Rytmihäiriöistä kärsivät!

Olen kärsinyt lapsesta saakka SVT-nimisistä sydämen tiheälyöntisyyskohtauksista, jotka välillä ovat pois pitkään ja toisinaan taas niitä tuntuu tulevan koko ajan. Esikoista odottaessani raskaus meni tosi hyvin, vaikka raskauden keskivaiheilla tykytyksiä oli lähes päivittäin. Nyt elän vaihetta jolloin kuume toisesta on kova, mutta myös tykytyksiä tulee usein - jopa niin että ne ovat alkaneet vaikuttaa mielialaan, ja välillä koen paniikkituntemuksia pelkästään kohtauksen ajattelemisesta.

Onko muita kuumeilevia/äitejä joilla on rytmihäiriödiagnoosi tai -oireita? :wave:

Jaettu ahdinko tuntuu aina pienemmältä :)
 
No mulla ollut aina rytmihäiriöitä. On tutkittu, eikä ole elimellistä vikaa. Pahimmillaan olivat toisen lapsen syntymän jälkeen noin puolitoista vuotta. Nyt lapsi 2,5 vuotias ja rytmihäiriöitä vain satunnaisesti.

Sulla taitaa tuo henkinen puoli, eli lievä paniikki ja ahdistus(?) vaikuttaa asiaan. Sehän on vaaratonta eikä ole este raskaudelle.
 
JenPen
Mulla on tuo SVT-taipumus myös. Ablaatiohoitoa suositeltiin, mutta omasta mielestäni tilanne ei ole niin paha että se olisi välttämätöntä. Mulla on Propralia kohtauksiin, joskaan en niitä usein ota. Minulla myös kausia, jolloin kohtauksia ei tule aikoihin ja esimerkiksi nyt parhaillaan taas sellainen kausi että ainakin pieniä tuntemuksia on jatkuvasti. Onneksi on oppinut ennakoimaan ne, huomaa heti alkuunsa kohtauksen ja ehtii siinä sitten rauhoittua ja vetää henkeä niin ettei se välttämättä kunnolla alakaan.

Kerrottiinko sulle AP miten vaikuttaa raskaana ollessa tuo taipumus, vai vaikuttaako mihinkään? Olen itse sitä miettinyt, vaikka vasat yritetään esikoista. Saako raskaana ollessa ottaa niitä lääkkeitä?
 
Ite olen kärsinyt 15 vuotiaasta lähtien rytmäreistä. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen aloin sitten syömään säännöllisesti beetasalpaajaa myös toisen ja kolmannen odotuksen aikana. Ei vauvalle ollut haittaa. Salpaajat vain eivät oikein näihin tehoa. Nyt 14 vuotias tyttärenikin kärsii näistä, on taipumus periytyä :(
 
JenPen samanlaiselta vaikuttaa meidän vaivat :)

Mulla on tutkittu tuo SVT tosi tarkkaan, vaaraton on myös raskausaikana. Lääkäri vain totesi, että jossakin vaiheessa raskautta voi tykytyksiä tulla enemmän koska raskaus provosoi niitä. Näin kävikin, mutta menivät vagusärsytyksellä aina nopeasti ohi. Propralia otin tarpeen mukaan lääkärin ohjeesta myös raskausaikana. Lääkkeen totesi turvalliseksi perinatologian erikoislääkäri, joten luotettava tieto on. Synnytyksessä oli vain vähän lisälyöntejä, ei muuta. Sikiölle SVT:stä ei ole vaaraa.

Tällä hetkellä en ole raskaana (vaikka toive onkin suuri!) ja sain kardiologilta Orloc-reseptin (bisoprololi). Tätä beetasalpaajaa otetaan hyvin pieni määrä (1/2 tabl!) joka päivä ja sen vaikutus on pitkäkestoinen ja rytmihäiriöitä ehkäisevä. Olen ollut tosi tyytyväinen, yhtään tykytystä ei sen jälkeen ole tullut! Orlocia ei suositella raskausaikana joten jos raskaudun niin taas siirryn Propraliin tarvittaessa.

Laitan tämän myös yv:nä jos et sattuisi ketjua lukemaan!

Jaksamista vaivan kanssa, se ei tosiaan ole mikään este raskaudelle! :wave:
 
mulla on kans rytmihäiriöitä, mutta ei tiheälyontisyyttä vaan sellaisia ikäviä muljahduksia. niitä on välillä koko ajan ja välillä saattaa mennä vuosia ilman. tutkittu on ja mitään vikaa ei pitäisi olla. silti ahistaa... :attn:
 
Alkuperäinen kirjoittaja katmat:
mulla on kans rytmihäiriöitä, mutta ei tiheälyontisyyttä vaan sellaisia ikäviä muljahduksia. niitä on välillä koko ajan ja välillä saattaa mennä vuosia ilman. tutkittu on ja mitään vikaa ei pitäisi olla. silti ahistaa... :attn:
Nuo muljahdukset voivat olla lisälyöntejä luulisin, koska itsellänikin on ollut kyseisiä muljahduksia ja myös rytmihäiriöitä pari kertaa mutta johtuu varmaa synnynäisestä sydänviastani.. Kuun lopussa olisi kontrolli ja odotukset on kovat sillä haluaisin korjausleikkauksen mahdollisimman pian että voisin perhettä alkaa suunnittelemaan sillä vauvakuumeilua on ollut aika hurjanakin välillä :)

 
Alkuperäinen kirjoittaja katmat:
mulla on kans rytmihäiriöitä, mutta ei tiheälyontisyyttä vaan sellaisia ikäviä muljahduksia. niitä on välillä koko ajan ja välillä saattaa mennä vuosia ilman. tutkittu on ja mitään vikaa ei pitäisi olla. silti ahistaa... :attn:
Tätä ja tiheälyöntisyyttäkin on. Propralia on tarvittaessa. Tuo tykytys mulla ainakin liittyy ahdistukseen, tai pelkotiloihin tai jännitykseen, vaikkei muka mikään "vaivaiskaan", mutta pinnan alla kytee.
Kävin Tayssissa tutkituttamassa pumpun, että josko tehtäisiin ablaatiohoito, mutten loppuviimein pystynytkään polttamaan mitään piuhoja

:ashamed: :p
 

Yhteistyössä