Lisäksi tämä ihana amway mainostaa, yksi sen isoimmista arvoista, on: enemmän aikaa perheelle! Todellisuus on jotain muuta, eli aikaa on paljon vähemmän. Ensin on päivätyö ja iltaisin pitäisi käydä asiakkaiden luona, rekrytoidä uusia, käydä hengen nostatus koulutuksissa taputtamassa ja viettää vielä viikonloput seminaareissa. Kaiken lisäksi on kuulema pakko "opiskella asiaa" noissa seminaareissa kun muuten ei voi ymmärtää tätä liiketoimintaa. Ja ne kaiken lisäksi vielä maksaa!!
Se miksi vaahtoan, että olen helkutin vihainen itselleni. Kaveri tuputtu ja tuputti kunnes tyhmänä otin aloituspaketin. Kyllä ottaa päähän. No, aikaa on kulunut sen verran vähän, että voisin sen vielä paluttaa. Olen meinaa nyt tutustunut tähän ja huh huh. Suurempaa idiotismia saa hakea!! Olen siis itsekkin täys idiootti.
Kyseessä on lapsuuden kaverini, joka saattaa olla kohta entinen, tosi sääli. Ei ole halunnut yhtään ymmärtää kritiikkiäni amwaytä vastaan ja ylistää vain sitä kuinka hienoa ja helppoa kaikki on, eikä tarvitse kaupasta kantaa kuin ruoka.. Kuinka ympäristöystävällistä onkaan tuoda pesuaineensa lentokoneella oikein ameriikasta asti.
Olisimpa tutustunut asioihin tarkemmin ennen liittymistä.. No, se on varma, etten ikinä myy ainuttakaan tuotetta kenellekkään enkä rekrytoi ainuttakaan ihmistä. Jos menetän tämän ystävän amwaylle on se ainakin viimeinen!!
Tuotteiden myyntihän tässä ei olekkaan pääasia, vaan osta itse "omasta" nettikaupastasi sika hinnalla ja hommaa uusia tyhmiä jotka tekevät samoin
Näin minut opetettiin, ehkä tosin vähän kauniimmilla sanoilla.