Saako päiväkodin henkilökunta huutaa lapsille?

Ja kaikella hyvällä mutta eihän se kuusivuotias pikkupoika siellä eskassa mennyt ja sylkäissyt open naamalle tai vetäissyt open pöydältä tavaroita. Keskeytti satutuokion yhden kerran. Ja ei tosiaan ole mikään kiusaaja eikä häirikkö.

 

En opeta lapsia haukkumaan tai hyppimään aikuisten nenille omine mielipiteineen. Lapsi ja ope olivat jutelleet asiasta ja ymmärtääkseni sellaisessa tilanteessa on kaksi osapuolta jotka vaihtavat ajatuksia. Poika ymmärsi tehneensä väärin kun häiritsi lukuhetkeä ja oli pyytänyt sitä anteeksi mutta oli myös sanonut ettei lapsille saa huutaa. Millä tavalla hän ei ole ymmärtänyt tekoaan satuhetkessä tai on hyppinyt open silmille väärässä tilanteessa? Eikös tuo jutteluhetki ollut asian selvittämistä varten? En ole pojalle asiaa liioitellut tai tehnyt isoa numeroa mutta en myöskään halunnut kuitata asiaa sanomalla no näitä sattuu koska poika itse ilmiselvästi mietti tapahtunutta. Kyllä vaan kuusivuotias on vielä kypsymätön ja toimii spontaanisti. Oli kuunnellut tarinaa kunnes ennen satuhetkeä leikityt leikit oli jostain syystä tupsahtanut mieleen ja oli toiminut niinkuin oli. Huvitti hieman se että oli kuunnellut tarinan loppuun viereisessä huoneessa ja osasi sen meille kotona ulkomuistista kertoa. Kyse ei siis ollut siitä että olisi tahallisesti halunnut pilata satuhetken kyllästymisen takia vaan hetken mielijohteesta toimi noin. Sai kyllä varmaam opetuksen mutta millaisen. Että tarhatäti onkin hieman arvaamaton tyyppi ja ei niin luotettava tai turvallinen. Enkä ymmärrä henkkoht sitäkään että vilkkaalle/erityislapselle olisi ok huutaa. Ihankuin lapsen persoonallisuus tai poikkeavuus massasta olisi perustelu huonolle kohtelulle.

Ensinnäkin, sun mielestä on ihan ok, että sun lapsi kertoo tarhantädille, ettei lapsille saa huutaa?
- Kuulostaa mun mielestä aika ärsyttävälle.

- Mun on vaikea uskoa, että tarhantäti pärähti ihan holtittomasti, kun poikasi vaan yhden kerran keskeytti lukuhetken ja oli menossa touhuamaan omiaan. Se voi olla, että täti on jo monesti sanonut monelle muulle samasta asiasta ja muistutellut, että kuunnellaan ihan hiljaa.

- Mun mielestä on huvittavaa, että sun mielestä tämä opettaja on nyt arvaamaton ja epäluotettava.

- Me uskotaan kaikki, että sun poika on erityisen fiksu, se ei ole koskaan kiusannut ketään eikä ollut kenellekkän ilkeä eikä se ole koskaan käyttäytynyt huonosti. Me uskotaan myös, ettei sun poika koskaan valehtele tai vähättele omia tekemisiään.

 

Me uskotaan kaikki, että sun poika on erityisen fiksu, se ei ole koskaan kiusannut ketään eikä ollut kenellekkän ilkeä eikä se ole koskaan käyttäytynyt huonosti. Me uskotaan myös, ettei sun poika koskaan valehtele tai vähättele omia tekemisiään.

Mitä annettavaa tällä typerällä ja ilkeällä kommentilla oli tähän keskusteluun? Ja miksi se on kirjoitettu ME muodossa?

 

Enkä ymmärrä henkkoht sitäkään että vilkkaalle/erityislapselle olisi ok huutaa. Ihankuin lapsen persoonallisuus tai poikkeavuus massasta olisi perustelu huonolle kohtelulle.

Viisi sivua siinä meni, mutta saatiinhan tämäkin kortti käytettyä Voi hyvää päivää...

 

Onhan se jännää että tuntuu olevan kaksi tapaa kasvattaa lapsia. Joko niitä ymmärretään liikaa ja silitellään päätä ja lässyn lässyn tai sitten niiltä pitää ottaa kerralla luulot pois ja armeijatyyliin mennään. On olemassa myös kultainen keskitie. Selvät rajat, ystävällinen mutta jämäkkä ohjaus niiden rajojen sisällä, paljon rakkautta ja hyväksyntää, anteeksipyytäminen väärin tehtyä ja anteeksiantaminen. Ja kyllä, jokainen meistä ansaitsee asiallisen kohtelun riippumatta persoonasta. Kuten huomaat Björn, olen kunnioittanut myös sinun mielipidettäsi tässä keskustelussa enkä ole lähtenyt mukaan toisia halveksuvaan tai ilkeämieliseen sanailuun. Sitäkin minä ja poikani olemme saaneet osaksemme tässä keskustelussa.

 

En opeta lapsia haukkumaan tai hyppimään aikuisten nenille omine mielipiteineen. Lapsi ja ope olivat jutelleet asiasta ja ymmärtääkseni sellaisessa tilanteessa on kaksi osapuolta jotka vaihtavat ajatuksia. Poika ymmärsi tehneensä väärin kun häiritsi lukuhetkeä ja oli pyytänyt sitä anteeksi mutta oli myös sanonut ettei lapsille saa huutaa. Millä tavalla hän ei ole ymmärtänyt tekoaan satuhetkessä tai on hyppinyt open silmille väärässä tilanteessa? Eikös tuo jutteluhetki ollut asian selvittämistä varten?

Opettaja oli selvästi pitänyt lapsen tapaa ilmaista mielipiteensä sopimattomana. Sinä uskot sokeasti, että lapsi osaa kertoa asiat aivan sanatarkasti ja ilmaista kritiikin kunniottavalla tavalla ja oikeassa tilanteessa. Vaikka toisaalta mielestäsi lapsesi on niin pieni, ettei voi hillitä impulsejaan lähteä leikkimään kesken ohjatun toiminnan. No minusta tuo jälkimmäinen on taito, jota 6-vuotiaalta voi odottaa, mutta sen sijaan rakentavan kritiikin antaminen on haastavaa jopa aikuisille.

Noin yleensäkin, kun selvitellään pieniä kahnauksia, olisi paras että jokainen ottaa vastuun omista virheistään syyttelemättä muita. Anteeksipyyntö ei ole vilpitön, jos sitä säestetään toisen arvostelulla. Tietysti myös eskariopen olisi ollut asiallista pyytää anteeksi, jos hermostui liiallisesti pienestä asiasta. Mutta jos ei niin tee, niin ei tietenkään 6-vuotaan haukut asiaa auta.

Ihan jo lasten välisiä riitoja selvitellessäni ainakin itse odotan, että molemmat ottaa vastuun teoistaan ja ne "mutta kun toi"-selitykset jätetään asiaa sovittaessa pois. Tietysti nekin voidaan käsitellä, mutta sitten kun on jo todettu, että molemmat toimi väärin, molemmat pyytää anteeksi toista syyttelemättä. Jokainen on vastuussa omasta toiminnastaan, muiden huono käytös on heidän oma häpeänsä, eikä lapsella sitä paitsi ole mahdollisuuksia kasvattaa kavereitaan, saati auktoriteettiasemassa olevia aikuisia. Joten en aja lastani turhiin konflikteihin, jotka vain lisäisivät pahaa mieltä.

 

Kaksplussalla monta on ihmeellistä aasia, ne hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa..

 

No kyllä saa olla aika typerä lapsi, jos ei ymmärrä syy- seurausta kyseisessä tilanteessä.

Joskus aikanaan, kauan kauan sitten, mulla oli kyllä opettajia. Sellaisia, jotka oli ihan sairaan mukavia, hauskoja ja reiluja. Ne oli noita juuri niin kauan, kun mentiin pelisääntöjen mukaan ja käyttäydyttiin itse hyvin. Kun meillä alkoi homma lähteä lapasesta, saattoi nuo opettajat karjaista niin, että meinasi pissat lirahtaa housuun.
Ensinnäkään se huutaminen ei todellakaan vienyt huomiota pois olennaisesta. Tiedettiin kyllä tehneemme väärin. Kunnioitusta opettajaa kohtaan se vaan lisäsi. Peli oli heti selvä.

Mun mielestä tällanen ylenpalttinen lässytys lasten kanssa vie totaalisen harhaan. Ihmiset hermostuu, kun käyttäytyy typerästi. Se voi olla lastentarhan täti, opettaja tai poliisi. Ei täällä mitään yli- ihmisiä ole.
En todellakaan kannata mitään jatkuvaa huutoa joka asiasta tai kohtuutonta karjumista kommunikointikeinona. Mutta on sen lapsenkin ymmärrettävä, että joskus jollain voi olla pinna kireällä ja se hermostuu vähän nopeammin.

En mä nyt lähtis kenenkään ammattitaitoa kyseenalaistamaan siksi, että joku sabotoi lukuhetkeä ja sillä ammattilaisella nyt meni hermo.

Ehkä mä olen niiiiiiiin lopen kyllästynyt tähän lässynlässynlää ja neuvotellaan ja keskustellaan aina fiksusti ja sanotaan painokkaasti ja kellään ei saa koskaan mennä hermo, kun se on ihan kauheeta ja lapsi ei enää koskaan luota kenenkään ja siitä tulee yökastelija kun ope jätti sen jälkkäriin. Voi voi paaputipaaputi- kyl on kauheeta. Ei kertakaikkiaan kellään voi koskaan palaa käpy, kun se on ihan ammattitaidotonta...
21 pentua sättää aamusta iltaan. Mä kysyn, että onko sellasia ihmisiä oikeasti olemassa, jolla ei menisi joskus hermo ja ääni nousisi?
Minä en ole tavannut ainuttakaan.

Monettakohan kertaa tämän jo kirjoitan..hmm...Ihmisiä ollaan, proppu saattaa palaa, asia selvä! Tuo yksittäinen huutaminen on täysin inhimillistä, eikä se tee ihmisestä ammattitaidotonta. Mutta jos noita riekkumisia tapahtuu ihan tavaks asti...

Ei tarvitse olla yli-ihminen jos hoitaa tilanteen muutenkin kuin huutamalla.
Se ei ole neuvottelua jos lapselle kerrotaan selvästi mitä häneltä odotetaan. Johdonmukaisuus on tärkeää ja tiukkana saa olla.



Nyt kannattaisi miettiä myös sitä että mikä on kannattavin tapa toimia! Keinoja on varmasti monia. Ihan omiin kokemuksiini perustuen voin kertoa että siitä huutamisesta ei ole mitään hyötyä. Ja huutamiseenkin varmasti turtuu, se menettää vaikutuksensa.

Ja just kuten 9mm tossa kirjoitti omista kokemuksistaan. Samoin on käynyt minullekin.
Jos lapsi toimii tietoisesti uhmaten niin ihan turha tilannetta on lähteä pahentamaan laittamalla vettä myllyyn. Tilanne saattaa eskaloitua pahaksi ja sitten kaikilla on paha mieli. Ei lasta ole tarkoitus lytätä. Hänellä on tunteet ja omat mielipiteet ihan kuten meillä aikuisillakin. Lasta ei todellakaan saa pelotella! Ei nyt eletä enää 80-luvulla.

 

Ei lasta ole tarkoitus lytätä. Hänellä on tunteet ja omat mielipiteet ihan kuten meillä aikuisillakin. Lasta ei todellakaan saa pelotella! Ei nyt eletä enää 80-luvulla.

Hah, no 80-luvulla oli kyllä jo monenlaisia kasvatustyylejä. Minun kasvatukseni oli hyvin vapaa, ei oikeastaan rajoja ollenkaan. Ei nukkumaanmenoaikoja, ei kotiintuloaikoja, ei pakko pestä hampaita jne. Tuosta hampaiden pesusta muistan kyllä, että äiti yritti kovasti perustella miksi hampaat kannattaisi harjata. Mutta kun en kuitenkaan halunnut, niin ei sitten tarvinnut ja minulla olikin tietysti paljon reikiä.

Itse koitan säilyttää tasapainon ja asettaa lapsen edun mukaiset rajat. En pelottele lasta, mutta kyllä minä myös komennan, en vain neuvottele loputtomiin kaikesta.

 

Kyllä joudun käyttämään tiukkaa ääntä ja korottamaan hieman desibelejä päivittäin. Isoin ongelma on liian suuret ryhmät, kova hälinä ja lasten pitkät hoitopäivät aiheuttaa sen että etenkin iltapäivästä ei enää meinaa mennä nätit ohjeistukset perille. Tässä työssä on pakko osata ja uskaltaa pitää kuria, sekä käyttää joskus myös ääntä. Ei se pakka muuten pysy kasassa. Kitarisat helottaen en huuda kuin joskus pihalla, jos joku vaikka killuu liukumäen ulkopuolella 2 metrii maanpinnan yläpuolella enkä ole vieressä.

Noin muuten meillä ei ole tapana kasvattaa lapsia huutamalla, aika päinvastaista se meininki on nykyään. Varotuksia annetaan kyllä monesti useita,ennenkuin puututaan ääntä korottamalla.

 

[QUOTE="lastenhoitaja";30406751] Kitarisat helottaen en huuda kuin joskus pihalla, jos joku vaikka killuu liukumäen ulkopuolella 2 metrii maanpinnan yläpuolella enkä ole vieressä.

[/QUOTE]

Siis millälailla se kiljuminen auttaa tuossa tilanteessa?

 

Mitä annettavaa tällä typerällä ja ilkeällä kommentilla oli tähän keskusteluun? Ja miksi se on kirjoitettu ME muodossa?

Joo, oli ehkä vähän ilkeä. Mutta mua jostain syystä korpeaa ne tyypit, joiden 6- vuotiaat on aina asiallisia ja fiksuja ja vähän parempia, kuin muut. Sellaisia, jotka osaa aina käyttäytyä hyvin ja valita sanansa oikein. Silti niiltä ei voida odottaa, että istuisivat vartin hiljaa, koska ovat niin nuoria. Myöskään se oma lapsi ei tietenkään esitä asioita siten, että se olisi oman edun mukaista.

Me kaikki tehdään niin. Meidän kaikkien muistikin kusettaa meitä. Meillä kaikilla ihmisillä on tapana esittää asiat siten, että oma kanta näyttää paremmalta kuin onkaan. Me uskomme itse omiin valheisiimme.
Mun mielestä ei ole lapsen edun mukaista, että sen kuvitellaan aina puhuvan totta. Eikä ole lapsen edun mukaista kuvitella, että se on aina kiva ja kaikille mukava.

Vanhemmat, joilla on harhaisia käsityksiä omasta lapsestaan, aiheuttavat aika paljon hankalia tilanteita. On toki hyvä, että haluamme ajatella rakkaimmista sitä parasta mahdollista, mutta jossain taustalla pitäisi olla ymmärrys siitä, ettei ne omatkaan lapset ole aina ihan ihania kullannuppusia.

 

Siis millälailla se kiljuminen auttaa tuossa tilanteessa?

Niin, voishan siihen tietysti mennä sanomaan jämäkästi, että tuleppas alas sieltä. En mä tiedä millaisia lapsia teillä muilla on, mutta mun pennuilla tuntuu olevan toisinaan kuulo pois päältä ja se toimii vasta sitten, kun kajaisee kitarisat helottaen. Aina ei ole aikaa siihen järkevään keskusteluun tai jämäkkään ohjaamiseen.

 

Niin, voishan siihen tietysti mennä sanomaan jämäkästi, että tuleppas alas sieltä. En mä tiedä millaisia lapsia teillä muilla on, mutta mun pennuilla tuntuu olevan toisinaan kuulo pois päältä ja se toimii vasta sitten, kun kajaisee kitarisat helottaen. Aina ei ole aikaa siihen järkevään keskusteluun tai jämäkkään ohjaamiseen.

Onko siis tarkoitus saada lapsi putoamaan sieltä kahden metrin korkeudelta? Siihen huuto saattaa hyvin auttaakin.

 

Monettakohan kertaa tämän jo kirjoitan..hmm...Ihmisiä ollaan, proppu saattaa palaa, asia selvä! Tuo yksittäinen huutaminen on täysin inhimillistä, eikä se tee ihmisestä ammattitaidotonta. Mutta jos noita riekkumisia tapahtuu ihan tavaks asti...

Ei tarvitse olla yli-ihminen jos hoitaa tilanteen muutenkin kuin huutamalla.
Se ei ole neuvottelua jos lapselle kerrotaan selvästi mitä häneltä odotetaan. Johdonmukaisuus on tärkeää ja tiukkana saa olla.



Nyt kannattaisi miettiä myös sitä että mikä on kannattavin tapa toimia! Keinoja on varmasti monia. Ihan omiin kokemuksiini perustuen voin kertoa että siitä huutamisesta ei ole mitään hyötyä. Ja huutamiseenkin varmasti turtuu, se menettää vaikutuksensa.

Ja just kuten 9mm tossa kirjoitti omista kokemuksistaan. Samoin on käynyt minullekin.
Jos lapsi toimii tietoisesti uhmaten niin ihan turha tilannetta on lähteä pahentamaan laittamalla vettä myllyyn. Tilanne saattaa eskaloitua pahaksi ja sitten kaikilla on paha mieli. Ei lasta ole tarkoitus lytätä. Hänellä on tunteet ja omat mielipiteet ihan kuten meillä aikuisillakin. Lasta ei todellakaan saa pelotella! Ei nyt eletä enää 80-luvulla.

Kuten minäkin olen sanonut, niin jatkuva huutaminen ja karjuminen ei ole asiallista eikä järkevää. Se, että joku joskus korottaa äänensä tai jopa huutaa, ei munkaan mielestä pitäisi olla maailman mullistava juttu.

Mun nähdäkseni ap:n tapauksessa ei ole kyse jatkuvasta huutamisesta. Mun silmissä asia näyttää sille, että äiti on loukkaantunut, kun hänen lapselleen huudettiin, koska se käyttäytyi huonosti. Nyt äidin mielestä on ok, että lapsi käy latelemassa tarhantädille miten tädin kuuluu käyttäytyä. On unohdettu kokonaan, mistä koko homma alkoi. Sen lisäksi äidillä tuntuu olevan ainoastaan lapsen versio tapahtumista ja siihen uskotaan kuin raamattuun.

Jatkuva karjuminen ja huutaminen- ei hyvä.
Joskus tapahtuva pinnan palaminen ja äänen nouseminen - ei tarvitse vetää hernettä nenään.

 

Onko siis tarkoitus saada lapsi putoamaan sieltä kahden metrin korkeudelta? Siihen huuto saattaa hyvin auttaakin.

En mä tiedä. Jos sä olet todella keskittynyt ja innostunut jostain omasta touhustasi, niin kiinnitätkö ennemmin huomiosi siihen, että sulle karjaistaan SEIS, kun siihen, että joku tulee rauhallisesti ja jämäkästi kertomaan sinulle, että tä ei nyt ole ihan hyvä juttu. Mitäs veikkaat, kumpaan reagoit nopeammin?

 

En mä tiedä. Jos sä olet todella keskittynyt ja innostunut jostain omasta touhustasi, niin kiinnitätkö ennemmin huomiosi siihen, että sulle karjaistaan SEIS, kun siihen, että joku tulee rauhallisesti ja jämäkästi kertomaan sinulle, että tä ei nyt ole ihan hyvä juttu. Mitäs veikkaat, kumpaan reagoit nopeammin?

Joo, ymmärrän mitä tarkoitat, mutta minusta tuon kirjoittajan esimerkki oli joko huono (lapsi killumassa kahden metrin korkeudella, johon lääkkeeksi huutaminen, tuskin lapsi siitä helposti pääsisi muuta tietä pois, kuin putoamalla) tai sitten hän ei tarkoittanut oikeasti tuollaista vaarallista tilannetta.

 

Sarvitta.. Hehhe, enköhän minä tiedä mitä teen. Ei ole ekaa kertaa pappia kyydissä.. Jos olen pihan toisella puolen niin tottakai huudan kiellot mahd. nopeasti, jos joku on ajautumassa tai ajautunut vaaratilanteeseen. Tottakai myös sen jälkeen selitän lapselle miksi niin ei saa tehdä tai pidän puhuttelun, jos siitä oli jo aiemmin keskusteltu.

Joo, ei mulla niin kova ääni ole että joku olis sen takia jostain pudonnut enkä ole niin pelottavakaan. Pelästyykö sun omat lapset noin pahasti, jos huudat heille ohjeet tai kiellot pihalla??

 

[QUOTE="lastenhoitaja";30406806]Sarvitta.. Hehhe, enköhän minä tiedä mitä teen. Ei ole ekaa kertaa pappia kyydissä.. Jos olen pihan toisella puolen niin tottakai huudan kiellot mahd. nopeasti, jos joku on ajautumassa tai ajautunut vaaratilanteeseen. Tottakai myös sen jälkeen selitän lapselle miksi niin ei saa tehdä tai pidän puhuttelun, jos siitä oli jo aiemmin keskusteltu.

Joo, ei mulla niin kova ääni ole että joku olis sen takia jostain pudonnut enkä ole niin pelottavakaan. Pelästyykö sun omat lapset noin pahasti, jos huudat heille ohjeet tai kiellot pihalla??[/QUOTE]

Niin mutta jos lapsi roikkuu jostain käsiensä varassa ja alla on kaksi metriä matkaa maahan, niin pääseekö lapsi sieltä ylipäätään helposti pois, huudon kanssa tai ilman? Tästä olin kiinnostunut. Vaaratilanteeseen ajautuneelle kielto on jo myöhässä, eikö?

 

En mä puhunut mitään käsien varassa roikkumisesta.. Lapset kiipee joskus sen liukumäen ulkopuolelle niin, että killutaan siinä laidan toisella puolella yksi jalka liukkarin puolella.

Joka tapauksessa se ei ollut pointtini, vaan se että itse en sisälläkään karju koskaan, niinkuin ulkona saatan joskus tehdä välimatkoista ja huonosta kuuluvuudesta johtuen.

 

[QUOTE="lastenhoitaja";30406831]En mä puhunut mitään käsien varassa roikkumisesta.. Lapset kiipee joskus sen liukumäen ulkopuolelle niin, että killutaan siinä laidan toisella puolella yksi jalka liukkarin puolella.

Joka tapauksessa se ei ollut pointtini, vaan se että itse en sisälläkään karju koskaan, niinkuin ulkona saatan joskus tehdä välimatkoista ja huonosta kuuluvuudesta johtuen.[/QUOTE]

Ok, ymmäsin sanan "killua" eri tavoin

 

Hah, no 80-luvulla oli kyllä jo monenlaisia kasvatustyylejä. Minun kasvatukseni oli hyvin vapaa, ei oikeastaan rajoja ollenkaan. Ei nukkumaanmenoaikoja, ei kotiintuloaikoja, ei pakko pestä hampaita jne. Tuosta hampaiden pesusta muistan kyllä, että äiti yritti kovasti perustella miksi hampaat kannattaisi harjata. Mutta kun en kuitenkaan halunnut, niin ei sitten tarvinnut ja minulla olikin tietysti paljon reikiä.

Itse koitan säilyttää tasapainon ja asettaa lapsen edun mukaiset rajat. En pelottele lasta, mutta kyllä minä myös komennan, en vain neuvottele loputtomiin kaikesta.

Ei ollut mullakaan rajoja mutta sain selkääni muutamasti, en muista miksi. Ei niitä rajoja turpaan antamalla saatu aikaan, todellakaan. Sitähän innostu vaan teini-iässä antamaan takaisin (verbaalisesti ainakin). Lyttäämällä ei kunnioitusta heru ainakaan minulta.

80-luvulla sai muistaakseni vielä piestä lasta. Ja jossakin kohtaa 80-lukua tajuttiin että, HEIII, ei lapsia saakaan hakata tai muuten kurittaa fyysisesti.:O


Sun kasvatustyyli vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin omani.



Jos on luoteeltaan temperamenttinen (temperamenttisuus on luonteen piirre eikä mikään "vapaan kasvatuksen" tulos) lapsi niin koitappa sellaiselle mennä raivoamaan.
Siinä joutuu sitten menemään hajoita-hallitse/luulot pois -tyylillä, siitä tuskin mitään hyvää seuraa. Lasta pitäisi ohjata siten, että hän oppisi itse hallitsemaan temperamenttiaan, se tuskin onnistuu huutamalla, alistamalla tai rankaisemalla.
(tuli vaan mieleen tuosta aivan saman kirjoituksesta, jossa opettaja sai huudollaan melkein pissit housuun - ei kaikilla katos lirahda niin herkästi)
Mua vaan nauratti jos opettaja oli hätää kärsimässä siellä luokan edessä.
Olis ollu moni maikka ihan perus johtajakoulutusta vailla. Kyllä opettajan täytyis osata olla liideri, eikä mikään tyranni.

 

Hah, että poika olisi täydellisen kiltti herranterttu jne. Ei todellakaan ole. Sanoinhan jo aiemmin että sattuu ja tapahtuu mutta on aikuisen käsissä miten ottaa tilanne haltuun. Se että lapsille on opetettu ihan käytöstavat tuskin tarkoittaa että he on minun tai miehen ohjelmoimia robotteja. Jos olis näin niin tuskin olisi kesketttänyt satuhetkeä esikoulussa. Minun käsitys on että työntekijät on päivähoidossa lapsia varten eikä lapset heitä varten. On tämä kyseinen työntekijä ollut kireä ja väsyneen oloinen ennenkin mutta kukapa ei olisi aika ajoin enhän mä ole ollut häntä hirteen vaatimassa. Meillä ei lapsia kasvateta huutamalla ja piste. Voihan sinne päiväkotiin jokainen huutamisen hyväksyvä isi ja äiti sanoa että meidän lapsille saa huutaa täällä miten haluatte mutta kun se ei kotonakaan ole kasvatustapa niin miks pitäisi hyväksyä että hoitopaikassa niin tehdään? Ja kuten sanottu äänen korottaminen ja äänensävyn käyttö on eri asia kuin ilkeästi huutaminen. Enkä kyllä tosiaan ymmärrä mikä siinä lapsen mielipiteen kertomisessa on niin kamalaa.

 

Kuten minäkin olen sanonut, niin jatkuva huutaminen ja karjuminen ei ole asiallista eikä järkevää. Se, että joku joskus korottaa äänensä tai jopa huutaa, ei munkaan mielestä pitäisi olla maailman mullistava juttu.

Mun nähdäkseni ap:n tapauksessa ei ole kyse jatkuvasta huutamisesta. Mun silmissä asia näyttää sille, että äiti on loukkaantunut, kun hänen lapselleen huudettiin, koska se käyttäytyi huonosti. Nyt äidin mielestä on ok, että lapsi käy latelemassa tarhantädille miten tädin kuuluu käyttäytyä. On unohdettu kokonaan, mistä koko homma alkoi. Sen lisäksi äidillä tuntuu olevan ainoastaan lapsen versio tapahtumista ja siihen uskotaan kuin raamattuun.

Jatkuva karjuminen ja huutaminen- ei hyvä.
Joskus tapahtuva pinnan palaminen ja äänen nouseminen - ei tarvitse vetää hernettä nenään.

No niin minäkin olisin loukkaantunut. Ymmärrän jos vaaratilanteissa huudetaan, mutta tuo oli ihan tarpeentonta. Mun mielestä tarhaopen olis pitänyt pyytää anteeksi huutamistaan (en nyt muista tekikö hän niin). Sekin on sitä tunteiden näyttämistä, ihan samalla tavalla kuin turha räjähtäminen.

Kyllä lapsi saa kertoa mielipiteensä huutamisesta, ei siinä ole mitään pahaa.

 

Tämä keskustelu ei etene yhtään mihinkään, kun ap:lla ei ole kuin oman lapsensa versio tapahtuneesta, joka kuuluu näin: Hänen ylivilkas lapsensa oli kesken satutunnin rauhallisesti ja huomiotaherättämättömästi noussut paikaltaan ja hiipinyt toiseen huoneeseen leikkimään legoilla. Opettaja oli tämän jälkeen syyttä suotta huutanut lapselle ilkeästi ja tästä lapselle oli tullut paha mieli. Tästä voidaan tehdä johtopäätös, että opettaja huutaa aina ilkeästi ilman syytä, ja lapset vain nauravat hänelle, kun opettaja ei osaa ottaa tilannetta haltuun ammattitaitonsa vaatimalla tavalla.

Olisi ihan mielenkiintoista kuulla, miten tapaus oikeasti eteni