Hei kaikki ja surulle pahoittelut saamastasi tiedosta! :hug:
Muistan itsekin erittäin hyvin sen järkytyksen ja ahdistuksen tunteen, mikä tuli, kun diagnoosi tehtiin, vaikka nyt minulla kaavinnasta on jo 6kk. Minullehan diagnoosi sanottiin jo suoraan ultrasta seuraavana päivänä - sen verran selvä tapaus oli jo ultralla katsottuna.
Alussa taistelin paljon kysymyksen "miksi juuri meille" kanssa, mutta ajan kanssa sekin ajatus on jäänyt pääosin pois. Tilanne on ollut vaan pakko hyväksyä ja olen yrittänyt kaivaa positiivisia asioita, mitä tapahtuma on tuonut. Alussa se oli tosi vaikeaa, koska olin katkera, surullinen, vihainen yms. mutta ajan myötä positiivisia asioita löytää yhä enemmän. Minua on helpottanut suunnattomasti myös ajatus "näin oli tarkoitettu tapahtuvaksi". Olen ns. perususkonnollinen, mutta myös turvautuminen "yläkertaan" on antanut mulle voimia.
Minun karenssiaikani tulee olemaan 10kk kaavinnasta lukien (jos/kun kaikki sujuu sinne saakka hyvin). Koska alku-hCG-arvoni oli korkea (247 000), niin siitä johtuen en selviä tästä puolella vuodella. Kuten aiemmissa viestissäni kirjoitin, jutellessani netin kautta kohtalototovereiden kanssa, olen huomannut, että eri sairaaloissa on eri käytännöt, mutta omassa sairaalassani karenssiaikani on tämä.
Suru, kun olet juuri saanut diagnoosin, karenssiaika tuntuu pitkältä, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että se menee nopeasti. Kannattaa tosiaan jutella ihmisten kanssa ja netin kautta vaihtaa kuulumisia saman kokeneiden kanssa. Lisäksi itseäni on auttanut mukavan tekemisen keksiminen iltoihin ja viikonloppuihin ja mm. erilaisten pikkumatkojen tekeminen. On hyvä, että on lyhyitä etappeja, mitä odottaa, ettei pelkästään ajattele seuraavana etappina raskauden uutta yritystä.
Oikein paljon voimia sinulle - tästä kyllä selvitään ja sen jälkeen ollaan entistä vahvempia ihmisinä! Vaihdetaan kuulumisia netin kautta puolin ja toisin!