Rokottamattomienkin ratkaisua tulisi kunnioittaa!

  • Viestiketjun aloittaja Ei mitään pakkoa!
  • Ensimmäinen viesti
vierailija

Keskisuomalainen kertoi tiistaina tapauksesta, jossa kotonaan asunut 93-vuotias nainen sai koronatartunnan ja kuoli. Tiettävästi hän sai tartunnan rokottamattomalta kotihoitajalta.

Tragedia alkoi, kun omaiset saivat tietää kotihoitajan sairastumisesta koronaan. Vanhukselle tehtiin heti koronatesti, joka oli positiivinen. Vanhus oli saanut kaksi rokotusta, kolmas olisi ollut vuorossa tällä viikolla.
Poliisille ei ole tehty tutkintapyyntöä, vaan se aloitti esiselvityksen omasta aloitteestaan.

Rokottamattomat, pitäisikö tämän kuolleen vanhuksen ja hänen omaisensa kunnioittaa tämän hoitajan päätöstä olla ottamatta koronarokotusta? Ja miksi?

Hän ei ole siis tappaja, vaan hän on murhaaja. Sillä hän välinpitämöttömästi säännönmukaisesti tietoisesti altisti mahdollisesti koko ajan hoitamaansa vanhusta koronalle.
Varsinkin, jos hän meni hoitamaan oireellisena. Silloin voisi rinnastaa esim. HIV:n levittämiseen, on siis tietoisena levittänyt eteenpäin. HIV:iin on nykyisin lääkitykset, mutta tähän koronaa kuoleminen on todennäköisempää ja nopeampaa.
Onnea vain osoittamaan että virus tuli juuri häneltä.
 
Niin vaikeaa kuin tätä on myöntää, niin olen samaa mieltä. Toivon toki, että ihmiset ottaisivat rokotteita, mutta loppujen lopuksi jokainen itse tekee sen päätöksen, jota ainakin minä kunnioitan.
 
  • Rakkaus
Reactions: Echo
vierailija
Onnea vain osoittamaan että virus tuli juuri häneltä.
Helppoa. Kontaktit tutkitaan ja hoitaja on todennäköisesti ollut altistaja, koska käynyt toistuvasti vanhuksen luona. Omaiset pystytään kartoittamaan ja milloin ovat siellä käyneet. Omaiset halusivat vanhuksen testausta juuri sen takia, ettei siellä muita kontakteja ole ollut kuin tämä pos hoitaja.
Ja onko vanhuksella tapana käydä jossain ulkona ja milloin, tuskin on kontakteja ollut kuin tähän rokottamattomaan hoitajaan.
 
Keskisuomalainen kertoi tiistaina tapauksesta, jossa kotonaan asunut 93-vuotias nainen sai koronatartunnan ja kuoli. Tiettävästi hän sai tartunnan rokottamattomalta kotihoitajalta.

Tragedia alkoi, kun omaiset saivat tietää kotihoitajan sairastumisesta koronaan. Vanhukselle tehtiin heti koronatesti, joka oli positiivinen. Vanhus oli saanut kaksi rokotusta, kolmas olisi ollut vuorossa tällä viikolla.
Poliisille ei ole tehty tutkintapyyntöä, vaan se aloitti esiselvityksen omasta aloitteestaan.

Rokottamattomat, pitäisikö tämän kuolleen vanhuksen ja hänen omaisensa kunnioittaa tämän hoitajan päätöstä olla ottamatta koronarokotusta? Ja miksi?

Hän ei ole siis tappaja, vaan hän on murhaaja. Sillä hän välinpitämöttömästi säännönmukaisesti tietoisesti altisti mahdollisesti koko ajan hoitamaansa vanhusta koronalle.
Varsinkin, jos hän meni hoitamaan oireellisena. Silloin voisi rinnastaa esim. HIV:n levittämiseen, on siis tietoisena levittänyt eteenpäin. HIV:iin on nykyisin lääkitykset, mutta tähän koronaa kuoleminen on todennäköisempää ja nopeampaa.
Et sit huomannu sellaista asiaa, että ne 2 piikkiä EI suojanneet sitä vanhusta koronalta? Yhtälailla se tartuttaja olisi voinut olla pikkujouluista toipuva tuplarokotettu hoitsu.
Mihin perustuu sitten piikki-intoilusi?
 
Iäkäs 93 v kuuluu siihen hauraimpaan riskiryhmään, jota tämä hoitaja ei viitsinyt suojata. Koronarokotukset vähentävät viruksen leviämistä ja erittämustä eteenpäin ja sitäkään ei tämä hoitaja välittänyt. Vanhus oli tässä yrittänyt suojautua parhaansa mukaan ja rokkomaton toi taudin hänelle ja tappoi.
 
vierailija
Myös piikit vievät vanhuksia sairaalaan, kuten kävi 2 tutulle vanhukselle. Eräs papparainen on rokotuksen jälkeen halvaantunut vieläkin.

Että suo siellä, vetelä täällä...

Halvaantunut rokotuksesta, on sinun tutuillesi osunut vakavia oireita. Johtuneeko rojotevadtaisuudestasi, itse en ole kuullut halvaantumisedta ja olen vuosia antanut erilaisia rokotuksia.
 
vierailija
[QUOTE="vierailija, post: 33937:(
[/QUOTE]
No? Systeemi toimii nurin. Jos olisin hoitaja, olisin ottanut lopputilin jo aikoja sitten kun piti alkaa tekemään ylitöitä. Niillä tässä nyt pelataan.
 
vierailija
Myös piikit vievät vanhuksia sairaalaan, kuten kävi 2 tutulle vanhukselle. Eräs papparainen on rokotuksen jälkeen halvaantunut vieläkin.

Että suo siellä, vetelä täällä...

Miten siellä ylipäätään löytyy maaseudun perämetsien keskeltä paljon vanhuksia, joilla on useilla vakavia sivuoireita? Vakavia sivuoireita löytyy kumma kyllä sieltä paikkakunnilta enemmän, jotka ovat rokotevastaisia.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
vierailija
Halvaantunut rokotuksesta, on sinun tutuillesi osunut vakavia oireita. Johtuneeko rojotevadtaisuudestasi, itse en ole kuullut halvaantumisedta ja olen vuosia antanut erilaisia rokotuksia.
Echolla on kyllä ilmeisestikin poikkeuksellisen laaja tuttavapiiri.

Yhteistyössä