Saako lapselle kertoa

Kysyisin näkemyksiänne,osaltaan mielenkiinnosta ja osaltaan ihan asiasta.

Lapsi on isänsä luona pidemmän aikaa niin ettei näe äitiä,tilanne on perheelle normaali eli näin on silloin tällöin ei säännöllisesti tai mistään dramaattisesta syystä.Lapsi on 4-vuotias ja kertoo puhelimessa ikävöivänsä äitiä. Kysynkin siis,saako äiti myös kertoa lapselleen että myös äidillä on ikävä lasta, vai kokeeko lapsi mahdollisesti sen syyllistävänä?

 

Tottakai voi sanoa, et on ollut ikävä. Luulis, että lapsi tuntee asian normaaliksi sen jälkeen, kun äitilläkin on ikävä eikä vain hänellä.

Kyllä minä aina sanon, kun lapset on ollut sukulaisilla hoidossa, et äitillä oli ikävä.

 

Mun mielestä äiti saa, ja pitäisikin sanoa, lapselleen ikävöivänsä tätä.

Jos kuvittelen itseni lapseksi, niin aika pahalta tuntuisi, jos äiti ei sanoisi että on ikävä jos pidempään aikaan ei näe.

 

Saa, jos tilanne on kerran ihan normaali, eikä siihen liity äidinkään puolelta mitään katkeruutta tai drmatiikkaa. Miksei saisi kertoa ikävästään, eihän sillä tarvitse toki puheitaan paisutella.
Mutta minusta on luonnollista, että lapsi ikävöi äitiään ja äiti lastansa.

 

EI pidä koska äiti kertomalla ikävästään voi luoda ahistusta lapsele varsinkin 4v voi ajatella että äidillä on ikävä ja paha mieli kun olen isän luona kierrä kysymys jätä vastaamatta ja puhu vain että nyt olet isin luona ja teette kivoja juttuja plaap plaap plaap...näin vältät ongelmat ja olet reilu isää kohtaan...

 

No tottakai saa. Mun mielestä.
Kyllä minä olen lasten kanssa puhunut, että on mummia tai vaaria ikävä, tai jotakin muuta läheistä ihmistä, jos ei olla aikoihin nähty.
Olen kertonut, että minulla on ollut ikävä, kun ovat olleet mummolassa, ja että mukava kun tulivat jälleen kotiin.
Kyllä meillä pienetkin ovat ymmärtäneet, että jotakuta voi ikävöidä ilman huonoa omaatuntoa.
Ikävöinti on osoitus välittämisestä, siitä että toinen on tärkeä.
Ehkä kannattaa jutella yleisesti kaikenlaisista tunteista ja niiden merkityksestä lapsen kanssa?

 

Ehkä sanoisin puhelimessa, että äidilläkin on ikävä, onneksi nähdään jo xxx yön päästä. Vähän niinku lapselle viestiä, että ei ikävä oo pahasta, kun se loppuu aikanaan.

 

ja oikeudessa huoltokiissassa tollainen juttu kääntyisi äitiä vastaan että manipuloit lasta..eli äitinä pidä mölyt ja ikävät mahassa samallalailla kun vaik ukonilmalla esität rohkeaan vaik pelkäisitkin... sano vaik että esim. nyt let siellä ja maanantaina taas nähdään tai jotain...

 

Tietysti saat, mutta et saa ylireagoida tai alkaa itkemään yms. Voit kertoa että " niin äidilläkin on ikävä, mutta ikävä kuuluu rakkauteen ja me näemme pian" ei sen kummempaa.

 

No tottakai saa. Mun mielestä.
Kyllä minä olen lasten kanssa puhunut, että on mummia tai vaaria ikävä, tai jotakin muuta läheistä ihmistä, jos ei olla aikoihin nähty.
Olen kertonut, että minulla on ollut ikävä, kun ovat olleet mummolassa, ja että mukava kun tulivat jälleen kotiin.
Kyllä meillä pienetkin ovat ymmärtäneet, että jotakuta voi ikävöidä ilman huonoa omaatuntoa.
Ikävöinti on osoitus välittämisestä, siitä että toinen on tärkeä.
Ehkä kannattaa jutella yleisesti kaikenlaisista tunteista ja niiden merkityksestä lapsen kanssa?

mutta rehellisesti oletko miettiny asiaa isän kannalta tossa on vaarana se että lapsi ei haluu isin luo koska äidillä on ikävä...valitettavasti tiedän monta tälläistä tapausta..et taida olla eronnu itse

 

Ehkä sanoisin puhelimessa, että äidilläkin on ikävä, onneksi nähdään jo xxx yön päästä. Vähän niinku lapselle viestiä, että ei ikävä oo pahasta, kun se loppuu aikanaan.

Noin mäki oon sanonu. Ja kans, että aina saa soittaa, jos on ikävä tai paha olla, vaikka joskus on tullu itelle tosi paha olla =(

 

EI pidä koska äiti kertomalla ikävästään voi luoda ahistusta lapsele varsinkin 4v voi ajatella että äidillä on ikävä ja paha mieli kun olen isän luona kierrä kysymys jätä vastaamatta ja puhu vain että nyt olet isin luona ja teette kivoja juttuja plaap plaap plaap...näin vältät ongelmat ja olet reilu isää kohtaan...

Eiköhän se ole ihan hyvä, että lapsi oppii käsittelemään ihan normaaleja tunteita kuten juuri ikäväntunne on.

 

Kiitos,näin mä asiaa itsekin järkeilin ja en ihan ulalla voi olla kun samaa mieltä olevia on muitakin.Kysyin asiaa,tai varmistelin,koska itsestäni on luonnollista vasta lapselle että niin äidilläkin sua.Aloin vaan pohtia,että eihän se anna lapselle sitä mielikuvaa että isälle menosta ja olosta tulee äidille ikävä?Että siis se kun tahtoo ja viihtyy isällä onkin paha asia.

 

Mä oon ainakin kertonut. En ole eronnut, mutta esim. silloin kun nelivuotias esikoiseni oli isänsä kanssa Hollannissa sukuloimassa, tai kun hän oli viisivuotiaana isovanhempien kanssa viikon veneilemässä, niin tuli sanottua että minullakin on sinua ikävä.

 

Ehkä sanoisin puhelimessa, että äidilläkin on ikävä, onneksi nähdään jo xxx yön päästä. Vähän niinku lapselle viestiä, että ei ikävä oo pahasta, kun se loppuu aikanaan.

Samaa mieltä! Että aidillakin on ikävä mutta noin niinkun iloisesti eikä surullisesti ettei anna kuvaa että ikävä on surullinen asia

 

Jep,tuli aikasempi vastaus myöhässä.Mä kans luulen että lapsi osaisi ilmaista sen jos kokisi tuottavansa mielipahaa jommalle kummalle vanhemmalle.Jotensakin tuntuu että enemmän tuo kossi sitä ihmettelisi jos sivuuttaisin hänen äiti mulla on ikävä- lauseen. No jos hän nyt kamalat traumat saa äidin ikävästä niin puidaan niitä sit porukalla muutaman vuoden päästä

 

No tottakai saa. Mun mielestä.
Kyllä minä olen lasten kanssa puhunut, että on mummia tai vaaria ikävä, tai jotakin muuta läheistä ihmistä, jos ei olla aikoihin nähty.
Olen kertonut, että minulla on ollut ikävä, kun ovat olleet mummolassa, ja että mukava kun tulivat jälleen kotiin.
Kyllä meillä pienetkin ovat ymmärtäneet, että jotakuta voi ikävöidä ilman huonoa omaatuntoa.
Ikävöinti on osoitus välittämisestä, siitä että toinen on tärkeä.
Ehkä kannattaa jutella yleisesti kaikenlaisista tunteista ja niiden merkityksestä lapsen kanssa?

mutta rehellisesti oletko miettiny asiaa isän kannalta tossa on vaarana se että lapsi ei haluu isin luo koska äidillä on ikävä...valitettavasti tiedän monta tälläistä tapausta..et taida olla eronnu itse

Minä voin itkeä ilosta tai jostakin suuresta taideteoksesta, olen selittänyt, että ihminen voi itkeä kivusta, surusta, ilosta, onnesta ja hyvästä, kauniista laulusta, baletista jne. Erilaisista tunteista.

Minulla on ikävä, kun lapset ovat esim mummolassa pidemmän aikaa. Olemme puhuneet jo 2-vuotiaasta lähtien jokaisen lapsen kanssa, että toista voi ikävöidä. Kun joku tärkeä ei ole paikalla, saa ja voi ikävöidä, se on ihan ok, ja sitten halataan kun nähdään, ja kerrotaan kuinka välitetään tai kuinka on ollut ikävä.
Eli nyt ikävöidään tärkeitä läheisiä sukulaisia, soitellaan, laitetaan meilillä kuvia, ja kun tavataan, halataan, kerrotaan, että ollaan ikävöity.

Kaipaus ja ikävä ovat ihan normaaleja hyviä tunteita, ja niitä tuntee monia ihmisiä kohtaan, ihan syyllistymättä.
Kysymys lienee siinä, kuinka tunteet ja niiden kokeminen selitetään lapselle?

 

Tarkoitushan on saada lapsesta tunne tasolla "normaali"(heitoissa siksi että normaalin määritelmä on niin laaja,ettei kukaan nyt pääse avautuu tästä sana valinnasta) ihminen.Ja musta myös lapsen pitää saada ja oppia ilmaisemaan kaikkia tunteitaan niin että kokee sen hyväksyttäväksi. Kyl mä luulisin että kokisin itse jossain olevan jotain mätää jos lapsi ei ikävöisi.Tietenkään lapsi joka ei osaa ikävöidä ei voi ikävöidä tai ainakaan osaa sitä kertoa. Aikuisista läheisistähän lapsi katsoo mallia ja opettelee.Huomaa nyt selvästi esim sen että miehen isä ei ole ollut lapsilleen kovin sylittelijä isä koska se on pitänyt opetella omien kohdalla,samoin halaaminen ja anteeksi pyytäminen ei ole oikein meidän lapsuuteen kuulunut. Toki haluan että lapselta pyydetään tarvittaessa anteeksi,kyllä aikuisetkin tekee sellaisia asioita joita pitää pahoitella.

Niin ja mitä äidin ikävän ilmaisuun tulee,ei ole tarkoitus manipuloida lasta tyyliin äidillä on nyt hirvee ikävä kun sä oot isin luona,ei herran jestas sentään.Äidistähän on mukavaa jos lapsi viihtyy ja tahtoo olla isin kanssa.