Mie kävin tänään pojan opettajaa tapaamassa vanhempainvartissa, joka sit venyi likipitäen tunniksi, mutta kuitenkin.
Nyt mulla on toisaalta hyvä olo ja toisaalta kovin kurja olo... Poika on siis 7. luokalla ja hiljaisenpuoleinen, ujohkokin.
Opettaja oli pyytänyt eri aineiden opettajilta kuvausta pojan oppimisesta ja käytöksestä ym. ja minua nyt mietityttää se, että 4 6:sta opettajasta oli kirjoittanut jotensakin näin: mietityttää onko pojalla yhtään ystävää luokallaan? tuntuu jotenkin ulkopuoleiselta luokkayhteisössä jne.
Siis nyt en halua sanoa, että minun lapseni vs muiden kakarat, mutta siis luokassa on varsinkin poikien suhteen ollut kovaa levottomuutta (tästä on ollut puhetta syksystä alkaen lukuisissa vanhempien ja opettajien yhteistapaamisissa, Wilmassa asiasta on tidotettu jne), mutta oma poikani ei ole kuitenkaan tähän reuhaamiseen ja tuntien häiriköintiin lähtenyt.
Lähtötilanne pojalla tähän luokkaan mennessä syksyllä koulujen alkaessa oli siis se, että poika ei yhtään poikaa näistä tulevista luokkatovereistaan ennalta tuntenut, kun taas koko tämä muu poikasakki on toisilleen entuudesaan tuttuja ala-asteelta.
Se mitä mie nyt mietin on se, että vaikka omalla pojallani on muutama kaveri tuolla yläasteella, joskin luokkaa ja kahta ylemmillä luokka-asteilla (tämän oman kylän poikia), niin on se aika kurjaa näin vanhempana ajatella, että omalla luokalla pojalla ei kuitenkaan ole yhtään ystävää tai edes sellaista kaveria
, vaikka toisaalta mie olen ihan hirveän ylpeä siitä, että poika uskaltaa olla oma itsensä ja uskaltaa olla menemättä siihen häiriöporukkaan mukaan silläkin uhalla, että jää sitten ulkopuoliseksi porukassa, joka tietty kostautuu liikunta ym. tunneilla, jossa pitää välillä mennä urheilukentälle ym. koulun rajojen ulkopuolelle jolloin poika ei sit sovi kulkemaan muiden kanssa samaa matkaa, vaan saa taivaltaa nuo matkat yksin... joko kiiruhtaen edeltä tai madellen perässä, ettei sitten joudu kiusatuksi noilla matkoilla, kun opettajan silmä ei ole noita matkoja valvomassa...
Nyt mulla on toisaalta hyvä olo ja toisaalta kovin kurja olo... Poika on siis 7. luokalla ja hiljaisenpuoleinen, ujohkokin.
Opettaja oli pyytänyt eri aineiden opettajilta kuvausta pojan oppimisesta ja käytöksestä ym. ja minua nyt mietityttää se, että 4 6:sta opettajasta oli kirjoittanut jotensakin näin: mietityttää onko pojalla yhtään ystävää luokallaan? tuntuu jotenkin ulkopuoleiselta luokkayhteisössä jne.
Siis nyt en halua sanoa, että minun lapseni vs muiden kakarat, mutta siis luokassa on varsinkin poikien suhteen ollut kovaa levottomuutta (tästä on ollut puhetta syksystä alkaen lukuisissa vanhempien ja opettajien yhteistapaamisissa, Wilmassa asiasta on tidotettu jne), mutta oma poikani ei ole kuitenkaan tähän reuhaamiseen ja tuntien häiriköintiin lähtenyt.
Lähtötilanne pojalla tähän luokkaan mennessä syksyllä koulujen alkaessa oli siis se, että poika ei yhtään poikaa näistä tulevista luokkatovereistaan ennalta tuntenut, kun taas koko tämä muu poikasakki on toisilleen entuudesaan tuttuja ala-asteelta.
Se mitä mie nyt mietin on se, että vaikka omalla pojallani on muutama kaveri tuolla yläasteella, joskin luokkaa ja kahta ylemmillä luokka-asteilla (tämän oman kylän poikia), niin on se aika kurjaa näin vanhempana ajatella, että omalla luokalla pojalla ei kuitenkaan ole yhtään ystävää tai edes sellaista kaveria
, vaikka toisaalta mie olen ihan hirveän ylpeä siitä, että poika uskaltaa olla oma itsensä ja uskaltaa olla menemättä siihen häiriöporukkaan mukaan silläkin uhalla, että jää sitten ulkopuoliseksi porukassa, joka tietty kostautuu liikunta ym. tunneilla, jossa pitää välillä mennä urheilukentälle ym. koulun rajojen ulkopuolelle jolloin poika ei sit sovi kulkemaan muiden kanssa samaa matkaa, vaan saa taivaltaa nuo matkat yksin... joko kiiruhtaen edeltä tai madellen perässä, ettei sitten joudu kiusatuksi noilla matkoilla, kun opettajan silmä ei ole noita matkoja valvomassa...
