Saako koiran pennun rekisteröityä jos myyjä ei rekisteröi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja apuvakaipaava
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ei.
Jokin syy siinä on, ettei kasvattaja rekisteröi, esim vahinkoastuminen (tuli ekana mieleen, koska kaveri ei rekisteröinyt pentuetta tästä syystä).
Ostaja ei voi rekisteröidä yhtä pentua muuten rekisteröimättömästä pentueesta :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree;25949352:
Ei.
Jokin syy siinä on, ettei kasvattaja rekisteröi, esim vahinkoastuminen (tuli ekana mieleen, koska kaveri ei rekisteröinyt pentuetta tästä syystä).
Ostaja ei voi rekisteröidä yhtä pentua muuten rekisteröimättömästä pentueesta :D

Ei siis ole muuta kuin jotta mie en ole tollaseen perehtynyt niin tiedä onko koko homma helppo vai ei.

olen siis se myyjä joskus tulevaisuuden saatossa ehkä.

Itselläni on koira jolla kaikki kunnossa ,samoin olisi isällä.

pennut lähinnä tehdä kun me haluamme toisen koiran tähän ja tämä samanrodun isä ehdokkaan omistajat ovat kanssa haaveilleet yhtä pitkään eli vuoden verran jos tehtäisiin ..
kun sitten olisi kolmelle muulle pennulle jos niitä tulisi heidän suvussa ja meidän suvussa halukkaita ottajia kaveriksi.

mutta juuri tuota jos luoja suo niin että tulisi vain ne kaksi pentua niin no proplemo,tai sen 5 pentua niin niille olisi heti koti mutta koirat tosiaan voivat sen 8 pyöräyttää niin mietitty mites sitten niiden muiden että mikä prosessi se on reksiteröidä..mutta eli se pitäisi tehdä itse,pitää googlella selata mitä siihen sitten tarvitsee eläinlääkärin tarkistusten,sirutusten yms lisäksi.
 
Jos ihan rotukoiria aiot kasvattaa, suosittelen lämpimästi kennelliiton kasvattajakurssia. Saat siellä kaikkiin esittämiisi kysymyksiin vastauksen, ja paljon muutakin infoa.

Olen varmaan ilkeä ilonpilaaja, mutta jos ainoa syy teettää pentue on "saada toinen koira ja isän omistajatkin samaa haaveilevat" kannattaa ihan oikeasti pohtia, ryhtyykö puuhaan...
 
[QUOTE="sipsi";25949423]Jos ihan rotukoiria aiot kasvattaa, suosittelen lämpimästi kennelliiton kasvattajakurssia. Saat siellä kaikkiin esittämiisi kysymyksiin vastauksen, ja paljon muutakin infoa.

Olen varmaan ilkeä ilonpilaaja, mutta jos ainoa syy teettää pentue on "saada toinen koira ja isän omistajatkin samaa haaveilevat" kannattaa ihan oikeasti pohtia, ryhtyykö puuhaan...[/QUOTE]

et ole ilonpilaaja,et sitä netin kautta kykene olemaan =)

Kyllä me omilla ajattelimme ne tehdä,tiedämme ettei sairauksia,terveet lonkat,kaikki testit yms muutenkin olemme tehneet kumpikin koiranomistaja ja säännölliset eläinlääkäri käynnit vuodessa.

Harrastuksena metsästys yms niin koirat siihen tarkoitukseen tulisivat meille,joten niiden paperittomuus ei merkitse meille mitään.

tuota vain jos joutuu myymään/antamaan ylimääräiset pennut niin miettittiin rekisteröintiä tai ei rekisteröintiä jos omistaja haluaa koiran vain koti koiraksi,tästä syystä tavallaan antaa se koira ja sillä ehdolla että se leikataan eikä sukua jatketa enään..
mutta juu mie googlailen kennelliiton sivuja ja katselen asiaa.
 
Tuollainen sopimus ei ole sitova. Eli voitte vaikka tuon kirjata ja siitä sopia, mutta pennunomistajan ei ole moista pakko noudattaa.
 
http://www.kennelliitto.fi/FI/jalostusjakasvatus/rekisterointi/rekisterointi.htm

Tuossa ohjeita rekisteröintiin. Mielestäni rekisteröinti on hommana paljon pienempi kuin esim. ajattelemasi kastrointi-sopimukset. Rekisteröinti on myös ostajalle todistus siitä että kaikki tosiaan on ok. Minulle henk. koht. se kertoo myös jotain pennun ostajasta, että haluaa reikisteröidyn pennun. Eikä rekisteröidystäkään pennusta ole mikään pakko pyytää korkeaa hintaa, yhtä hyvin sellaisenkin voi antaa ilmaiseksi jos niin tahtoo.

Sitäpaitsi jos sattuukin että pennusta kasvaa lyömätön metsästyskoira, voi se periyttäminen ja rodun parissa harrastaminen alkaakin kiinnostaa, vaikka alussa tuntuisi että metsästyskaveria vaan haetaan. Siinä vaiheessa on kurja jos itse tietää että koira on puhdasrotuinen mutta mitään todistusta ei asiasta ole antaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
Tuollainen sopimus ei ole sitova. Eli voitte vaikka tuon kirjata ja siitä sopia, mutta pennunomistajan ei ole moista pakko noudattaa.

Ei kyllä pidä paikkaansa, kyllä noita ehtoja voi kirjata kauppasopimukseen, mutta niistä pitää saada kompensoiva hinnanalennus, ja jos koira ilmaiseks annetaan tuota ehtoa vastaan niin varmasti se oikeudessa katsotaan ihan riittäväksi "hinnanalennukseksi"..
 
ilman hinnan alennuksia ei ole mitään merkitystä. piut paut voi sanoa!

onko juuri näillä koirilla jotain annettava rotuun? varsinki jos ovat mettärotua niin toimivatko mettässä hyvin? saalista? pelkkä nätti ulkonäkö mettäkoiralla ei paljoa lämmitä.. esim jos ei hirveä hauku :D Mikä rotu kyseessä?
 
Yhteistyössä