Rv 30+ Onko jo syytä huoleen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja X3
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
X

X3

Vieras
Minulla nyt kolmas raskaus rv 30+ menossa. Ensimmäisessä JA toisessa raskaudessa lapsivedet hävinnyt loppuraskaudessa, tällä kertaa olen siis asian vuoksi erityisseurannassa, mutta tiheämmin aletaan ultraamaan vasta rv 36 jälkeen. Nyt käyn ultrassa kuukauden välein (edellinen oli 2,5 viikkoa sitten, seuraava olisi vajaa 2 viikon päästä).

Tiistaina kävin neuvolassa, oma neuvolatäti oli lomalla, sijainen mittasi sf-mitan joka oli alkanut hieman pudota käyrältä. Mutta huoleen ei kuulemma ole syytä (ultraava lääkäri sanoi edellisessä ultrassa, että jos sf-mitta putoaa käyrältä, niin pitää tulla näytille).

Eilen illalla supisteli kipeästi, alapäässä/kohdunsuulla tuntui vihlaisuja ja ihan älytön paineentunne alavatsalla/ alapäässä.

Nyt tänä aamuna kun heräsin, peilistä maha näytti tosi pieneltä. Ympärysmitta (eihän ne tarkkoja ole, mutta kuitenkin) oli pienetynyt 4 senttiä parin päivän takaisesta. Myös kohdun pohjan korkeus tuntuu omaan käteen olevan paljon alempana kuin viikko sitten. Alaselkää särkee ja alapäässä tuntuu painetta.

Viime raskaudessa kävi juuri näin rv 37+. Neuvolaan kun soitin, sanoivat että ei mitään hätää... menin sitten "ilman lupaa" synnärille näytille, ottivat sisään ja käynnistivät kun lapsivesi oli hävinnyt ja vauva survoutunut lantioon.

Nyt siis pelkään, että sama tilanne, mutta viikkoja on tosi vähän!!!

Kysynkin siis, onko teillä muilla vauva laskeutunut/ survonut itsensä tosi syvälle lantioon ihan lähtökuoppiin, ilman että kohdunkaulassa olisi tapahtunut mitään hälyttävää? Koska siitä nyt on ihan selvästi kyse, vauva laskeutui syvälle lantioon. Mutta mikä on kohdunkaulan tilanne?

Pelottaa soittaa sille ikävälle sijaiselle neuvolaan, kun se ei ota mitään tosissaan.
 
Kyllä mä sinuna noilla oireilla menisin ihan vaikka jo päivystykseen.
Ku ne lapsivedetki on edellisis raskauksis hävinny.

Itselläni kuopus laskeutui rv26,niin alas et maha hävisi.Kävin tuon vuoskis itten seurannassa.
Kohdunsuu kyllä aukesi,muttei mitenkään hälyttävästi.
 
Kyllä mä jo tuon paineen tunteen takia lähtisin hyvin herkästi synnärille. Käynnistä ei ole mitään haittaa, ainoastaan hyötyä, joten alahan mennä jo. Luota enemmän omaan fiilikseen kuin terkkarin höpinöihin, sä olet itsesi paras asiantuntija.
 
Taidan levätä ja kuulostella liikkeitä vielä tämän päivän ja soittaa huomenna sinne neuvolaan. Synnärille on 100km matkaa...

Mut oikeesti, jos vauva kiinnittyy lantioon jo rv 30, niin voiko se pysyä matkassa täysiaikaiseksi saakka?! Oli sitä vettä tai ei...
 
Tekis tosiaan mieli soittaa mieluummin sinne synnärille, mut pelottaa että jos hälytys onkin turha, niin neuvolan täti on mulle vittumainen koko loppuraskauden, kun "ohitin" hänet... Olen kai liian kiltti.
 
Voi hyvänen aika, vittumainen kun soititkin synnärille! Huoh, haloo herää nainen. Sä elät sun elämää ja sä itse tunnet itses parhaiten! Sitäpaitsi, tänään on pyhä, ei neuvolat taida olla auki. Synnärille soittoa vaan NYT HETI.
 
Käyhän nyt tutkituttamassa mahas! Jos vaikka olisi jotain suurempaakin vikaa. 30 viikkonen selviää jo hyvinkin hengissä, jos pois joutuvat ottamaan. Odottamalla voit vaarantaa pikkuisen hengen! Ala mennä jo!
 
Puhelin kädessä oon tässä nyt arponut tunnin. Alavatsa on kipeä, vauva liikkuu kyllä eikä supistele. Mut hirvee paineen tunne alaspäin/ peräsuolessa pahenee vaan koko ajan. Mitään vuotoja ei ole. Ihan sama missä asennossa on.

Olis ees mies kotona, en uskalla soittaa :(
 
Nyt soitat synnärille HETI! |O Ei neuvolaterkkarit suutu siitä, jos menee varmuuden vuoksi näytille sairaalaan. Jos suuttuu, on ammatillisuus todella hukassa ja sie olet siihen täysin syytön! t. äitiysneuvolan terkkari
 
Soita synnärille ja mee sinne näytille.
Ja siis jos terkkari suuttuu, niin pyydä siltä henk.koht. puhelinnumero et voit soittaa sit eka hänelle myös viikonloppuna jos tulee jotain kysyttävää.
 
Tekis tosiaan mieli soittaa mieluummin sinne synnärille, mut pelottaa että jos hälytys onkin turha, niin neuvolan täti on mulle vittumainen koko loppuraskauden, kun "ohitin" hänet... Olen kai liian kiltti.

Ei kyllä ole totta! Sinun mielestäsi siis on tärkeämpää olla hyvissä väleissä neuvolan tädin kanssa kuin oman vauvasi terveys? Oma vauva tulee sun arvojärjestyksessäsi vasta toisena????
 
No mikset, toivottavasti tämä on sitten provo?

Laitatko maha asukkaasi turvallisuuden vaakalaudalle kun et uskalla soittaa? anna mun kaikki kestää.
Kyllä mä jo pienemmästäkin soittelin esikoisen loppuraskaudesta synnärille.

Ei se ole tyhmä joka kysyy vaan se joka jättää kysymättä.
 
Synnärille soitettu. Sanoivat, että voin mennä jos huolestuttaa, mutta "itse teen ratkaisun". Odottelen nyt vielä vähän aikaa ennen kun lähden pitkää matkaa ajamaan... taidan käydä suihkun kautta, jos se vaikka rentouttaisi ja tää menis ohi.
 
No mikset, toivottavasti tämä on sitten provo?

Laitatko maha asukkaasi turvallisuuden vaakalaudalle kun et uskalla soittaa? anna mun kaikki kestää.
Kyllä mä jo pienemmästäkin soittelin esikoisen loppuraskaudesta synnärille.

Ei se ole tyhmä joka kysyy vaan se joka jättää kysymättä.


Ei valitettavasti ole provo. Mut jos tietäisitte millainen se meidän neuvolan täti on... ja minä taas tunnen itseni, että olen aina ihan ylihysteerinen näiden raskauden vaivojen kanssa. Sitä tuntee itsensä ihan älyttömän tyhmäksi, kun on stressannut jostain, ja se onkin turhaa ollut. Ja sitten 60+ neuvolantäti mäkättää naama punaisena miten "vaikea asiakas minä olen ja kuormitan järjestelmää". Näin kävi viime raskaudessa.
 
No huh, huh mikä terkkari sulla. Suksikoon kuuseen moinen.
Mene näytille, eikä sun tartte sanoo sille terkkarille mitään käynnistä jos ei kysy erikseen.
Tärkeintä on vauvan hyvinvointi eikä se mitä terkkari sanoo.
 
Ei kannata nolostua käynnistä synnärillä, mie olen käynyt siellä aika tiuhaan kuin myös äippä polilla, en tullut toimeen neuvolan tädin kanssa, joten siellä ei sitten viittynyt edes käydä kuuntelemassa sykkeitä vaan ne on hoidettu aina sairaalassa. Kätilö sanoi viimeksi, että siellä käy todella paljon porukkaa tarkistuttamassa tilannetta. Viime viikolla vaihdoin neuvolaa ja sain todella mukavan neuvolan tädin.
 
Kävin suihkussa ja nukuin vähän. Se helpottikin. Nyt olen ollut hereillä ja liikkeessä tunnin verran, ja oireet palasi. Supistuksia ei ole edelleenkään. Lapset on onneksi mummolassa iltaan saakka, mies tuli kotiin ja löytynee autotallista, jos päätän lähteä.

Puoli tuntia vielä. Jos ei olo paranen menen. Ja ajomatkaa on kuitenkin tunti, voihan sitä kääntyä takaisin jos alkaa tuntua turhalta...

Jos tästä nyt selvitään säikähdyksellä, niin haluan kyllä uuden neuvolantädin! Miten sen saa vaihdettua? Saako sitä vaihdettua...?
 
En lähtenyt eilen minnekään, kun esikoiselle nousi kuume ja olo pysyi muuttumattomana. Soitin sitten tänä aamuna "ihanalle" neuvolan tädille ja selitin tilanteen. Täti vaan huokaisi syvään, ja sanoi että yksi lääkäriaika olisi, jota hän oli säästänyt oikeasti kiireellisille tapauksille, mutta antoi sen kuitenkin minulle. Kerroin, että en väitä synnytyksen olevan käynnissä tai tilanteen muutenkaan hälyttävä, mutta haluaisin varmuuden, kun vauva painattaa alas niin voimakkaasti... että osaan levätä ja laittaa lapset tarvittaessa hoitoon. Täti huokaisi taas, että kyllä niitä kaikenlaisia tuntemuksia raskausaikana on....

Jumalauta, tekisin valituksen jos täti ei olisi sijainen! Minä sentään pidän puoleni, mutta entä ne jotka ei niin tee...? Kuinka monta vauvaa syntyy ennen aikojaan/ kuolee kohtuun tuon tätin käsittelyssä, kun se ei oikeasti ota mitään vakavasti?!

Lääkäri on tunnin päästä, palailen kertomaan miten kävi. (Ihan sama kiinnostaako ketään, itteä vaan ärsyttää palstalla aloitukset, jotka jää "kesken") *heh*
 

Yhteistyössä