Rv 33, irtosiko limatulppa?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Hei. Ensisynnyttäjä täällä ja stressaan aivan kaikesta, vaikka tuntuu, että kysymykset ovat tyhmiä ja turhia stressinaiheita, mutta haluisin nyt kuulla ”kokeneemmilta” ennen kun alan minnekään soittelemaan.
Tosiaan rv 33 (32+1). Eilen ja toissapäivänä seksin aikana sattui mahaan, otettiin rauhallisemmin sen takia. Suojaamatonta yhdyntää ollaan koko raskaus harrastettu. Eilen sitten seksin jälkeen normisti pissalle, jonka jälkeen kävin vielä suihkussa. Suihkun jälkeen kun kävin pissalla, pyyhkiessä oli aivan jäätävä limainen klöntti, piti useamman kerran pyyhkiä, että lähti. Ei ollut normaalia siemennestettä, eikä kyllä haissutkaan siltä. Valkovuoto on ollut todella vetistä ja runsasta nyt muutaman viikon, ei ole tuollaista limaa ennen ollut. Kämmenellinen sitä suunnilleen oli.
Tässä olen nyt sitten miettinyt, onko mahdollista sen olevan limatulppa, joka olisi irronnut? Tiedän, ettei se tarkoita synnytyksen automaattista alkamista heti, mutta seksin aikana ollut kipuilu huolestuttaa. Lapsi liikkuu mahassa aktiivisesti edelleen. Alaselkä ollut todella kipeä, ja pari kertaa supistus tuntunut aiheuttavan pientä painemaista kipua. Supistuksen tunnistan siitä, kun vatsa kovettuu ja tuntuu erilaiselta. Pitääkö olla huolissaan, soitella neuvolaan vai voinko olla suht turvallisin mielin? Ensi maanantaina (4pv päästä) neuvolassa terveydenhoitajalle aika.
Lisään nyt myös, että ahdistuneisuushäiriö löytyy ja masennuslääkitystä ollaan nyt myös purettu hiljalleen, joka aiheuttaa ikäviä vieroitusoireita (huimaus, väsymys). Kaikki kipuilu ahdistaa ja stressaa, mutten kehtaa kaikesta soitella, viime viikolla panikoin siitä, vuotaako lapsivettä, mutta taisi olla vain todella vetistä valkovuotoa. Onko syytä lähteä soittelemaan, olen nyt juhannus viikonlopun vielä pois kotikunnalta mökillä, ja pelottaa, jos alkaisikin synnytys ennen aikojaan siellä, kun kavereiden ja puolison tarkoitus juoda alkoholia ja minä olen ainoa kortillinen ja ajokuntoinen. Kertokaa jooko olenko vainoharhainen ja vain tavallinen ensiodottaja vai soittelenko varmuuden vuoksi lääkäriin ennen, kuin olen keskellä metsää viikonlopun ajan?
 
vierailija
Vaikka olisi limatulppa, sen irtoaminen ei tarkoita synnytyksen käynnistymistä. Limatulppa on ns. uusiutuva. Itsellä sitä irtoillut kaikissa 4 raskaudessa vikan kuukauden ajan vähän väliä ja malttamattomana odottelut jos pian pääsisi tositoimiin.
Ensisynnyttäjillä harvemmin myöskään synnytys lähtee niin vauhdilla käyntiin, että vaikka jossain korvessa olisi niin uskoisin että hyvin ehtii sairaalaan jos kipeitä supistuksia alkaa tulemaan.
Ainahan sitä voi päivystyksessä käydä tilanteen tarkistamassa jos huolettaa, mutta itse uskoisin olevan ihan normaalina. Muista että myös taksit ja ambulanssit on olemassa jos jostain syystä hätä päästä pois muulla kyydillä tulisikin.
 
vierailija
Minulla on yksi raskaus takana ja limatulppaa irtoili jo pitkään ennen synnytystä, ei tosin noin isoa klönttiä kerralla. Kovotteluja oli myös ja neuvolasta rauhoiteltiin, että aivan normaaleja ovat. Ja joo kyllähän ne synnytyssupistukset olivat sitten "vähän" erilaisia... 😅 Vauva syntyi muutaman päivän ennen laskettua aikaa. Minulla tihkutteleva lapsivesi oli punertavaa.
 
vierailija
Joo, en kans olis huolissani. Ehdit hyvin neuvolassa kertoa asiasta. Jos synnytyssupistukset alkaisivat, niin et takuulla erehdy. Ne ei ole mitään pikku jomotteluja vaan kyllä vetää avautumisvaijeen käynnistyessä ihmisen täysin keskittymään siihen supistuksesta selviämiseen.
 

Yhteistyössä