riidassa

Kuinka moni on päästellyt suustaan riidan aikana myöhemmin kaduttavia asioita (siis todella jälkeenpäin kaduttavia)??? Harmittaa kun itse tulee välillä päästeltyä suusta kaikkee tosi tyhmää!

Tuntuu, että se on joku kauhee tabu, että uhkailee erolla, että mallisuhteessa ei koskaan ajatella eroamista tai mainita siitä ainakaan kumppanille esim. juuri silloin kun on kriisi...meidän suhteessa on ainakin muutaman kerran jo suutuspäissään sanottu, että ""lähdetään sitten eri teille"" tms. mutta kaikki on aina ollut vain puheen tasolla...ja riidatkin kestää max. 1 päivän...ja muuten sujuu aivan loistavasti ja on sujunut jo kaksi vuotta ja hyvältä näyttää


Millaisia kokemuksia muilla? Onko täällä paljon sellaisia ""parillisia"" joilla tosiaan toteutuu tää ""ei koskaan olla puhuttu erosta edes riidassa"" ?

 

Kyllä meillä ainakin jompikumpi heittää tuon ero-kortin riitoihin mukaan! Me riidellään todella harvoin, ja tuntuu että silloin sitten tulee molemminpuolin sanottua kaikkea mitä ei tarkoita. Ja purettua toiseen myös joidenkin ihan ulkopuolisten asioiden aiheuttamaa kiukkua.. Yleensä heti, kun on sanottu tuo eroamisjuttu, niin riita myös päättyy nopeasti, koska molemmat tajuaa että nyt ollaan ihan hakoteillä..

 

joo mäkin oon yhesti sanonu että tuleekohan tästä mitään ja muutenkin oon hirveän (liian) hyvä loukkaamaan toista kun oon vihanen... Mutta en kyllä oo ikään tarkottnu..

 

Itse pyrin kaikin keinoin välttämään eron puheeksi ottamista riidan yhteydessä,muuten kyllä päästelen jos ja mitä. Miesystäväni taas heittää todella kepeästi että erotaan sitten (tietenkään sitä tarkoittamatta), mutta itse olen sitä mieltä,että se on raukkamaista.

 

Me ei olla kyllä koskaan uhattu riidan yhteydessä erolla. Minusta se on kyllä se raja, että jos mies sen sanoisi, niin siitä ei olis kyllä paluuta takaisin tähän samaan perusluottamukseen, että yhdessä ollaan eikä pienestä syystä erota.

Minä olen panostanut tähän suhteeseen niin paljon, ja tunnen niin voimakkaasti miestäni kohtaan, että tavallinen riita ei tätä suhdetta mitenkään horjuta. Me riidellään aika harvoin, ja silloinkin toisen teoista, ei toisen persoonasta. Mieheni on hyvä tyyppi, tekee vaan joskus jotain älytöntä. En minä tuosta ihmisestä halua erota, vaan muuttaa konkreettisia asioita meidän suhteessa. Ei silloin ero, siis todellisena vaihtoehtona käy edes mielessä. Jos se ois vaihtoehto, niin mitä järkeä ois edes riidellä ja yrittää muuttaa asioita paremmiksi? Siis jos ei oikeasti oltais sitouduttu elämään yhdessä?

 

Suhteen kesto rakentuu nimenomaan ritoihin ja niiden ratkaisemiseen, ja jos tulee sanottua jotain sellaista mistä on sitten jälkeenpäin pahoillaan, kannattaisi keskustella asiat

On savolaisten tapa keskustella niin että, ""aikenee kuin muuri""- menetelmällä

Kerro minulle millainen on ""mallisuhde"" ?

Näen suhde asiat näin että, puhumalla kaikki selviää

 

Ei kai siinä mitään,jos tulee sanottua,mutta pitäisi ne jälkikäteen setviä ja pyytää anteeksi.On varmaan pariskuntia,jotka eivät riitele juuri koskaan:minä en kuulu heihinlen aina ollut ""paha"" súustani.
Avioero tilanteessa olin hiljaa ja vieläkin tympäsee exäni viimeiset kommentit ovella.Olin kuulemma ""kylmä nainen ja minusta tulee yhtä juoppo kuin isäni""
Ilmeisesti tulen muistamaan nuo lauseet loppuikäni,jos ei dementia iske sitä ennen,koska en omasta mielestä ollut niitä ansainnut

 

Kaippa se on ihan sama miten kukin riitelee, eihän riidat määritä suhdetta yhtään...toiset sanoo vaikka mitä suutuspäissään, mutta jos molemmat tietävät että eivät tarkoita sitä niin asiahan on ihan ok. Sehän on tärkeintä, että kuitenkin tietää, että ei se toinen tosissaan ole.

Jotkut ihmiset on vaan dramaattisempia yms. että silloin voi tulla suusta mitä vaan....eikö se ole aika tavallista...pääasia, että asiat kuitenkin sovitaan. Yleensä kuitenkin riittää, että pyytää anteeksi ja kertoo että ei tarkoittanut....meillä on noin pari kertaa vuodessa sellainen riitä, että voi aikamoisia sammakoita päästä suusta (esim. ""erotaan"", ""muuta pois"" tms....) mutta aina on hyvin sovittu ja puitu asia läpikotaisin

 

Ei se todellakaan ole mikään suhteen hyvyyden mittari, että uhaktaanko erolla vai ei, toiset tuo jatkuvasti eroasian esille, mutta suhde saattaa olla silti paljon vakaampi ja syvempi kuin niillä jotka eivät koskaan lyö viimeisiä kortteja pöytään.

Riitely on kuitenkin pieni vähemmistö suhteesta (tai ainakin kunnon riitely), että ei kenenkään pitäisi riidan tuoksinnassa ottaa kumppanin sanoja tosissaan. Ei kukaan voi erota rakastamastaan ihmisestä vain yhden riidan takia!

 

Jaa, ei vai....


Täällä ainakin näköjään voidaan. Mies lätkäisee erokortin pöytään mitättömimmässäkin riidassa. Tehokasta, tosiaan. Pitää yllä kauhua myös riitojen ulkopuolella, että niitä ei tule todellakaan aloitettua kuin äärimmäisessä hädässä. Luottamusta suhteen kestävyyteen ei pääse syntymään, edes vahingossa. Siksi olen tähän mennessä katsonut paremmaksi pitää leipäläpeni tukossa.

En ala erittelemään mikä kaikki saa minut pysymään tällaisessa suhteessa, tiedostan toki itsekin että varsin kieroutunut tilanne kysymyksessä. Elättelen toiveita, että yhdessä sovittu ulkopuolisen avun hankkiminen korjaa tilannetta edes vähäsen.

Mielestäni erolla uhkailu on todella raukkamaista. Se ei todellakaan jätä kumppanille minkäänlaista liikkumavaraa, ei edes silloin kun ei riidellä. Varpaillaan on pysyttävä myös silloin, kun kaikki näyttää päällisin puolin olevan hyvin.

Luulen, että tämä juontaa juurensa mieheni kodissa, missä akka oli hiljaa ja teki kotityöt ja hoiti lapset ja mies käyttäytyi kuin pahinkin murkkuikäinen. Mieheni perheessä ei riidelty käytännössä koskaan, kun anoppi ei uskaltanut/jostain muusta syystä avannut suutaan. Siksipä miehelle tuntuu olevan maailmanloppu, jos erimielisyyksiä tulee.

Itse olen perheestä, joka edustaa jotain täysin päinvastaista. Meillä on riidelty, heitelty tavaroita, karjuttu, lähdetty lätkimään. Ja kaiken tämän jälkeen riidat on sovittu ja jatkettu elämää.

Toivoisin, että minä ja mieheni löydettäisiin jonkinlainen kultainen keskitie. Samaa toivon kaikille muillekin teille.

Riidan aikana saa ja pitää voida tuulettaa tunteitaan, ilman pelkoa siitä, että kaikki loppuu siihen kun suunsa avaa. Tai ainakin toivoisin näin.
Ja riidan jälkeen pitää pystyä sopimaankin.

 

Mina olen paha suustani, kun suutun. Sanon riitelyn tiimellyksessa usein jotain loukkaavaa, mutta lepyn nopeasti ja pyydan anteeksi. Ylensa seurustelukumppanini ovat olleet luonteeltaan samanlaisia, joten asia ei ole keskustelujen jalkeen ollut suurempi ongelma. Molemmat ovat ymmartaneet, etta suutuspaissaan tulee sanottua asioita, joita ei oikeasti tarkoita. Niinpa ne eivat ole jaaneet puolin eika toisin kaivelemaan jalkeenkaan pain.

Enka voisi ollakaan yhdessa ihmisen kanssa, jonka alitajuntaan kaikki sanomiseni jaisivat ja joita pitaisi vatvoa moneen kertaan. Useinhan sanotaan, etta anteeksi voi antaa, muttei unohtaa. Minulta tama unohtaminenkin onnistuu vallan mainioisti. Ja mahtaisi vaimonikin paa pullistua, jos han muistaisi kaikki molaytykseni.

Rajansa kuitenkin kaikella. Mina en huorittele, enka irvaile ulkonaosta. Tekemisista ja luonteesta kyllakin. Mina puolestani en hyvaksy mykkakoulua, erolla uhkailua, enka dramaattista sormusten heittelya.

Joskus aikoinaan, kun minulle niin tehtiin, vastasin minakin, etta erotaan vain, jos se noin pienesta on kiinni. Sitten oltiin loukkaantuneita ja naennaisen ymmartamattomia, kun vastasin, etta itsehan nainen ilmoitti halustaan erota, en mina. Voi sita naamanvaantelya...

 

Mun mies on kaksi kertaa kännipäissään sanonut että erotaan. Motiivina hänellä on ilmeisesti olllut, että ravintolassa on sattunut olemaan kiinnostavan näköisiä naisia, eikä hän ole halunnut loukata mua menemällä niiden kanssa juttelemaan joten on kännipäissään päättänyt erota ensin, ja vasta sitten antautua vapaiden naisten ihanaan maailmaan.... Mun mielestä aivan tyrmistyttävää käytöstä.
Me ollaan seurusteltu 6 kk joten vielä on oppimisvaihe menossa. Itselleni miehen tämän puolen oppiminen oli todella karvasta. Ensimmäisen kerran kun teki tämän pari kuukautta sitten en ollut uskoa korviani. Olimme - ja olemme - rakastuneita, oikeastaan vielä vastarakastuneita ja kaikki on mennyt upeasti. Seksi on ollut ihanaa, hän kertoo minulle kaikki asiansa ja samoin minä hänelle. Ei mikään tunnu olevan vinossa kun olemme selvin päin. Nyt sitten 2 kuukauden sisällä hän on 2 kertaa humalassa sanonut että nyt loppu seurustelu, ei ole valmis seurustelemaan, ja heippa. Samantien ravintolassa iskemään muita naisia. Itse tietysti olen tällainen tyypillinen nainen että umpirakastunut, enkä osaa lähteä tilanteesta pois - esim iskemään muita miehiä hänen nenänsä alla - vaan olen jäänyt ravintolaan kyttäämään ja itkemään.
Selvin päin kaikki on ihanaa ja hän tuntuu aivan upealta mieheltä.

 

Olen pitkävihainen, jos tulen loukatuksi ilman syytä. En pysty antamaan anteeksi edes riitojen yhteydessä heitettyjä loukkauksia. En myöskään itse sano asioita joita en tarkoita, joten jos minua uhataan erolla, sitä seuraa ero oikeasti; en suostu uhkailtavaksi, enkä myöskään kiristyksen kohteeksi...

Jääräpäistä ja ehkä tyhmääkin, mutta samat säännöt molemmilla, joten peli on selvä ja huomattavasti suoraviivaisempi... Takana seurustelua samaisen kanssa 12 vuotta ja riideltykin on (ihan railakkaasti, saattoipa joku muukin kuulla, että NYT VITUTTAA), mutta suuttuessakaan ei tule sanoa mitään, minkä takana et voi seisoa...

 

Nyt kun AP laitoit ajattelemaan, niin jälkeenpäin tuntuu käsittämättömältä, että ex:än kanssa ei kertaakaan riidelty erolla uhkaillen tai muutenkaan kovin riitaa haastaen.

Ero tuli niin, että ihan rakentavassa hengessä ilmoitin hänelle, että jos tahti ei tule muuttumaan ja molemmat tehdä yhteisesti töitä parisuhteen ja perheen eteen, niin varmaan ei kannata olla yhdessäkään. Äkkipikaistuksissani en ollut, sillä vasta noin puolen vuoden kuluttua muutimme erilleen.

Nykyisen kanssa taas ""tuuletetaan railakkaammin"" ja erokortit löydään usein pöytään. Mutta mielestäni se ei ole niin vakavaa, sillä jos kerran riidan aikana on otettu ero puheeksi ilman mitään seuraamuksia, niin se on niin helppo vetää taas mukaan. Tästä tavasta kannattaakin pyrkiä eroon.

Koska minäkin olen joskus päästänyt suustani sellaista, mitä en tarkoita, uskon, että mieskin voi toimia samanlailla ja siksi noista ei ole jäänyt pitkäaikaisia kaunoja.

Sinänsä huomaan, että riitamme ovat menneet paljon rakentavampaan suuntaan. Turhanpäiväisiä nimittelyjä ei enää ole, vaan osaamme ohjata riidat siihen, että mikä asia oikeasti harmittaa ja miltä tämä minusta tuntuu. Edistystä on siinäkin, ettemme huuda erimielisyyksien aikana. Tämäkin on yhdessä opittua, sillä välillä, kun toinen on alkanut korottamaan ääntään tai huutanut, niin kun toinen sanoo, ettei tarvitse huutaa, niin siihen reagoidaan ja muutetaan käytöstä niin, että se on molemmille hyväksi.

Pystymme myös ottamaan aikalisän ja keskustelemaan asioista, kun molemmille sopii.

Vaikka tässä suhteessa on erolla uhkailua, niin musta se ei ole ollut maailmanloppu

Näkökulma: Oletteko ajatelleet, että se erolla uhkailija voi olla myös hyvin sitoutunut suhteeseen (jopa enemmän kuin toinen)?

Se on sellainen koetinkivi, että jos erouhkailun heittää ilmaan, niin voi katsoa toisen reaktiot, kuten inhorealistikin mainitsi. Jos ensin erosta kysynyt saakin vastaukseksi, että erotaan niin se on siinä. Jos taas toinen osapuoli alkaa lepyttelemään, ettei halua erota, niin se vahvistaa liittoa, jos kysyjä on ollut se epävarmempi osapuoli (siitä, että tykkääkö toinen tarpeeksi).

 

""kata"",

Tässä ihan rakentavassa hengessä:

Kyllä siinä sanonnassa ""totuuden kuulee humalaisten ja lasten suusta"" on jotain perää...

Voisiko olla niin, että miehesi ei kehtaisi selvinpäin ottaa eroa puheeksi. Esim. olisi liian kohtelias ja hyväsydäminen sellaiseen, mikä pahoittaisi mieltäsi...

Kannattaa miettiä, tarkkaan, sillä tuolla käytöksellä mies voi humalassa joku kerta tehdä todella törkeästi. Voi poikien kanssa ulkona ollessaan sulle vain soittaa, että nyt tuli ero ja loppuillan käytöksen jo arvaatkin...

Kannattaa siis ottaa asia puheeksi selvinpäin ja mahdollisimman pian. Voihan tuo olla vain joku vaihekin hänen elämässään ja siis ohimenevää

 

Raukkamaista varmistelua.

Minusta erouhkailija ei todellakaan ole sitoutunut suhteeseen. Se otetaan heti valttikortiksi ja takaportiksi, ettei tarvitse käsitellä epämukavaa tilannetta. Ja erokortilla varmistetaan myös se, että toinen mukisematta nielee kaiken paskan, vaikka se malka löytyisi omasta silmästä. Tällaisella menettelyllä ei koskaan tarvitse huomata omassa käytöksessään mitään vikaa. Eikä sitä varmasti tarvitse koskaan huomatakaan, kun toinen uhkaillaan erolla hiljaiseksi.
Toisaalta erokortti toimii myös riitojen ulkopuolella tällaisena suuntukkijana, varsin tehokkaastikin, niin kuin jo aikaisemminkin sanoin.
Erouhkailijan ei tarvitse tehdä töitä parisuhteen eteen. Toinen venyy ja venyy välttääksen sen eron. Kunnes sitten paukahtaa, eikä virheiden korjaaminenkaan ole enää mahdollista.

 

Itse olen todella sitoutunut suhteeseen (kuten myös mieheni) ja siksi joskus miehen ""raukkamainen käytös"" ottaa niin päähän, että tuntee itsensä niin loukatuksi, että tulee sanottua, että ""lähden lätkimään"" tms...asia on aina vain puheen tasolla, sillä todellakin on vain niin paha ja toivoton olo joskus riidan lomassa. Asia sovitaan aina pian ja molemmat vakuuttavat, että eivät tarkoittaneet sitä mitä sanottiin....asia ohi ja elämä jatkuu. Se ei meitä haittaa, vaikka välillä onkin hetkellinen epätoivon hetki...on vain vahvistanut meidän suhdetta ja opittu valtavasti siitä, mikä todella loukkaa toista.....Meillä siis todellakin tuuletetaan välillä.

Jos riidassa tulee sanottua jotain kaduttavaa, ei kunnon vahva suhde sanomisiin kaadu. Teot merkitsee, ei puheet!

 

""Suitu"",

Ei erolla uhkailu välttämättä ole raukkamaista varmistelua toisen saamiseksi hiljaiseksi.

Sen kun voi esittää niinkin päin, että toinen kysyy toiselta, että haluaako tämä erota. Tällöin toinen todella voi pohtia tilannetta omalta kannaltaa, eikä se ole eron esille tuoneen päätös.

Tai, että ensimmäinen sanoo, että meidän on varmaan parempi erota ja toinen kysyy, että oletko tosissasi, eli taas päästiin siihen pohtimiseen...

Tässä jutussa mielsin, että erolla uhkaileminen on sitä, että sen ottaa edes puheeksi.

 

Vastaa ensi kerralla miehellesi, että erotaan vaan. Taitaisi äijällekin mennä pupu pöksyyn, jos tulisi tosipaikka eteen. Niin kauan se pystyy sinua erolla kiristämään, kun tietää, että menet ihan velliksi sen uhkauksen edessä.

 

Kyllä meillä tulisi suhteeseen iso kriisi, jos toinen suhteen huonona hetkenä vetäisi eron esiin. Siitä kestäisi kyllä kauan toipua.

Eikä meillä ajatella eroamista vaan yhdessä pysymistä. Toinen voi ennen nukahtamista kysyä, että pysythän aina siinä (eikä, et älä mene koskaan pois).

No, meillä ei riidelläkään. Ehkä välillä osoitetaan mieltä. Itse oon kohtalaisen kykenemätön riitelemään ja pitämään puoliani riitelyssä. Varmaan jotain lapsuustraumoja... Mutta eipä ole vielä tullut eteen tilannetta, jossa ei keskustelemalla tai huumorin voimin olisi selvitty.

 

Jep, eiköhän vaan todeta, että jokainen taplaa tyylillään ja pääasia, että molemmat ovat tyytyväisiä suhteeseen ja tietävät ""oikeasti"" missä mennään......typerää alkaa esittämään jotain normeja minkä mukaan pitäisi elää parisuhteessa (hirvee sana..). Ne jotaka haluavat puhua erosta puhukoon ja ne jotka eivät älkööt.

Meillä ainakin voi puhua mistä vaan, ei mene vellit pöksyyn yms. yms. koska meillä molemmat tietää asioiden oikean laidan: kyllä tässä loppuelämä yhdessä ollaan. Ei sitä toisen epätoivoinen riidan aikana letkauttama ""eropuhe"" muuta

 

Pakko vielä todeta, että kyllä mielestäni sekin kuvaa suhteen vakavuutta, että heikauttaako sitä vain pienet puheet....jos oikeasti suhde on vakaalla pohjalla, niin kyllä se vaatii eroamiseen muutakin kuin vain hetkellisen riitapuheen....kyllä eroamistunteen pitää olla melkoisen pitkältä ajalta.....

 

Olen todella paha suustani haukun joskus miestäni todella ilkeästi. Olen sanonut, että hauku sinä myös minua samalla mitalla. Hän sanoi vaan ettei voi sanoa ilkeästi, koska rakastaa minua.

Hän osaa kyllä piilovittuilun mikä on verrattavissa suoraan sanomiseen mitä ajattelee.

 

Minua ottaa päähän kun mieheni ei oikein suutu mistään. Riitatilanteessa yritän kaivaa esiin pahimmat ja heikoimmat kohdat miehestäni jotta saisin hänet mukaan tappeluun. Olen suustani todella raaka.

Jälkeenpäin pyrin selvíttämään syyt käytökseeni ja pyydän nöyrästi anteeksi. Tosin siinäkin vaiheessä poimin ne kohdat jotka oikeasti suututtavat minua.

 

Missä välissä sitä sitten se luottamus on ehtinyt syntyäkään? Mistä jepjep tiedät?

Tässä suhteessa en ole pystynyt sitä rakentamaan. Erolla uhkaileminen ei todellakaan ole se otollisin pohja luottamuksen syntymiselle.

Uskoisin, että se luottamus versoo nimenomaan siitä, että pystytään riitelemään ja tuulettamaan tunteita, ilman pelkoa siitä, että toinen lähtee ovet paukkuen lätkimään. Asioiden selvittely ei minun omassa suhteessani onnistu, koska jos haluan/yritän viedä selvittelyn loppuun saakka (ts. tehdään sovintokin kaupan päälle) mies on heti pakkaamassa kassejaan. Periksi tulee annettua siis, vaikka itse tietää olevansa oikeassa.