Hei kaikille,
Kirjoittelen tänne nyt siinä toivossa, että löytäisin täältä vertaistukea omaan tilanteeseeni ja myös lohdukkeeksi muille mikäli samanmoiseen tilanteeseen joku muu on joutunut. Suurimmaksi osaksi tilanne osaltani alkaa olemaan ohitse ja uuden vauvan suunnittelu lähestyy.
Tässä tarinani:
Vuodenvaihteessa teimme puolisoni kanssa päätöksen siitä, että alamme yrittämään omaa, yhteistä pikkuista. Keväällä, toukokuussa saimme raskaustestiin plussan - onnemme oli sanoinkuvaamatonta. Kaikki meni hyvin, en mielestäni kärsinyt mitenkään epänormaalia voimakkaammasta huonovointisuudesta enkä vuodoista. Olin vain äärmimmäisen onnellinen vatsassani kasvavasta pienestä elämästä.
Heinäkuun alussa oli ensimmäinen ultra, viikolla 13. Lääkäri totesi, että kaikki ei ollut hyvin ja siitä alkoi minun syöksykierre. Todettiin osittainen rypäleraskaus. Seuraavana päivänä kaavintaan, tämän jälkeen viikottain verikokeet. Raskauskarenssi oli kaavintapäivänä puoli vuotta, jälkitarkastuksessa vuosi ja sen jälkeen kun HCG arvot laskivat nopeasti niin lääkärit laskivat karenssiajan takaisin puoleen vuoteen. Arvojen seurannassa olen tähän asti käynyt. Edellis viikolla saimme hyviä uutisia; eli seurannassa ei tarvitse enää käydä ja ehkäisyn voimme jättää helmi-maaliskuussa pois. Luojan kiitos.
Kokemus on ollut henkisesti hyvin raskas. Päivä kerrallaan ollaan menty ja muista onnellisista asioista olen onneksi saanut muuta mietittävää ja siten jaksanut eteenpäin. Erityisen raskaan kokemuksesta teki se, että sitä oli henkisesti jo niin valmistautunut äitiyteen ja yhtäkkiä se kaikki pyyhittiinkin minulta pois, tuskaa tässä menetyksessä lisäsi rypäleraskauden harvinaisuus ja kysymys miksi juuri meille käy näin + että edes lääkärit eivät osanneet antaa yksiselitteisiä vastauksia kysymyksiini. Kaikki vastaukset olivat ristiriitaisia ja mielenrauhan sain vasta kun itse tutkin asiaa. Itkun määrää on mahdoton selittää - sille menetykselle vaan oli annettava oma aikansa ja paikkansa. Nyt olen eheä vaikka aina muistankin varmasti tämän. Suurin ja kallisarvoisin tuki tuli mieheltäni jolle kokemus myös oli raskas, tottakai menetys hänellekkin oli suuri vaikka kokikin asian eri tavalla kuin minä. Menetyksen jälkeen tuli huoli omasta terveydestä. Olen onnekas kun selvisin näin vähällä ja lähetänkin voimia kaikille niille jotka ehkä joutuvat tämän sairauden käymään hoitojen kautta läpi.
Nyt siis salaa jo odottelen helmikuuta, että voimme jättää ehkäisyn pois. Toisaaltaan uudelleen yrittäminen pelottaa ja toisaaltaan taas on perhosia vatsassa innostuksesta. Toisaaltaan uskon, että tämä kokemus on kasvattanut minut lähemmäs äitiyttä. Toivoisin muiden kokemuksia tästä uudelleen yrittämisen vaiheesta, onko kaikki mennyt hyvin, millainen seuranta neuvolassa on raskauden alussa, onko raskaus onnistunut miten nopeasti jne.?
Jaetaan ajatuksia ja tuntemuksia.
Voimia jokaiselle, jota tämä aihe koskettaa.
-Zara
Kirjoittelen tänne nyt siinä toivossa, että löytäisin täältä vertaistukea omaan tilanteeseeni ja myös lohdukkeeksi muille mikäli samanmoiseen tilanteeseen joku muu on joutunut. Suurimmaksi osaksi tilanne osaltani alkaa olemaan ohitse ja uuden vauvan suunnittelu lähestyy.
Tässä tarinani:
Vuodenvaihteessa teimme puolisoni kanssa päätöksen siitä, että alamme yrittämään omaa, yhteistä pikkuista. Keväällä, toukokuussa saimme raskaustestiin plussan - onnemme oli sanoinkuvaamatonta. Kaikki meni hyvin, en mielestäni kärsinyt mitenkään epänormaalia voimakkaammasta huonovointisuudesta enkä vuodoista. Olin vain äärmimmäisen onnellinen vatsassani kasvavasta pienestä elämästä.
Heinäkuun alussa oli ensimmäinen ultra, viikolla 13. Lääkäri totesi, että kaikki ei ollut hyvin ja siitä alkoi minun syöksykierre. Todettiin osittainen rypäleraskaus. Seuraavana päivänä kaavintaan, tämän jälkeen viikottain verikokeet. Raskauskarenssi oli kaavintapäivänä puoli vuotta, jälkitarkastuksessa vuosi ja sen jälkeen kun HCG arvot laskivat nopeasti niin lääkärit laskivat karenssiajan takaisin puoleen vuoteen. Arvojen seurannassa olen tähän asti käynyt. Edellis viikolla saimme hyviä uutisia; eli seurannassa ei tarvitse enää käydä ja ehkäisyn voimme jättää helmi-maaliskuussa pois. Luojan kiitos.
Kokemus on ollut henkisesti hyvin raskas. Päivä kerrallaan ollaan menty ja muista onnellisista asioista olen onneksi saanut muuta mietittävää ja siten jaksanut eteenpäin. Erityisen raskaan kokemuksesta teki se, että sitä oli henkisesti jo niin valmistautunut äitiyteen ja yhtäkkiä se kaikki pyyhittiinkin minulta pois, tuskaa tässä menetyksessä lisäsi rypäleraskauden harvinaisuus ja kysymys miksi juuri meille käy näin + että edes lääkärit eivät osanneet antaa yksiselitteisiä vastauksia kysymyksiini. Kaikki vastaukset olivat ristiriitaisia ja mielenrauhan sain vasta kun itse tutkin asiaa. Itkun määrää on mahdoton selittää - sille menetykselle vaan oli annettava oma aikansa ja paikkansa. Nyt olen eheä vaikka aina muistankin varmasti tämän. Suurin ja kallisarvoisin tuki tuli mieheltäni jolle kokemus myös oli raskas, tottakai menetys hänellekkin oli suuri vaikka kokikin asian eri tavalla kuin minä. Menetyksen jälkeen tuli huoli omasta terveydestä. Olen onnekas kun selvisin näin vähällä ja lähetänkin voimia kaikille niille jotka ehkä joutuvat tämän sairauden käymään hoitojen kautta läpi.
Nyt siis salaa jo odottelen helmikuuta, että voimme jättää ehkäisyn pois. Toisaaltaan uudelleen yrittäminen pelottaa ja toisaaltaan taas on perhosia vatsassa innostuksesta. Toisaaltaan uskon, että tämä kokemus on kasvattanut minut lähemmäs äitiyttä. Toivoisin muiden kokemuksia tästä uudelleen yrittämisen vaiheesta, onko kaikki mennyt hyvin, millainen seuranta neuvolassa on raskauden alussa, onko raskaus onnistunut miten nopeasti jne.?
Jaetaan ajatuksia ja tuntemuksia.
Voimia jokaiselle, jota tämä aihe koskettaa.
-Zara