Kun olin parikymppinen, en ollut sinut itseni kanssa. En olisi voinut kuvitellakaan seksiä miehen kanssa esim. valoisassa ratsastusasennossa, koska olisin koko ajan häpeillen peitellyt (olematonta) pömppövatsaa tai (mukamas) roikkuvia rintojani. Vei useita vuosia aikaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja uskoa se, että on omalla tavallaan viehättävä ja että seksuaalisuus todellakin on ihan muita juttuja kuin se, että miten pystyt rinnat on tai miten kauniit kasvot on tms.
Nyt kahden lapsen syntymän jälkeen rinnat ovat selkeästi roikkuvammat kuin aiemmin. Ulkonäkö on muutoinkin kärsinyt vuosien varrella, selluliittiä tullut reisiin jne. Siitä huolimatta seksielämä on parempaa kuin koskaan. Taitoa, uskallusta, rohkeutta, halua ja himoa on runsaasti. Olen sisäistänyt sen, että seksi ja seksuaalisuus ei todellakaan ole vain missi- ja mallimittaisten yksinoikeus, vaan useimmille ihmisille seksi on ulkoisten asioitten lisäksi myös niitä sisäisiä asioita kuten välittämistä, hellyyttä, rakkautta, toisen huomioonottamista ja hyvänäpitoa. Minulle seksi on paras tapa osoittaa, että välitän toisesta ja haluan hänelle kaikkea hyvää.
Niin, siihen alkuperäiseen kysymykseen. Rinnat on vain yksi tekijä. Minusta minkä tahansa kokoisissa rinnoissa on kuitenkin herkkyyttä ja varmasti ihan pienienkin rintojen hyväily (esim. nännien imeskely) tuo nautintoa molemmille osapuolille. Jos rinta puuttuu, jäljellä on sentään vielä yksi ja jos molemmat rinnat puuttuvat, niin siinä tapauksessa kiihoittumista ja nautintoa haetaan sitten muista kehon osista.
Minua ei saa vaimoni rinnalta mikään sairaus tai ""heikkous"" tms....elämässä voi tapahtua mitä tahansa ja voi menettää enemmänkin kuin rintansa tms. Ja mihin muuhun sitä voi niillä hetkillä luottaa kuin puolisoonsa. Jos jättää toisen jonkun fyysisen ""heikkouden"" takia niin kyllä tuntuu vain tekosyyltä...