A
Anne
Vieras
Vauvamme on 11 kk eli kiinteiden opettelu on siis hyvässä vauhdissa. Syö ihan reippaasti 5 annosta päivässä ja rintamaidot päälle, määrätkin ovat kohdallaan ja kasvu normaalia. Syö lihaa, kanaa, vihanneksia, puuroja ja hedelmä/marjasoseita ja nyt lisäksi vähän "oikeita" maitotuotteita.
Vauva ei vaan halua opetella mitään uusia makuja, ainoastaan ne muutamat tutut kelpaavat. Tuntuu hassulta antaa päivästä toiseen niitä samoja ruokia (itse tehtyjä tai purkista) mutta kun mikään muu ei käy. Esim korviketta yritin opettaa ihan tuloksetta... jauhetta sekoitin lopulta puuron sekaan ja sitä kokeiltiin 40-50 kertaa peräkkäin, mutta ei vaan käy. Syö kaikkea uutta vahingossa sen yhden lusikallisen ja sen jälkeen menee suu kiinni ja se "oikea" ruokakaan ei maistu enää sillä aterialla. Ihan kuin vauva loukkkaantuisi tuosta uudesta mausta! Yritän aina sotkea tutun maun sekaan mutta aina sama juttu.
Miten te muut ronkelien lasten äidit olette toimineet? Annatteko vaan suosiolla niitä samoja makuja että lapsi saa syödä "rauhassa" ja kasvaa, vai yritättekö sitkeästi opettaa uutta? Neuvolassakin kysellään siitä perheen kanssa samaan ruokaan siirtymisestä, meillä ei onnistu tällä menolla vielä ikuisuuksiin.