Heippa kaikille!
En ole kirjoitellut kuulumisiani sitten ketjun alkupään (nimimerkki Tiuku, joka on nyt varattu), mutta nyt taitaa kyllä olla siihen aihetta: sain tänään viimeisen kontrollilabran tuloksen, ja se on negatiivinen. Olo on ihanan kevyt ja helpottunut! Monesti tämä päivä tuntui olevan niiiiiiin kaukana -ja nyt se on kuitenkin tässä.
Toivottavasti tarinani voi tuoda lohtua jollekin kohtalotoverille:
Odotimme esikoistamme, ja ensimmäinen raskauskolmannes alkoi olla lopuillaan. Olin reilun kuukauden ajan voinut todella pahoin aamusta iltaan ja oksentamisen seurauksena paino senkun laski. Vaikka olin jo alipainoinen, vauvan kuitenkin todettiin olevan kunnossa, sydänäänetkin kuuluivat niin selvästi. Raskaushormoniarvo 96 000 ei viitannut minkään olevan pielessä. Lopulta jouduin kotikaupunkimme sairaalaan ja sieltä edelleen isompaan sairaalaan, jossa todettiin, että istukkavillus on hyperplastista eli tukahduttaa kaiken muun mitä kohdussa on. Kellään ei riittänyt minulle aikaa tai edes sympatiaa, mutta sen verran kanssani keskusteltiin, että ykskantaan ilmoitettiin seuraavaksi päiväksi varatun kaavinnan. Yön itkin yksinäni ja seuraavana päivänä minut pistettiin uneen ja toimepiteeseen.
Raskauskieltoa annettiin 6 kuukautta ja alkoi raskaushormonin seuranta verikokein. Pitoisuus laski hyvin hitaasti, kunnes kolmantena kuukautena se lähti nousuun. Taas nukutus, ja tällä kertaa imukaavinnan sijaan mekaaninen kaavinta. Kolme viikkoa tilannetta seurattiin, mutta koska arvo ei vieläkään laskenut, pääteltiin istukkakudoksen tunkeutuneen kohtulihaksen läpi ja etenevän nyt jossain kehossani. Keuhkot kuvattiin ja todettiin, ettei siellä ole muutoksia (etäpesäkettä). Alkoi sytostaatihoito, jota sain 12 kertaa, koska arvo ei vähemmällä negaksi muuttunut. Solumyrkkyjen sivuvaikutukset tuntuivat hirveille. Tuli todella kipeät ja isot nestekystat munasarjoihin, ja suun ja nielun limakalvot vaurioituivat niin, että jouduin sairaalaan ruokintaan, ja sitten sain vielä lopulta epilepsiakohtauksenkin, minkä vuoksi päätä tutkittiin jos jonkinlaisin keinoin. Mutta kasvainta ei onneksi löytynyt sieltäkään -aivojen sähköisen toiminnan häiriö kuitenkin. Se osoittautui ohimeneväksi, eli epilepsiadiagnoosia ei tarvinut asettaa -6kk ajokieltoa kuitenkin sain.
Sytot loppuivat vähän ennen ennenkuin oli esikoisemme laskettu aika. Loppumisesta alkoi vuoden pituinen karenssi, joka on nyt vihdoin ohitse. Toistaiseksi emme vielä jätä ehkäisyä pois, sillä haluamme antaa vielä pölyn laskeutua, mutta toivottavasti kesä korjaa meidät niin, että syksyllä uskaltaisimme uudestaan lähteä tähän riskaabeliin yritykseen... Aika näyttää. Emme ota paineita -mielenrauha on kaiken aa ja oo ennenkuin voimme uudestaan yrittää. Siitä on kyllä suuri huoli, että onnistuuko raskautuminen -olenhan nyt sytojakin jo saanut. Lääkärit tosin väittävät, etteivät nämä metotreksaatit tule vaikuttamaan asiaan, vaan päinvastoin historia on osoittanut, että raskaaksi pystyn tulemaan ja mieheni pystyy tekemään minut raskaaksi. Mutta mutta.
Nasu-79: Tunnen oikein luissa ja ytimissä tuon tuskasi, kun ympärillä "lisäännytään" ja siitä pitää tietysti heidän kanssaan riemuita. Kyllä tekee kipeää! Joka kerta. Minä en osaa olla muuten kuin ottamalla vähän etäisyyttä näihin ihmisiin, sillä en kerta kaikkiaan kykene myötäelämään tavalla, jota he toivovat. Itse päätin työni luonteen vuoksi kertoa lähimmille työtovereilleni miksi olin niin kauan pois töistä. Nyt tuntuukin aivan käsittämättömälle, että vaikka he tietävät mitä elän, eräs 5-kymppinen työtoverini on alkanut aivan ylettömästi hehkuttaa vauvajuttuja. Lähdinpä tälläkin viikolla kahvihuoneesta hippulat vinkuen, kun hän hekumoi Tanskan uutta prinsessavauvaa (!) ja miten ihana posket ja tuutuluu, katsokaa nyt tekin, ai ai kyllä vauvat on ihania...
Mutta summa summarum: Monesti elimistö korjaa itse epätasapainotilansa, ja jos ei korjaisikaan, sitten kaavitaan uudestaan. Ja jos sekään ei auta, ryhdytään lääkitsemään, josta siitäkin loppujen lopuksi selviää vielä ihan fyysisesti ehjäksi ihmiseksi. Tässäkään vaiheessa ei vielä puhuta istukkasyövästä, vaan se on edelleen mola. Ja jos tila rypäleraskauden hoitamattomuuden vuoksi etenisikin istukkasyöväksi asti, se on maailman parhaiten hoidettavissa oleva syöpä -paranemisprosentti ei ole kovinkaan kaukana sadasta. Ja lopulta se pitkän pitkän pitkä karensiaikakin on kulunut! Itse olemme nyt taas samassa pisteessä kuin 2 vuotta sitten: vauvasta haaveilemassa.
Meillä taitaa tökkiä nettiyhteys vai onkohan vika sivustossa, mutta toivottavasti tämä sama viesti ei nyt tule montaa kertaa...
Myötätuulta elämäänne!
