä lainkaan. Vaikka todellisuudessa en eroa teistä muissa asioissa mitenkään eikä musta kukaan päälle päin näe miten asiat on. En mä asiaa huutele ympäri kyliä joten ei asiasta edes tiedä kovin moni. Olen ihan tavallinen ihminen enkä mitään pohjasakkaa.

Teidän mielipiteet tähän asiaan ei toki vaikuta meidän päätökseen mitenkään vaan lasta yritämme, mutta ihan uteliaisuudesta kysyn tätä. Kyllähän äitiyspäivärahastakin ulosmitataan jos se on tarpeeksi iso ja mun tapauksessa se olisi tarpeeksi iso. Ulosmitattava summa ei olisi kauhean iso, mutta jotakin silti. Summa olisi n.87€ laskurin mukaan. Pienempi summa toki tarkoittaa pidempää aikaa velan maksamisessa, mutta kyllähän summa sitten kasvaa selvästi isommaksi kun töihin menen. Töitä etsin koko ajan niin vakituisia kuin muutaman kuukauden sijaisuuksia.

En ole sellainen joka ei mene töihin ja jättää velat maksamatta vaan haluan kaikki velat ulosotosta pois. Siihen vain menee muutama vuosi. Onneksi saan liitosta rahaa koska työmarkkinatuella ollessa velka ei lyhenisi yhtään.
 
Tottakai saa.

Eri asia on, onko se järkevää JOS muutenkin on tiukkaa rahasta. Mutta monet osaavat elää pienellä rahalla ja kasvattaa lapsiaan antamatta rahatilanteen stressata itseään. Sillä eihän siihen lapsien kasvatukseen raha hirveästi liity, vaan ennemminkin siitä stressaaminen vaikuttaa lapsen hyvinvointiin.
 
Mun mielestä ei. MIllaisen elämäntyylin opetat lapsillesi, kun et osaa edes omia talousasioitasi pitää kunnossa?

Mut joo, tätä se nykyaikana on. Näytetään lapsille, että parisuhteet on helppo heittää romukoppaan ja siirtyä seuraavalle apajalle, kun pieni ongelma tulee eteen. Ja just, että otetaan vaan lainaa ja sössitään raha-asiatkin siinä sivussa.
 
No miehellä on kuitenkin ihan kohtuu hyvät tulot. Tällä hetkellä saan liitosta käteen rahaa 1050 josta maksan puolet asumisesta, opintolainan lyhennyksen, omat harvoin ostetut vaatteet, lapsen vaatteet, puhelinlaskun ja lapsen kirjakerhopaketin. Mies maksaa pääosin ruuan, mä ostan sen verran mitä pystyn. Loppukuusta mun tili kumisee aina tyhjyyttään, mutta kyllä mä mieheltä saan rahaa jos sitä tarvitsen.
 
Mun mielestä ei. MIllaisen elämäntyylin opetat lapsillesi, kun et osaa edes omia talousasioitasi pitää kunnossa?

Mut joo, tätä se nykyaikana on. Näytetään lapsille, että parisuhteet on helppo heittää romukoppaan ja siirtyä seuraavalle apajalle, kun pieni ongelma tulee eteen. Ja just, että otetaan vaan lainaa ja sössitään raha-asiatkin siinä sivussa.

Miten lapsi saa mun ulosotosta tietää? Ei mun ala-kouluikäinen lapsikaan tätä tiedä.

Miten tuo parisuhdeasia tähän liittyi? Ei ole mulla eikä miehellä ollut helpot erot takana eikä ole erottu helposti.
 
Nauttikaa näistä kahdesta lapsesta joita teillä on.

No niin nautitaankin, mutta kumpikin haluaa vielä yhden lapsen joten me yritämme raskautta. Ei teidän mielipiteet tätä asiaa muuta kuten kerroin jo aloituksessa. Mä olen jo teini-ikäisestä asti tiennyt, että haluan vähintään kaksi lasta. Siis kaksi omaa lasta, ei uuden parisuhteen kautta tulluta lapsipuolta. Vaikka toki miehen lapsi meidän elämässä on päivittäin koska asuu meidän kanssa.
 
[QUOTE="a p";30750779]No miehellä on kuitenkin ihan kohtuu hyvät tulot. Tällä hetkellä saan liitosta käteen rahaa 1050 josta maksan puolet asumisesta, opintolainan lyhennyksen, omat harvoin ostetut vaatteet, lapsen vaatteet, puhelinlaskun ja lapsen kirjakerhopaketin. Mies maksaa pääosin ruuan, mä ostan sen verran mitä pystyn. Loppukuusta mun tili kumisee aina tyhjyyttään, mutta kyllä mä mieheltä saan rahaa jos sitä tarvitsen.[/QUOTE]

Jos tili kumisee nyt tyhjyyttään, kertoo se ehkä liian suurista menoista. Menot kasvavat uuden tulokkaan myötä, jolloin tilanne ei ainakaan helpotu. Eli en katsoisi järkevänä tehdä lisää lapsia, jollet osaisi karsia menoja järkevästi.

Vaikka mies tienaisi miljoonia, mielestäni siihen ei tulisi tukeutua liiaksi. Mitä vain voi elämässä sattua, ja se kannattaa huomioida.
 
Niin mun tili kumiseen tyhjyyttään, mutta yhteinen ja miehen tili ei. Miehellä on vakituinen työpaikka menestyvässä yrityksessä (sama työpaikka ollut jo 20 vuotta), säästöjä jonkun verran, hyvät vakuutukset. Jos mies jäisi työttömäksi, niin päiväraha olisi nettona enemmän kuin monella on edes palkka. Sairaslomalla saisi ensin palkan jonkun aikaa ja sitten vasta Kelan rahalle. Pari vuotta mieheltä murtui käsi niin sai vakuutuksesta sen takia päälle 1000€, samaan aikaan silti töistä edelleen palkka eli ei vaikuttanut lainkaan negatiivisesti raha-asioihin tuo käden murtuminen.

Mun omat menot ei ole mitään suuria, käteen jäävät rahat vain ei ole suuria.
 
[QUOTE="a p";30750807]Niin mun tili kumiseen tyhjyyttään, mutta yhteinen ja miehen tili ei. Miehellä on vakituinen työpaikka menestyvässä yrityksessä (sama työpaikka ollut jo 20 vuotta), säästöjä jonkun verran, hyvät vakuutukset. Jos mies jäisi työttömäksi, niin päiväraha olisi nettona enemmän kuin monella on edes palkka. Sairaslomalla saisi ensin palkan jonkun aikaa ja sitten vasta Kelan rahalle. Pari vuotta mieheltä murtui käsi niin sai vakuutuksesta sen takia päälle 1000€, samaan aikaan silti töistä edelleen palkka eli ei vaikuttanut lainkaan negatiivisesti raha-asioihin tuo käden murtuminen.

Mun omat menot ei ole mitään suuria, käteen jäävät rahat vain ei ole suuria.[/QUOTE]

Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot.

Itse en hankkisi lapsia, jos en osaisi budjetoida omia rahojani riittämään. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.

Olen iloinen, että miehelläsi on hyvä työpaikka. :)
 
Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot.

Siis tuo on oikeasti helvetin ärsyttävä lause. Mä olen elänyt yh:na ja silloin tuo vasta vituttikin kun menoja ei ollut kuin vuokra, pari laskua, ruoka, hygienia ja välillä lapsen vaatteet niin silti jaksetaan toitottaa tuota. Mistä hemmetistä mun olisi pitänyt vielä karsia?!?

Nytkin on vaikea enää karsia paljon mistään mun omista menoista. Oikeasti alkoi nytkin vituttamaan tuon typerän lauseen heittäminen. Mulla on menoina puolet asumiskuluista(mistä mä tuossa tingin?), opintolainan pieni lyhennys(jätänkö maksamatta?), pieni kiinteämaksuinen puhelinlasku(pitääkö mun sulkea liittymä ja olla ilman puhelinta), vaatteita on joskus pakko ostaa itselle ja lapselle (ei ilmeisesti saisi ostaa vaan lapsenkin pitäisi kulkea pienissä ja rikkinäisissä). Ruokaa mun ei ilmeisesti saisi ostaa lainkaan. Lapsen kirjakerho on mun laskuista ainoa ylimääräinen, mutta siitä en luovu koska kyllä lapsen pitää jotakin ylimääräistä saada.

Jos tulot on pienet, niin kyllä ne pienetkin menot ne syö vaikka ne menot olisi kuinka minimiin vedetty. Kummallista jos tuota ei tajua.

Mun rahat loppuu aina kesken kuukauden, mutta ei miehen rahat. Ei tässä nälkää nähdä. Ja kyllähän mun suojaosuus nousee kun on kaksi lasta eli saisin enemmän rahaa käteen. Eikä mun yksin tarvitsisi vauvan kuluja maksaa kun tunnutte niin ajattelevan.
 
Mun mielestä ei. MIllaisen elämäntyylin opetat lapsillesi, kun et osaa edes omia talousasioitasi pitää kunnossa?

Mut joo, tätä se nykyaikana on. Näytetään lapsille, että parisuhteet on helppo heittää romukoppaan ja siirtyä seuraavalle apajalle, kun pieni ongelma tulee eteen. Ja just, että otetaan vaan lainaa ja sössitään raha-asiatkin siinä sivussa.

Pelottavaa jos sulla on itsellä lapsia. Ulosotot ei liity lapsiin tai hyvään perheeseen tai kasvatukseen, toisin kuin ahdasmieliset ja sairaat mielipiteet.
 
Toki saa, mutta mietin, koituuko aloittajan ja hänen miehensä elintasoerosta haittaa lapselle sitten isompana. Ei kuulosta ihan perheellisen meiningiltä tuo, että "multa loppuu joka kuukausi rahat mutta mieheltä ei".

Sinänsä kyllä ihan kunnioitettavaa, että haluat maksaa velkasi pois, vaikkakin sitten yhteiskunnan rahoilla. Mutta kannattaisiko teidän miettiä jonkinmoista perheen yhteistä tulo- ja menomallia. Voisitte sitten maksaa velat pois vähän tiukemmalla aikataululla ja sen jälkeen hankkia sen lapsen.
 
Häh? :O Siis mitä haittaa tästä olisi lapselle kun en mä silti ilman rahaa joudu olemaan vaikka omalta tililtä rahat loppuisi. Jos mä tarvitsen rahaa, niin mies sitä mulle antaa. Ja kun mies ostaa pääosin ruuat joista myös mun lapsi syö. Ei mies mitenkään laske, että paljonko menee rahaa mun lapsen ruokaan.

Lapsen hankintaa ei siirretä myöhemmäksi koska sitä pitäisi sitten siirtää kolmella neljällä vuodella ja silloin olisin jo melkein 40.
 
Paljonko sä maksat ulosottoon/kk? Kuinka isolla summalla velat lyhenee? Aika pitkään saat vielä maksaa kuitenkin. Mutta lapsethan on lahjoja, ei muuta kun yrittämään!
 
No saa, mutta vähän huolestuttavaa asiasta tekee se, että sinulla on jo kouluikäinen lapsi, joten ulosottovelat ei ole mitään nuoruuden törttöilyjä, jotka olisi hoidettu pois ennen kuin lapsiin vaikuttavat. Ihan pienet lapsethan ei niin materiaa kaipaa, mutta kouluiästä eteenpäin lapsille olisi syytä tarjota muutakin kuin perusvälttämättömyydet (mm. harrastusmahdollisuuksia) eikä se oikein onnistu, jos ulosoton suojaosuuksilla pitää elää.

Sitten kun on lapsia, pitää minusta elää vastuullisesti ja varojensa mukaisesti, eikä hankkiutua ulosoton asiakkaaksi. Menneet synnit ei niinkään vaikuta, jokainen tekee virheitä ja niistä voi oppia, mutta ne ajat saisi olla takana kun perhettä alkaa perustamaa. Jos yritys menee konkurssiin ymmärrän toki paremmin, että talousvaikeuksia voi vielä perheellisenäkin tulla, mutta törsäämällä velkaantuminen ei sovi minusta vastuulliseen vanhemmuuteen.
 
Yhteistyössä