Riittämättömyyden tunne äitinä

[Riittämättömyyden tunne]

Kokeilen uudella ostikolla kun tuo ensimmäinen ei herättänyt mielenkiintoa lukea.
Voi kun jokunen edes vastaisi tähän.

Olen kasvattanut lapseni aikalailla yksin ja onnistunut siinä mainiosti. Lapsi pian 5v.

Suren sitä että sukulaiseni, varsinkaan äitini ei arvosta kasvatustyötäni. Monesti ihmettelee että mistähän lapsi on perinyt hyvyytensä ja mainiot käytöstapansa, etsii geenejä suvusta.

Eilen puhelimessa minulta pääsi itku kun sanoin että minä olen KASVATTANUT lasta, etkö yhtään käsitä sitä ja arvosta mitä olen tehnyt?

Äitini mielestä luonteeni on aina ollut "huono", enkä siksi voisi olla hyvä kasvattaja.
Joo, olen aika kipakka, mutta ei se kasvatukseeni ole vaikuttanut.

Sanoin äidilleni että sitten jos lapsessani näkyy huonoja piirteitä tai isompana alkaa hankalaksi, niin kyllä sitten kärkkäästi syytetään minua huonoksi kasvattajaksi ja huonojen geenien levittäjäksi.

Miksi ei voi arvostaa kun asiat menee hyvin? Miksi aina moittia jos ne ei menekään hyvin?

 

[no kokeile:]

sanopa äidillesi että no kylläpä olet huonon äidin minusta kasvattanut... ja voivottele isoon ääneen että voi kamala kun olet huonot geenit saanut äidiltäsi... ehkä se auttaisi häntä tajuamaan että tosiaan hän on kasvattanut sinutkin... =) voimia sinne, varmasti pärjäät hyvin kasvattajana.

 

[ap]

Äitini ei voi uskoa että minusta olisi hyväksi äidiksi.
Minulla on repaleinen menneisyys ja lapsuus oli huono. Äitini ei pystynyt lapsiaan kasvattamaan, olimme olosuhteiden uhreja ja meistä tuli enemmän ja vähemmän "kunnollisia". Itse olen nuoruuteni ollut epäkunnollinen ja ryhdistäydyin äidiksi tultuani. Repsahtelen välillä, mutta nousen taas. Olisiko äitini kenties kateellinen tai jotain kun minä pystyinkin mousemaan ja olemaan kasvattaja, sellainen mihin hän ei itse pystynyt?

 

[bb]

Ehkä äitis projisoi sinuun omat ongelmansa. Usein äidit näkevät omat tyttärensä oman persoonallisuutensa jatkeina, ja siksi aivan samanlaisina kuin ovat itse. Olen huomannut saman omassa äidissäni. Ehkä joskus kun hän tajuaa sinun olevan aivan erillinen, itsenäinen persoona hän tajuaa, että teet lastenhoidossakin erilaisia ratkaisuja kuin hän teki.

 

[yön utu]

Äitini ei voi uskoa että minusta olisi hyväksi äidiksi.
Minulla on repaleinen menneisyys ja lapsuus oli huono. Äitini ei pystynyt lapsiaan kasvattamaan, olimme olosuhteiden uhreja ja meistä tuli enemmän ja vähemmän "kunnollisia". Itse olen nuoruuteni ollut epäkunnollinen ja ryhdistäydyin äidiksi tultuani. Repsahtelen välillä, mutta nousen taas. Olisiko äitini kenties kateellinen tai jotain kun minä pystyinkin mousemaan ja olemaan kasvattaja, sellainen mihin hän ei itse pystynyt?

mulla aika sama tilanne. luulen että kateellisuus nostaa päätään. mun äiti taas on ollut elämänsä huonossa parisuhteessa, ja ei ole uskaltanut erota, vaikka me lapset sitä häneltä pyysimme. nyt kun itse olen totaaliyh ja lapseni 7 vuotta yksin kasvattanut, hän on kateellinen. voin silti olla onnellinen!! hän ei ratkaisuja aikanaan pystynyt tekemään.

 

[ap]

Voin samaistua Yön udun kirjoitukseen. Äidillä myös huonoja parisuhteita, ei koskaan ole voinut erota, on pitänyt odottaa että puoliso kuolee.
Itse olen ollut vahvasti yksin, miestä en halua elämäämme ja voimme hyvin. Äiti monesti ihmetteleekin että miten pärjään ilman miestä, sanon että parisuhde on yliarvostettua ja yksin on hyvä olla. Toivoisin että hänkin pystyisi nyt vanhuuttaan olemaan yksin, ettei tarvisi aina kärsiä huonoista miehistä, äitini on huonomiesmagneetti.:/