vierailija
mitäs sanotte, lapset (2) alle kouluikäisiä, toinen vielä taapero. Opiskelupaikka sen verran kaukana, että muutettava opiskelija-asuntoon. Viikonloppuisin tietysti kävisin kotona. Saako lapset trauman?
vierailija
Kannattaa pitää mielessä että jos lapset on eri sukupuolta kannattaa jättää kondomeja pinnasängyn alle, ettei satu vahinkoa 
Onnea opiskeluun!
Onnea opiskeluun!
vier4
En ainakaan tietääkseni ole traumatisoitunut vaikka joku tuollainen järjestely jossain vaiheessa omaakin lapsuutta oli, tais mutsille olla kuitenkin rankempaa
vierailija
Lapsuudestani 10 vuotta isäni asui töiden takia ulkomailla, joka 6. viikko tuli viikoksi suomeen. Ilman traumoja selvittiin, vaikka ikävä oli koko perheellä kova.
vierailija
Saa muuttaa, traumoja lapset saa väistämättä kilo kaupalla joten sinänsä niiden absoluuttinen välttely ei ole mikään tavoite (psyykkinen kehitys on traumojen ja korjaavien kokemusten summa, ja niitä traumoja on kaikki alkaen siitä että vauva ehtii alkaa itkeä kun äiti on vessassa - tässä yhteydessä "trauma" ei siis tarkoita sitä että lapsen pää tungetaan uuninluukun väliin ja paukutetaan joka lauantai). Mutta tottakai se vaikuttaa suhteeseen ja voi taaperon mielessä muodostua hylkäämiskokemukseksi, mutta se onko siitä haittaa riippuu mm. siitä millainen vanhempi-lapsi-suhde on ennen muuttoa, millaiseksi se muodostuu muuton myötä ja millaisia muita hoivasuhteita lapsella on (varsinkin suhde siihen perusarkea pyörittävään hoivaajaan).
Henk.koht. en voi ymmärtää että joku oli, oli isä tai äiti, vapaaehtoisesti lähtee pienen lapsensa arjesta, mutta se etten minä kykene sitä ymmärtämään ja niihin motiiveihin eläytymään ei tietysti tarkoita mitään muuta kuin sitä että ymmärrykseni on rajallinen
Henk.koht. en voi ymmärtää että joku oli, oli isä tai äiti, vapaaehtoisesti lähtee pienen lapsensa arjesta, mutta se etten minä kykene sitä ymmärtämään ja niihin motiiveihin eläytymään ei tietysti tarkoita mitään muuta kuin sitä että ymmärrykseni on rajallinen
En raskisi omiani heittää. Mutta jokainen tekee kugen itsele katsoo parhaaksi
Saa.
Itse tosin pyrisin ottamana taaperon mukaani ja järjestämään lukujärjestyksen siten että vikosta tulisi max. nelipäiväinen.
Onnea opiskeluun.
Itse tosin pyrisin ottamana taaperon mukaani ja järjestämään lukujärjestyksen siten että vikosta tulisi max. nelipäiväinen.
Onnea opiskeluun.
vierailija ahhaa
Vierailija vaan näsäviisastelee... Tai yrittää olla hauska. Ap ei maininnut aloituksessaan, että lapset jäisivät aikuisen hoiviin...
~Anne~
Enpä raaskis jättää vaikka kuin olis isä kotona. Muutto puoliväliin olis oma ratkasu, jos matka olis joku 2h matka.
Paljonko se matka sulla on?
Paljonko se matka sulla on?
viera.s
Jos sinä olet tähän asti pääasiassa lapset hoitanut ja nyt vaan katoat viikoiksi heidän elämästään niin joo, kyllä se taapero varmasti jonkintasoisia traumoja saa. Jos isä on ollut pääasiallinen hoitaja tai lapset jo pitkään päivähoidossa ja molempien yhtä lailla hoitamia, ei niin paha juttu.
Minä odottaisin ainakin siihen, että molempien lasten kanssa pystyy kunnolla asiasta juttelemaan, ennen kuin tuollaiseen ratkaisuun päätyisin. Tai no jos sentään osa päivistä onnistuisi etäopintoina eikä ihan viittä päivää tarvitsisi joka viikko olla lapsista erossa, se helpottaisi asiaa.
Minä odottaisin ainakin siihen, että molempien lasten kanssa pystyy kunnolla asiasta juttelemaan, ennen kuin tuollaiseen ratkaisuun päätyisin. Tai no jos sentään osa päivistä onnistuisi etäopintoina eikä ihan viittä päivää tarvitsisi joka viikko olla lapsista erossa, se helpottaisi asiaa.
vierailija
lapset ovat olleet kotihoidossa, eskarilainen toki käynyt eskarissa aamupäivisin... Nyt tosin tarvittaisiin todennäköisesti vuorohoitopaikka
vierailija
No ei saa traumaa, jos isä hoitaa. Elämässä tulee tilanteita, jolloin työ tai opiskelu vaatii tuollaista. On paljon isiä, jotka joutuu olemaan poissa kotoa. Oma isänikin oli monta vuotta töissä siten, että maanantaina lähti ja perjantaina tuli kotiin. Monilla äideilläkin on töitä, että välillä on oltava poissa kotoa.
Toisaalta tilanne hyvä, että saat keskittyä rauhassa opiskeluun ja viikonloppuna sulla on aikaa lapsille. Ikävä varmasti on kaikilla, mutta jos tilanne vaatii niin pakkohan se on.
Toisaalta tilanne hyvä, että saat keskittyä rauhassa opiskeluun ja viikonloppuna sulla on aikaa lapsille. Ikävä varmasti on kaikilla, mutta jos tilanne vaatii niin pakkohan se on.
Outoo
Vaikea tilanne mutta pitää muistaa, että opiskelut lie tähtäävät perheen paremman tulevaisuuden eteen?
Eipä nuo tuntemani ihmiset ole sen kummempia traumoja saaneet vaikka osan äiti on lähtenyt lätkimään tai kuollut. Muutama on jopa kiitellyt kun älysi lähteä ja isä hoiti lapset + sukulaiset olleet tukena osalla. Isät osaa kasvattaa, hoitaa jne yhtälailla kuin äiditkin.
Veljenkin vaimo vain päätti alkaa "elämään" ja lähti pari vuotta sitten. Hyvin ovat pärjänneet.
En siis näe ongelmia ap:n tilanteessa jos oma pää kestää olla viikot lapsistaan ja miehestään erossa. Eihän se ole kuitenkaan pysyvä tilanne vaan opiskelujen ajan.
Tsemmpiä suunnitelmille!
Eipä nuo tuntemani ihmiset ole sen kummempia traumoja saaneet vaikka osan äiti on lähtenyt lätkimään tai kuollut. Muutama on jopa kiitellyt kun älysi lähteä ja isä hoiti lapset + sukulaiset olleet tukena osalla. Isät osaa kasvattaa, hoitaa jne yhtälailla kuin äiditkin.
Veljenkin vaimo vain päätti alkaa "elämään" ja lähti pari vuotta sitten. Hyvin ovat pärjänneet.
En siis näe ongelmia ap:n tilanteessa jos oma pää kestää olla viikot lapsistaan ja miehestään erossa. Eihän se ole kuitenkaan pysyvä tilanne vaan opiskelujen ajan.
Tsemmpiä suunnitelmille!
Itse jätin vastaavassa tilanteessa ottamatta opintopaikkaa vastaan. En vaan pystynyt siihen.
Mullakin olisi ollut sen verran pitkä matka kouluun, ettei mitenkään olisi voinut kotoa käsin kulkea. Sen lisäksi olisi pitänyt tehdä 1-2 viikon mittaisia opintomatkoja ympäri Suomen, niin käytännön järjestelyt eivät olisi onnistuneet. Mieskin tekee välillä keikkatyötä, niin sitten lasten olisi pitänyt olla keskenään joinakin iltoina kotona.
Mullakin olisi ollut sen verran pitkä matka kouluun, ettei mitenkään olisi voinut kotoa käsin kulkea. Sen lisäksi olisi pitänyt tehdä 1-2 viikon mittaisia opintomatkoja ympäri Suomen, niin käytännön järjestelyt eivät olisi onnistuneet. Mieskin tekee välillä keikkatyötä, niin sitten lasten olisi pitänyt olla keskenään joinakin iltoina kotona.
vieraisilla
En ikinä kykenisi lähtemään noin Lapsilla hyvä isä kylläkin mutta silti kuolisin ikävään.
Lapsilla hyvä isä kylläkin mutta silti kuolisin ikävään.
vierailija
Miten pitkistä opinnoista on kyse? Voisiko osan opinnoista suorittaa etukäteen etänä avoimessa yliopistossa?
400 kilometrin matka on sen verran pitkä, että viikonloppukin jää lyhyeksi, jos jo maanantaina pitää aamusta olla opiskelemassa. itse en tuohon alkaisi, ellei olisi jonkinlainen pakko. Tai puolisen vuotta voisin tuosta selvitä, mutta en pitempään.
400 kilometrin matka on sen verran pitkä, että viikonloppukin jää lyhyeksi, jos jo maanantaina pitää aamusta olla opiskelemassa. itse en tuohon alkaisi, ellei olisi jonkinlainen pakko. Tai puolisen vuotta voisin tuosta selvitä, mutta en pitempään.
vierailija
Tuskin lapset traumatisoituvat, mutta oletko itse valmis luopumaan suhteestanne. Jos olet viikot pois, vaikuttaa se väistämättä sinun ja lasten välisiin suhteisiin etäännyttävästi. Itse en sitä kestäisi, mutta ihmiset ovat erilaisia.
viera.s
Väitän, että aika moni saa kyllä traumoja ja suree vielä aikuisena, jos äiti tai isä niin vaan hylkää. Kuolema on vähän toinen juttu, todella surullista tietysti sekin, mutta hylkäämiskokemus voi synnyttää lapsessa myös arvottomuuden tunteita ja murentaa itsetuntoa. Tunnenkin ihmisiä, jotka vanhemman menetystä usein vielä aikuisena suree. Sattuu olemaan näissä tapauksissa kyllä isä kyseessä.
Tietysti verraten siihen, että se toinen vanhempi on joku väkivaltainen tai päihdeongelmainen hullu, voi olla parempi että vaan katoaa elämästä. Mutta jos vanhempi on ollut kunnollinen ja rakastava, niin ei varmasti yksikään lapsi kiittele häntä siitä, että lähti ja lapsensa hylkäsi.
Mutta eihän aloittajan tarkoituksena ole toki lapsiaan hylätä. Ongelma on vaan se, että ainakin se taapero voi jonkinlaisena hylkäämisenä äidin pitkät poissaolot kokea, jos on vielä niin pieni ettei kunnolla asiaa ymmärrä.